Minna Lainio
Minna Lainio (s. 22. elokuuta 1968 Mynämäki) on entinen suomalainen kestävyysjuoksija, joka voitti kaksi sisäratojen Suomen-mestaruutta 1993. Häneen ehdittiin kohdistaa suuria odotuksia. Lainion 1 500 metrin aika 4.10,39 oli kesän 1993 maailmantilastossa 23:ntena. Lainio voitti 800 ja 1 500 metrin SM-kultaa Kalevan kisoissa 1993 ja hänet valittiin kisojen parhaaksi urheilijaksi, mutta kesän 1993 tulokset hylättiin myöhemmin dopingin takia.
Lainion dopingtapaus[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Lainio antoi positiivisen dopingnäytteen maaliskuussa 1993. Se sisälsi nandroloni-nimistä anabolista steroidia, mutta testitulos ei kuitenkaan ollut täysin aukoton. Hormonijäämien katsottiin mahdollisesti tulleen Lainion virtsaan ehkäisypillereistä. Lainio perusteli positiivista näytettään, että hänen aineenvaihduntansa oli epänormaali. Lainiolle järjestettiinkin myöhemmin useita lisätestejä. Lainio kuitenkin jatkoi e-pillereiden syömistä välillä lopettaen syömisen seurauksella, että tulokset olivat keskenään ristiriitaisia. Lopullinen varmuus dopingepäilylle saatiin, kun Lainiolle syötettiin lumelääkettä, josta jäänteitä ei voinut tulla. Testitulos oli kuitenkin positiivinen.[1][2][3]
Lainiolle ehdotettiin kontrolloitua testiä, johon hän ei kuitenkaan suostunut. Lopulta Lainio saatiin testeihin valmentajansa kanssa. Suunniteltu testi piti suorittaa niin sanottuna kaksoistestinä. Testissä pyrittiin estämään tilanne, että virtsarakko olisi keinotekoisesti täytetty ennakolta. Kun Lainio kuuli testijärjestelyn, hän kieltäytyi testin suorittamisesta, mikä tulkittiin epäluottamuksena testaajia kohtaan.[1] Lainio kuitenkin jatkoi puolustustaisteluaan ja häntä avusti oikeudessa huippujuristi, professori Hannu Tapani Klami.
Vaikka Lainio oli antanut positiivisen näytteen maaliskuussa 1993, hän sai testiepäselvyyksistä huolimatta kilpailla kesän aikana normaalisti eikä dopingista tiedotettu julkisuuteen. Lainio antoi kisanäytöt Stuttgartin MM-kisoihin, mutta doping tuli esille myöhemmin loppukesästä. Tietojen ristiriitaisuutta käytettiin tietoisesti puolustuksessa hyväksi. Lainion mielestä antidoping-toimikunta on tehnyt hänen kohdallaan virheen, eikä dopingtapausta ole pystytty näyttämään toteen.[4] Lainio haki muutosta neljän vuoden kilpailukiellolle siviilioikeudesta, mutta käräjäoikeus hylkäsi Lainion kanteen Suomen Urheiluliittoa vastaan ja tuomio jäi voimaan.[1][5] Lainio oli päätökseen pettynyt ja hän kommentoikin Turun Sanomissa lokakuussa 1998: ”--minunkin tapauksessa vastapuoli hävitti todisteita ja muunteli totuutta oikeudessa”.[6] Lopullinen päätös asiasta saatiin lokakuussa 1998, kun korkein oikeus ei taipunut kilpailukiellon kumoamiseen.[3]
Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- ↑ a b c Ilopilleri kärähti dopingista. Suomen urheilulehti 12.8.1993
- ↑ Hemanus, Pertti: Doping, hyvä vihollinen. Yhteiskuntatieteilijän puheenvuoro, s. 100. Jyväskylän yliopiston kirjaston julkaisuyksikkö, Jyväskylä 1997.
- ↑ a b Kopra, Sari: Mäntyrannan tahrasta Lahden skandaaliin. Urheilu ja suomalainen identiteetti vuosina 1972–2001 doping-tapausten valossa, s. 21. Liikuntatieteellinen seura ry, 2004. ISBN 9789518982701.
- ↑ Minna Lainio valitti urheilun oikeusturvalautakuntaan. Helsingin Sanomat 2.12.1993.
- ↑ Hemanus, Pertti: Doping, hyvä vihollinen. Yhteiskuntatieteilijän puheenvuoro, s. 120. Jyväskylän yliopiston kirjaston julkaisuyksikkö, Jyväskylä 1997.
- ↑ http://www.turunsanomat.fi/urheilu/?ts=1,3:1006:0:0,4:6:0:1:1998-10-15,104:6:18001,1:0:0:0:0:0: viitattu 18.2.2008. [vanhentunut linkki]
Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- Minna Lainio Tilastopaja (vaatii kirjautumisen, maksullinen palvelu).