Mikko Virta (kestävyysjuoksija)

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

Mikko Virta (s. 9. huhtikuuta 1974 Turku) on suomalainen estejuoksija. Hän edusti vuoteen 2002 Maarian Mahtia, vuosina 2003–2015 Turun Weikkoja ja vuodesta 2016 lähtien Turun Tovereita. Hän on vastannut itse omasta valmennuksestaan vuodesta 1997 lähtien. Kalevan kisoista Virta on saavuttanut kaksi pronssia 3 000 metrin estejuoksussa vuosina 1997 ja 2007. Kaikkiaan hän on osallistunut estejuoksuun Kalevan kisoissa 23 kertaa peräkkäin vuosina 1993–2015[1]. Lisäksi hän on saavuttanut puolimaratonin SM-hopeaa vuonna 2001. SM-maratonilla hän on sijoittunut viidenneksi vuosina 2008, 2009, 2011 ja 2013.[2]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Kalevan kisojen perjantai laji lajilta: Nezirille mestaruus 31.7.2015. yleisurheilu.fi: SUL. Viitattu 19.1.2016.
  2. Mikko Virta (kestävyysjuoksija) Tilastopaja (vaatii kirjautumisen, maksullinen palvelu).