Minho (maakunta)
|
|
|||
|---|---|---|---|
|
|||
| Valtio | Portugali | ||
| Perustettu | 1936 | ||
| Lakkautettu | 1976 | ||
| Hallinto | |||
| – Pääkaupunki | Braga | ||
Minho on entinen Portugalin maakunta (port. província).[1] Se perustettiin vuonna 1936 ja lakkautettiin vuonna 1976.[2] Maakunta sijaitsi maan luoteisosassa, ja sen pääkaupunki oli Braga.[1] Nykyisin Minhon maakunnan alue kuuluu Bragan ja Viana do Castelon piireihin.
Aikoinaan aluetta hallitsivat keltit ja roomalaiset. Roomalaisten jäljiltä on yhä nähtävissä useiden linnavuorten raunioita (port. castra).[1]
Maantiede [muokkaa]
Alun perin maakuntaa kutsuttiin nimellä Entre Douro e Minho, joka tuli alueen sijainnista pohjoisen Minhojoen ja etelän Dourojoen välissä. Minhon rannikolla on noin 50 kilometriä pitkä etelä–pohjoissuuntainen ja 3–16 kilometriä leveä Santa Luzia -vuorille yltävä rannikkotasankokaistale. Muu osa entisestä maakunnasta on muodostunut kumpuilevista tasangoista, joita halkovat Lima-, Cávado-, Minho- ja Avejokien uurtamat syvät laaksot.[1]
Elinkeinot [muokkaa]
Minhon maakunnan alueella harjoitetaan tehomaataloutta, ja viljeltäviä kasveja ovat valkoiset pavut ja maissi. Lisäksi alueella on viinintuotantoa ja hedelmäpuiden kasvatusta. Minhon alueella tuotetaan esimerkiksi korkealaatuista vihreää viiniä (port. vinho verde). Entisen maakunnan alueella on pengerviljelyksiä ja kastelu on merkittävä osa maanviljelyä. Entisen Minhon maakunnan alueella on myös puutavarateollisuutta. Tekstiiliteollisuus on keskittynyt Guimarãesin ja Bragan kaupunkeihin. Kalastuksella on merkitystä rannikolla sijaitsevissa Âncora-Gontinhaesissa, Esposendessä ja Viana do Castelossa.[1]
Lähteet [muokkaa]
- ↑ a b c d e Wallenfeldt, Jeff et al.: Minho Encyclopædia Britannica. Encyclopædia Britannica Online. Encyclopædia Britannica Inc.. Viitattu 8.1.2013. (englanniksi)
- ↑ Sobral, José J. X.: As Divisões Administrativas de Portugal, Ao Longo dos Tempos 11.8.2008. Audaces: Vexilologia, Heráldica e História. Viitattu 8.1.2013. (portugaliksi)
