Milton Campbell

Wikipedia

Loikkaa: valikkoon, hakuun
Tämä artikkeli kertoo 2000-luvun pikajuoksijasta. 1950-luvun kymmenottelijasta kertoo artikkeli Milt Campbell.

Milton Campbell (s. 15. toukokuuta 1976) on yhdysvaltalainen 400 metrin juoksija.[1]

Campbell voitti Maebashin sisäratojen MM-kisoissa 1999 MM-hopeaa 400 metrillä ajalla 45,99.[1] Hän oli samoissa kisoissa mukana Yhdysvaltain joukkueessa, joka voitti MM-kultaa 4 x 400 metrin viestijuoksussa uudella maailmanennätysajalla 3.02,83.[2] Kaksi vuotta myöhemmin Lissabonin sisäratojen MM-kisoissa hän voitti hopeaa 400 metrin henkilökohtaisessa kilpailussa.[1] Birminghamin sisäratojen MM-kisoissa 2003 hän oli mukana kultaa alun perin voittaneessa viestijoukkueessa, mutta IAAF hylkäsi Yhdysvaltain joukkueen voiton myöhemmin Jerome Youngin tunnustettua käyttäneensä dopingia urallaan.[3]

Campbell voitti vuonna 2004 Yhdysvaltain sisäratojen mestaruuden 400 metrillä ja sijoittui samana vuonna Budapestin sisäratojen MM-kisoissa matkan viidenneksi. Kaksi vuotta myöhemmin hän voitti maansa sisäratojen mestaruuden ja juoksi Moskovan sisäratojen MM-kisoissa 400 metrillä viidenneksi.[1] Hän oli samoissa kisoissa Yhdysvaltain joukkueessa, joka voitti viestissä MM-kultaa.[4]

[muokkaa] Ennätykset[1]

[muokkaa] Lähteet

  1. 1,0 1,1 1,2 1,3 1,4 Milton Campbell IAAF:n tietokannassa (englanniksi)
  2. http://www2.iaaf.org/WIC99/Results/data/M/4X4/Rf.html
  3. Jerome Young is stripped of 2003 World Championship 400m gold 24.2.2009. IAAF Viitattu 3.3.2009. (englanniksi)
  4. http://www.iaaf.org/WIC06/results/gender=M/discipline=4X4/combCode=hash/roundCode=f/index.html
Henkilökohtaiset työkalut
Muilla kielillä