Etelä-Savon vaalipiiri

Wikipediasta
(Ohjattu sivulta Mikkelin vaalipiiri)
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Etelä-Savon vaalipiiri

Alue Etelä-Savon maakunta
Lautakunnan kokouspaikka Mikkeli[1]
Aiemmat nimet Mikkelin läänin vaalipiiri (1907–1998)
Mikkelin vaalipiiri (1999–2002)
Käytössä 1907–2013
Kansanedustajia 6 (2011)
Suurin puolue Suomen Keskusta (2011)

Etelä-Savon vaalipiiri oli Suomen eduskuntavaalien vaalipiiri vuosina 1907–2013. Vaalipiiri käsitti Etelä-Savon maakunnan alueen. Vuoden 2011 vaaleissa Etelä-Savosta valittiin kuusi kansanedustajaa. Vuonna 2013 vaalipiiri yhdistettiin Kymen vaalipiirin kanssa, ja niistä muodostettiin Kaakkois-Suomen vaalipiiri, jota käytettiin ensimmäisen kerran vuoden 2015 eduskuntavaaleissa. Vuosina 1925–1988 vaalipiiriä käytettiin myös presidentin valitsijamiesvaaleissa.

Vuoteen 1997 nykyisen Etelä-Savon vaalipiirin alue oli Mikkelin läänin vaalipiirin pääosa. Vuoden 2003 vaaleista lähtien vaalipiirit ovat perustuneet maakuntajakoon ja siten Hartola, Heinola ja Sysmä siirrettiin kuuluvaksi Hämeen vaalipiiriin, lisäksi Kangaslampi siirrettiin Pohjois-Savon vaalipiiriin. Vuoteen 1960 asti Mikkelin läänin vaalipiiriin kuuluivat myös Joutsa, Luhanka ja Leivonmäki, jotka ovat nykyisin Keski-Suomen vaalipiirissä.

Vaalipiiriin kuuluneet kunnat lakkautushetkellä eli vuonna 2013 olivat Enonkoski, Heinävesi, Hirvensalmi, Joroinen, Juva, Kangasniemi, Mikkeli, Mäntyharju, Pertunmaa, Pieksämäki, Puumala, Rantasalmi, Savonlinna ja Sulkava.

Vaalipiirin entisiä kuntia olivat Anttola, Haukivuori, Heinolan maalaiskunta (liitettiin Heinolaan, joka kuuluu nykyisin Hämeen vaalipiiriin), Jäppilä, Kerimäki, Mikkelin maalaiskunta, Pieksämäen maalaiskunta, Pieksänmaa, Punkaharju, Ristiina, Savonranta, Sääminki ja Virtasalmi. Lyhytikäisellä Pieksänmaalla ei tosin koskaan ehditty toimittaa eduskuntavaaleja, sillä vuoden 2003 vaalien aikaan oli vielä erilliset Jäppilä, Pieksämäen maalaiskunta ja Virtasalmi, ja vuoden 2007 vaalien aikaan Pieksänmaa oli jo osa Pieksämäkeä.

Aikaisempia kansanedustajia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Ääniharavat[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

vaalit ehdokas puolue äänet
1966 Kalervo Haapasalo SDP 10 054 [2]
1975 Erkki Liikanen SDP 11 394 [3]
1979 Erkki Liikanen SDP 11 591 [4]
1983 Erkki Liikanen SDP 12 773 [5]
1987 Erkki Liikanen SDP 11 272 [6]
1995 Markku Lehtosaari Kesk. 7 901 [7]
1999 Jari Leppä Kesk. 6 310 [8]
2003 Jari Leppä Kesk. 6 819 [9]
2007 Pauliina Viitamies SDP 6 690 [10]
2011 Lenita Toivakka Kok. 5 783 [11]

Puolueiden paikkamäärät vaalipiirissä[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Autonomian aika[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

puolueet 1907 1908 1909 1910 1911 1913 1916 1917
Suomalainen puolue 5 5 4 4 4 3 3 2
Nuorsuomalainen puolue 2 2 3 3 3 3 3 1
Kansanpuolue - - 3
Maalaisliitto - - -
SDP 7 7 7 7 7 8 8 7
Yht. 14 14 14 14 14 14 14 13

Sotienvälinen aika[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

puolueet 1919 1922 1924 1927 1929 1930 1933 1936 1939
IKL             1 1 -
Kok 1 2 2 1 1 2 - 1 1
Ed. 5 3 3 1 1 1 1 1 1
ML 1 1 1 4 4 4 4 3 4
SDP 6 7 7 6 6 5 6 6 5
Yht. 13 13 13 12 12 12 12 12 11

Nykyaika[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

puolueet 1945 1948 1951 1954 1958 1962 1966 1970 1972 1975 1979 1983 1987 1991 1995 1999 2003 2007 2011
Kok 1 1 1 1 1 2 1 1 1 2 2 2 2 2 1 2 1 2 1
KD               1 1 1 1
Ed/KP/LKP 1 1 - 1          
Ml/Kesk 4 5 5 5 5 4 4 4 2 3 2 2 3 3 3 3 3 2 2
SMP/PS           1 1 1       1
Vihreä liitto                       1
SDP 4 4 4 4 5 3 3 3 3 3 3 3 3 3 3 3 2 1 2
TPSL             1                    
SKDL/Vas 2 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1
Yht. 11 11 12 12 12 11 10 10 10 9 9 9 8 8 8 8 6 6 6

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]