Mikko Mononen

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

Mikko Mononen on helsinkiläinen hautaustoimisto, jonka maalarimestari Mikko Mononen perusti 1917.[1][2] Toimisto siirtyi 1923 Liisankatu 25:een, jossa se edelleen on, ja lisäksi sillä on viisi muuta toimipistettä. Toimisto on Kruununhaan kaupunginosan vanhin yritys, sekä myös Etelä-Suomen vanhinlähde?. Tämän lisäksi yritys on hoitanut Jean Sibeliuksen, Mannerheimin, Ståhlbergin, Paasikiven ja Kekkosen hautajaisia.

Hautaustoimisto esiintyy Pentti Saarikosken runossa "Liisankadulla", jonka lauluyhtye Muksut on levyttänyt. Toimiston nimi piti Yleisradion vaatimuksesta muuttaa nimeksi Matti Makkosen ruumisarkkuliike, mutta 2000-luvulla Muksut on esittänyt kappaletta alkuperäistekstillä.[2]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Mikko Mononen Yritystele.fi. Viitattu 5.5.2009. [vanhentunut linkki]
  2. a b Marjo Kytöharju: Laulusta tuttu hautaustoimisto Kirkko ja kaupunki. 12.1.2009. Viitattu 5.5.2009. lähde tarkemmin?

Kirjallisuutta[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Mikko Laakso: Samassa talossa, Hautaustoimisto Mikko Mononen oy:n kahdeksan vuosikymmentä. Mikko Mononen Oy 1998. ISBN 952-90-9934-7.
Tämä yritykseen liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.