Michael Rodgers

Wikipediasta
(Ohjattu sivulta Mike Rodgers)
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Mitalit
Michael Rodgers Dohan MM-hallikilpailuissa 2010.
Michael Rodgers Dohan MM-hallikilpailuissa 2010.
Maa:  Yhdysvallat
Miesten yleisurheilu
MM-kilpailut
Kultaa Kultaa Doha 2019 4 × 100 m
Hopeaa Hopeaa Moskova 2013 4 × 100 m
Hopeaa Hopeaa Lontoo 2017 4 × 100 m
Sisäratojen MM-kilpailut
Hopeaa Hopeaa Doha 2010 60 m
Pan-Amerikan kisat
Kultaa Kultaa Lima 2019 100 m
Pronssia Pronssia Lima 2019 4 × 100 m

Michael ”Mike” Rodgers (s. 24. huhtikuuta 1985) on yhdysvaltalainen pikajuoksija.[1][2]

Rodgers voitti hallikaudella 2008 Yhdysvaltain-mestaruuden 60 metrin juoksussa ja sijoittui samalla matkalla neljänneksi Valencian MM-hallikilpailuissa. Vuonna 2009 hän voitti Yhdysvaltain-mestaruuden 100 metrin juoksussa, mutta karsiutui Berliinin MM-kilpailuissa välierissä. Talvella 2010 Redgers voitti kotimaansa mestaruuden 60 metrillä. Dohan sisäratojen MM-kilpailuissa hän sai hopeaa ajalla 6,53. Hän voitti Yhdysvaltojen-mestaruuden 60 metrillä jälleen hallikaudella 2011.[1]

Kesäkuussa 2011 Rodgers sijoittui 100 metrillä kolmanneksi Yhdysvaltain mestaruuskilpailuissa, ja hänet valittiin Daegun MM-kisoihin 100 metrille ja 4 × 100 metrin viestiin. Heinäkuussa hän kuitenkin antoi metyyliheksaaniamiini-piristettä sisältäneen dopingnäytteen ja hänen tilalleen kisajoukkueeseen nousi Trell Kimmons.[3][4] Rodgersin mukaan hän sai piristeen käyttämästään lisäravinteesta.[3] Hän sai yhdeksän kuukauden kilpailukiellon, joka alkoi 19. heinäkuuta 2011 ja päättyi 18. huhtikuuta 2012.[1]

Moskovan MM-kilpailuissa 2013 Rodgers sijoittui kuudenneksi 100 metrillä ja juoksi toisen osuuden hopeaa saaneessa Yhdysvaltojen pikaviestijoukkueessa.[1] Hän juoksi avausosuuden Yhdysvaltojen voittaessa World Relays -kilpailuissa 2015 kultaa 4 × 100 metrin viestissä maan ennätysajalla 37,38[1]. Pekingin MM-kilpailuissa 2015 hän oli 100 metrillä viides ja Portlandin MM-hallikilpailuissa 2016 60 metrillä kuudes.[2] Hän kuului Yhdysvaltojen voitokkaaseen pikaviestijoukkueeseen World Relays -kilpailuissa 2017. Lontoon MM.kilpailuissa 2017 hän juoksi avausosuuden hopeaa saaneessa Yhdysvaltojen pikaviestijoukkueessa.[1]

Rodgers saavutti 4 × 100 metrin viestissä hopeaa World Relays -kilpailuissa 2019. Saman vuoden Pan-Amerikan kisoissa Limassa hän voitti kultaa 100 metrillä ajalla 10,09 ja sai pronssia pikaviestissä. Dohan MM-kilpailuissa hän juoksi kolmannen osuuden Yhdysvaltain 4 × 100 metrin viestijoukkueessa, joka voitti kultaa maan ennätysajalla 37,10. Samojen kisojen 100 metrillä hän karsiutui välierissä.[1]

Henkilökohtaiset ennätykset[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Ulkoradat[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Matka Aika Paikka Päivä[1][2]
100 m 9,85 Eugene 4. kesäkuuta 2011
200 m 20,24 Belém 24. toukokuuta 2009

Sisäradat[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Matka Aika Paikka Päivä[1][2]
55 m 6,21 Lubbock 22. tammikuuta 2011
60 m 6,48 Albuquerque 27. helmikuuta 2011
200 m 20,83 Fayetteville 13. helmikuuta 2009

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. a b c d e f g h i Mike Rodgers Tilastopaja. Viitattu 22.10.2017. (englanniksi)[vanhentunut linkki]
  2. a b c d Michael Rodgers Kansainvälinen yleisurheiluliitto. (englanniksi)
  3. a b US Track & Field Athlete, Rodgers, Accepts Sanction For Doping Violation 1.3.2012. USADA. Viitattu 2.3.2012. (englanniksi)
  4. Kimmons added to Team USA roster for World Championships 19.8.2011. USA Track & Field. Viitattu 2.3.2012. (englanniksi)