Mikko Lindström

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Linde (oik.) Provinssirockissa 1999

Daniel Lioneye (oikealta nimeltään Mikko Viljami ”Linde” Lindström, s. 12. elokuuta 1976 Klaukkala) on suomalainen muusikko ja HIM-yhtyeen kitaristi. Lindström on julkaissut taiteilijanimellään Daniel Lioneye kaksi omaa albumia ja työstää kolmatta.

Daniel Lioneye julkaisi nimellä Daniel Lioneye and the Rollers sooloalbumin nimeltä The King of Rock'n Roll vuonna 2001. Levyllä soittavat Lindströmin (kitara, laulu) lisäksi Bad Migé Amour (basso), Ville Valo, joka esiintyi Lioneye-yhtyeessä nimillä Bil Bao ja Rakohammaslähde?(rummut), Kai ”Hiili” Hiilesmaa (taustalaulu, tuotanto) ja Ike (valoshow). Yhtye esiintyi vuonna 2001 muutamilla musiikkifestivaaleilla, esimerkiksi Ankkarockissa, Provinssirockissa ja Ilosaarirockissa. Lioneyen toinen sooloalbumi Vol II ilmestyi 27. huhtikuuta 2010. Lindström on valittu myös kolme kertaa maailman parhaaksi rock/metal kitaristiksilähde?

Yhtyeen kappale ”The King of Rock'n Roll” on Viva La Bam -televisio-ohjelman tunnusmusiikkina.

Lindström on tullut tunnetuksi erittäin laajasta Wah-wah-pedaalin ja särön käytöstään. Hän on kommentoinut soundinsa syntyvän täysisäröisestä Laney VH100R:stä ja Wah-wah-pedaalista.

Lindström löyttäytyi yhteen appensa Tony Iommin ja Ian Gillanin kanssa WhoCares-nimiseen musiikilliseen projektiin. Mukana ovat myös Jason Newsted ja Nicko McBrain. Projektin ensimmäinen single ”Out of my Mind” ilmestyy 6. toukokuuta.

Lindström on myös tullut uskollisimpien fanejensa huomion kohteeksi yllättävän pituutensä (191 cm) myötä.

Sisällysluettelo

Vaikutteet [muokkaa]

Lindström on maininnut ihailevansa erittäin paljon Jimi Hendrixiä, joka on vaikuttanut hänen soundiinsa ja soittotyyliinsä runsaasti. Hän myös ihailee muun muassa Steve Vaita, John Lee Hookeria, Devin Townsendia ja Tony Iommia. Hän on sanonut suurimman sankarinsa olevan Iggy Pop. Lindström kertoikin olleensa fanihysterian uhri tavattuaan hänet ensimmäistä kertaa vuonna 2001 Comet Awardsissa, jonka katsojasuosikkipalkinnon hän voittikin HIM-yhtyeen kanssa.

Instrumentit [muokkaa]

  • Gibson SG Standard
  • Gibson SG Alpine White (Keikoilla)
  • Gibson SG Special (Funeral of Heartsin videolla, kitara nimettiin Kyyläksi)
  • Gibson SG 61 Reissue
  • Gibson SG Doubleneck
  • Gibson Les Paul Standard
  • Gibson Flying V (Razorblade Romancen musiikkivideoilla)
  • Epiphone SG G-400 Alpine white
  • Laney VH100R
  • Laney L20H
  • Dunlop Bass Wah pedal
  • D'Addrion kielet
  • Jackson Soloist (Uran alussa)
  • Fender Telecaster (Pääosin levytyksessä)

Kokoonpano [muokkaa]

Nykyiset jäsenet [muokkaa]

Vol. II

Vuoden 2011 kiertuekokoonpano

Entiset jäsenet [muokkaa]

WhoCares [muokkaa]

  • Tony Iommi – Kitara
  • Ian Gillan – Laulu
  • Mikko Lindström – Kitara
  • Jason Newsted – Basso
  • Nicko McBrain – Rummut
  • Jon Lord – Koskettimet

Diskografia [muokkaa]

Albumit [muokkaa]

  • The King of Rock'n Roll – 2001
  1. The King of Rock'n Roll
  2. Roller
  3. Dope Danny
  4. Never Been In Love
  5. Eldorado Baby
  6. Lonely Road
  7. International P-Lover
  8. We Gonna Rockin Tonight
  9. Knockin' On Heaven's Door
  1. Euroshaman
  2. Flatlined
  3. Saturnalia
  4. Neolithic Way
  5. I Saw Myself
  6. The Mentat
  7. I Have Never Wanted to Be Number One
  8. Who Turned the Lights Out
  9. Kiss of the Cannibal

Yksityiselämä [muokkaa]

Mikko Lindströmin ex-puoliso on keväällä 2007 debyyttilevynsä julkaissut laulaja Manna ja heillä on yhteinen tytär Olivia. Nykyään Lindström on kihloissa Tony Iommin tyttären Toni-Marie Iommin kanssa.[1]

Lähteet [muokkaa]

  1. HIM-kitaristi kihloihin rocklegendan tyttären kanssa MTV3. 18.8.2010. Viitattu 23.3.2011.

Aiheesta muualla [muokkaa]

Wikiquote-logo-en.svg
Wikisitaateissa on kokoelma Mikko Lindström -sitaatteja.