Min Morgon

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

Min Morgon oli suomalainen ruotsinkielinen aamutelevisio-ohjelma, jota esitti Yle Fem.

Ajankohtaista keskustelua, lastenohjelmaa (BUU-morgon) ja uutisia (Yle Nyheter TV-nytt) sisältänyttä ohjelmaa esitettiin tammikuusta 2010 kesäkuuhun 2014. Arkiaamujen suorien lähetysten lisäksi ohjelmasta esitettiin arki-iltaisin suomeksi tekstitetty puolen tunnin tiivistelmä Aamusta iltaan (ruots. Från morgon till kväll). Syksyllä 2014 ruotsinkieliset aamu-uutiset siirrettiin takaisin osaksi Yle TV1:n Aamu-tv:tä ja Yle Femillä alkoi keskusteluohjelma Efter Nio.[1][2][3][4]

Ohjelman ensimmäisinä juontajina toimivat Sonja Kailassaari, Cilla Mattheiszen ja Mårten Svartström. Myöhemmin juontajina olivat myös muun muassa Matilda Gyllenberg, Eva Kela, Henrik von Pfaler ja Bettina Sågbom.[5][6][7][8]

Min Morgon oli tuotantoyhtiö Cityportalin ja Yle Femin yhteistuotanto. Ohjelman tekoa rahoittivat Yleisradion lisäksi Svenska folkskolans vänner, Svenska kulturfonden ja Säästöpankkisäätiöt (Sparbanksstiftelserna).[9][10][11]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Yle aloittaa ruotsinkielisen aamutelevision ts.fi. 20.11.2009. Viitattu 2.4.2011.
  2. Aamu alkaa ruotsiksi Iltalehti.fi. 11.1.2010. Viitattu 2.4.2011.
  3. Min Morgon muuttuu kolmeksi uudeksi iltaohjelmaksi Yle.fi. 10.12.2013. Viitattu 3.9.2014.
  4. Slotte, Malin: Min morgon blir Efter nio Hbl.fi. 28.5.2014. Viitattu 3.9.2014. (ruotsiksi)
  5. Min Morgonilla vielä alun aamukankeutta (Tallenne sivusta Internet Archivessa) Tutka. 21.1.2010. Viitattu 15.5.2013.
  6. Matilda Gyllenberg nytt ansikte i Min Morgon svenska.yle.fi. 29.11.2010. Viitattu 15.5.2013. (ruotsiksi)
  7. Min morgon: Inslag: Träningshjälp på Internet Yle Areena. 23.3.2011. Viitattu 2.4.2011. (ruotsiksi)
  8. Paloniemi, Tero: Bettinaa kolmesti päivässä. Iltalehti, 15.8.2011, s. 37.
  9. Ruotsinkielinen aamu-tv alkaa tammikuussa HS.fi. 20.11.2009. Viitattu 2.4.2011.
  10. MTV3:n Karhuvaara arvostelee FST5:n aamuohjelman rahoitusta Iltalehti.fi. 25.11.2009. Viitattu 2.4.2011.
  11. Rikkooko Yle omia sääntöjään? – Ruotsinkielinen aamu-tv ”kaupallinen” Uusi Suomi. 25.11.2009. Viitattu 2.4.2011.