Mike Banks

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun

Michael Anthony Banks (s. 1960-luvun alkupuolella[1]), epävirallisesti usein "Mad" Mike, on yhdysvaltalainen muusikko. Hän on Detroitissa majaansa pitävän Underground Resistance -teknokollektiivin perustaja ja vaikutusvaltainen johtohahmo. Hän on myös perustanut elektronista musiikkia jakelevan Submerge-yhtiön Christa Robinsonin kanssa vuonna 1992. Aiemmin hän on toiminut muun muassa Motownin studiomuusikkona.[2]

Banks antaa harvoin haastatteluja tai sallii itseään kuvattavan.[3] Haastatteluissa hänen kommenttinsa voivat olla varsin suorasanaisia, kun hän käsittelee esimerkiksi sosiaalisia kysymyksiä.[4]

Lisänimen "Mad" (suom. Hullu) Banks kertoo saaneensa nuoruuden katujengiajoiltaan. Myöhemmin nimi tarttui häneen lähtemättömästi, kun hän osallistui autokilpailuihin.[4]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Tämä muusikkoon liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.