Milan I
Milan I (serbokroaatiksi Milan Obrenović; 22. elokuuta (J: 10. elokuuta) 1854 Mărăşeşti, Moldavia – 11. helmikuuta (J: 29. tammikuuta) 1901 Wien, Itävalta-Unkari)[1] oli Serbian ruhtinas vuosina 1868–1882 (nimellä Milan Obrenović IV) ja Serbian kuningaskunnan ensimmäinen kuningas vuosina 1882–1889. Hän oli epäsuosittu Itävalta-Unkariin nojanneen ulkopolitiikkansa vuoksi ja luopui vuonna 1889 kruunusta poikansa Aleksanterin hyväksi.
Elämäkerta[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Milanin isä oli ruhtinas Miloš Obrenovićin veljenpoika.[2] Hänen syntyessään Serbiaa hallitsi Karađorđevićin ruhtinassuku. Vuonna 1860 ruhtinaaksi kuitenkin kohosi hänen isänsä serkku Mikael Obrenović. Lapseton Mikael murhattiin kesäkuussa 1868 ja 2. heinäkuuta Milan julistettiin uudeksi hallitsijaksi[2].
Milanin hallitsijakauden alussa Serbiaa johti holhoojahallitus, joka pyrki kehittämään suhteita Itävalta-Unkariin. Vuonna 1869 hyväksyttiin suhteellisen vapaamielinen perustuslaki. Milan ryhtyi hallitsemaan itse elokuussa 1872. Hänen sopimattomat elintapansa ja haluttomuutensa tukea panslavismia alensivat hänen suosiotaan. Hän meni 1875 naimisiin Natalija Keşcon kanssa, mutta oli tunnetusti uskoton vaimolleen, ja erosi lopulta tästä vuonna 1888. Alamaistensa pettymykseksi Milan kieltäytyi aluksi tukemasta Bosnia-Hertsegovinassa vuonna 1875 syttynyttä separatistista kapinaa Ottomaanien valtakuntaa vastaan, mutta Serbian sisäisten levottomuuksien uhatessa hän julisti sodan Turkille kesäkuussa 1876. Serbia kärsi sodassa tappion, mutta Venäjän voitto turkkilaisista Venäjän–Turkin sodassa pelasti maan. Sodan jälkeisessä Berliinin kongressissa Milanin edustajat liittoutuivat Itävalta-Unkarin kanssa, joka tuki Serbian toiveita. Vuoden 1878 Berliinin sopimus laajensikin Serbian aluetta ja vahvisti sen aseman täysin itsenäisenä valtiona. Vastineena yhteistyöstä Serbian riippuvuus Itävalta-Unkarista lisääntyi.[1]
Milan nojasi ulkopolitiikassaan myöhemminkin Itävalta-Unkariin, vaikka monet serbialaiset poliitikot kannattivat ennemmin suuntautumista Venäjään. Tämä lisäsi hänen epäsuosiotaan. Milan antoi jopa vuonna 1881 salaisen lupauksen olla solmimatta sopimuksia muiden valtioiden kanssa ilman Itävalta-Unkarin hyväksyntää. Maaliskuussa 1882 Milan julisti Serbian kuningaskunnaksi ja hänet kruunattiin Serbian kuninkaaksi. Vuonna 1885 hän aloitti sodan Bulgariaa vastaan, joka kuitenkin päättyi Serbian tappioon. Itävalta-Unkari tuli jälleen avuksi ja välitti rauhansopimuksen, jolla palautettiin sotaa edeltänyt tilanne. Tammikuussa 1889 Milan vahvisti uuden liberaalin perustuslain, mutta 6. maaliskuuta hän yllättäen luopui vallasta poikansa Aleksanterin hyväksi ja muutti ulkomaille. Vuonna 1892 Serbian hallitus maksoi Milanille suuren summan siitä hyvästä, että hän luopui Serbian kansalaisuudesta ja sitoutui olemaan palaamatta maahan. Hän asui sen jälkeen Pariisissa nimellä kreivi Takovo.[1][2]
Tehtyään vallankaappauksen Aleksanteri I kutsui tammikuussa 1894 isänsä takaisin Serbiaan. Milan poistui maasta uudelleen seuraavana vuonna entisen vaimonsa palattua sinne, mutta tämän lähdettyä maasta 1896 hän palasi uudelleen. Vuonna 1897 Aleksanteri nimitti Milanin Serbian asevoimien komentajaksi, mutta Milan pysyi edelleen epäsuosittuna serbialaisten keskuudessa. Aleksanterin autoritäärinen hallinto johti vahvan opposition syntyyn ja Milan yritettiin epäonnistuneesti murhata vuonna 1899. Seuraavana vuonna hän jätti komentajantehtävänsä, sillä hän ei hyväksynyt poikansa avioliittoa Draga Mašinin kanssa, ja muutti pysyvästi asumaan Wieniin.[1][2] Kuoltuaan vuonna 1901 hänet haudattiin omasta toiveestaan Krušedolin luostariin, silloisten Serbian rajojen ulkopuolelle.[2]
Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Milan I Wikimedia Commonsissa
| Edeltäjä: Mikael III |
Serbian ruhtinas 1868–1882 |
Seuraaja: – |
| Edeltäjä: – |
Serbian kuningas 1882–1889 |
Seuraaja: Aleksanteri I |
| ||||||||||||||||||
