Mikojan-Gurevitš MiG-21

Wikipediasta
(Ohjattu sivulta Mig 21 bis)
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Mikojan-Gurevitš MiG-21
Romanian ilmavoimien MiG-21 tammikuussa 2013.
Romanian ilmavoimien MiG-21 tammikuussa 2013.
Tyyppi hävittäjä
Alkuperämaa  Neuvostoliitto
Valmistaja Mikojan-Gurevitš
Ensilento 1955 (Je-2)
Esitelty 1959 (MiG-21F)
Tila käytössä
Pääkäyttäjät Neuvostoliiton ilmavoimat
Intian ilmavoimat
Libyan ilmavoimat
Valmistusmäärä 11 496
Muunnelmat Chengdu J-7

Mikojan-Gurevitš MiG-21 (ven. Микоян и Гуревич МиГ-21; Nato-raportointinimi Fishbed) oli neuvostoliittolainen Mikojan-Gurevitšin suunnittelema ja valmistama suihkuhävittäjä, jota käytettiin useissa Varsovan liiton maissa 1980-luvulle. Muita käyttäjiä olivat Neuvostoliiton liittolaismaat Lähi-idässä, Aasiassa ja Afrikassa. Tyyppi on maailman eniten valmistettu yliääninen suihkulentokone, jota valmistettiin 11 496 kappaletta Neuvostoliitossa vuosina 1959–1985, Intiassa ja Tšekkoslovakiassa. Kiinan kansantasavallassa MiG-21:ä valmistettiin lisenssillä nimellä J-7 kansan vapautusarmeijalle ja nimellä F-7 vientiä varten yhteensä noin 2 500 kappaletta vuoteen 2012 mennessä.

Koneita valmistettiin montaa eri tyyppiä, muun muassa ensimmäisen sukupolven MiG-21F (tyyppi 72), MiG-21F-13 (tyyppi 74), toisen sukupolven MiG-21P, MiG-21PF, MiG-21PFS, MiG-21FL, MiG-21FPM, M-21/M-21M, MiG-21R. Kolmatta MiG-21 -sukupolvea edustivat MiG-21S, MiG-21SN, MiG-21SM, MiG-21I, MiG-21M, MiG-21MF, MiG-21SMT ja MiG-21MT. Koulutusversio tunnettiin Nato-raportointinimellä Mongol.

Konetyypin neljänneksi ja viimeiseksi merkittäväksi tuotantomalliksi jäi MiG-21BIS. Myöhempien aikojen uudistettuja versioita olivat MiG-21-92 ja MiG-21-2000. Edullisemman ylläpidon ansiosta tyyppi on säilynyt käytössä pidempään kuin seuraaja Mikojan-Gurevitš MiG-23.

Israelilainen Elbit on tarjonnut vielä käytössä oleviin koneisiin modernisointipakettia, johon kuuluvat nykyaikainen ohjaamo HUD-monitoiminäyttöineen, moderni tutka sekä valmius käyttää nykyaikaisia torjuntaohjuksia. Modernisoituja MiG-21 -koneita on Unkarin ilmavoimilla, jossa niiden nimenä on LanceR. Niistä 71 kappaletta muokattiin rynnäkkökoneiksi LanceR A ja 25 kappaletta varsinaisiksi torjuntahävittäjiksi LanceR C, jotka saivat modernin tutkan.

Koneen kehitys[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Koneen kehittämisen perustana olivat Korean sodassa saadut kokemukset. Koneen tuli saavuttaa 20 kilometrin korkeus ja kaksinkertainen äänennopeus.[1] Prototyyppivaiheessa kone sai Nato-koodinimekseen "Faceplate".[2] MiG-21:n prototyyppi Je-2 lensi ensi kerran vuonna 1955. Neuvostoliiton ilmavoimat otti MiG-21F:n palveluskäyttöön vuonna 1959. Ensimmäinen K 13 -infrapunaohjuksin varustettu malli oli F-13.[1] Konetta kutsutaan nk. päivähävittäjäksi, millä viitataan vaatimukseen "nähdä" kohde sekä visuaalisesti että infrapuna-alueella.[3]

Ominaisuuksista[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

F-13-versiossa oli hyvä näkyvyys. Lentäminen yleisesti oli helppoa ja kone oli vakaa, mutta pystyi siivekkeillä tekemään esimerkiksi 360 asteen vaakakierteen sekunnissa. Laskeutumisnopeus oli suuri. Mig-21BIS oli hieman kömpelömpi ja tuntumaltaan raskaampi ja jäykempi. Siivekkeet eivät olleet yhtä tehokkaat. Bis-versiossa myös näkyvyys oli heikompi. Versio kykeni lentämään ääntä nopeammin myös matalalla jatkuvasti säätyvän ilmanoton ja tehokkaamman moottorin ansiosta. Hävittäjänä tärkein ero oli tutka ja sen mukana tutkaohjukset, jotka mahdollistivat torjunnat huonossa säässä ja pimeydessä.

Bis-versiossa moottorilta laskusiivekkeisiin oli rakennettu puhallusjärjestelmä, joka lisäsi nostovoimaa mahdollistaen laskeutumisen pienemmällä nopeudella ja näin lyhyemmille kiitoteille. Muutoin Bis-versio säilytti F-13:n hyvätlähde? lento- ja laskuominaisuudet. Bis- ja UM-versioissa lentäjän tehtäviä helpotti autopilotti. U- ja UM-koulutusversiot olivat oleellisilta ominaisuuksiltaan perusversioittensa kaltaisia.[1] Romanian käyttämillä ohjaamoltaan modernisoiduilla "LanceR" versioilla on saavutettu lentäjälle parempi tilanteenhahmotus, jonka avulla voi liikehtiä konetyypille uudella tavalla, vaikka koneen perusrakenne on sama.[4]

Käyttäjämaat[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Eri käyttäjämaiden MiG-21-koneiden sivuprofiilikuvia.

Koneen käyttäjämaat kautta aikain:

Vietnamin sodassa useat tuolloisen Pohjois-Vietnamin lentäjät nousivat MiG-21-ässiksi. Heitä olivat esim. Nguyen Tien Sam (6 pudotusta) ja Lê Thanh Đạ (6 pudotusta)[5] Useat egyptiläiset lentäjät saavuttivat pudotuksia sodissa Israelia vastaan mm. Dassault Miragen versioista sekä F-4 Phantom II -koneista.[5]

Romania oli viimeinen maa, joka käytti Israelin päivittämää MiG-21 Lancer -hävittäjää, kunnes koneet poistettiin käytöstä 15. toukokuuta 2023.[6]

Tekniset tiedot[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

MiG-21:n kolmitahopiirros.

MiG-21F-13

  • Kärkiväli: 7,15 m
  • Pituus: 15,7 m
  • Tyhjäpaino: 4 980 kg
  • Suurin lentopaino: 8 315 kg
  • Suurin kuormituskerroin: +8 G
  • Moottori: Tumanski R-11F-300, jonka suurin työntövoima perusmoottorilla on 39 000 N, minimijälkipoltolla 49 000 N ja maksimijälkipoltolla 49 000 N
  • Suurin nopeus vaakalennossa korkealla on 2,05 Mach ja meren pinnan tasolla 1 200 km/h
  • Aseistus:
    • yksi 30 mm NR-30-tykki
    • kaksi R-13-ohjusta (Naton koodinimi: AA-2 Atoll), jotka ovat infrapunaohjautuvia eli lämpöhakuisia ilmataisteluohjuksia
    • tai kaksi rakettimakasiinia, joissa on kummassakin 16 kappaletta 57 mm ilmasta maahan ammuttavia raketteja.

"Faceplate"-prototyypille aseistukseksi arvioitiin valokuvan perusteella ohjusten tai rakettien lisäksi 3 kpl 37 mm:n Nudelman-Rihter-tykkiä.[7]

MiG-21BIS

  • Kärkiväli: 7,15 m
  • Pituus: 15,5 m
  • Tyhjäpaino: 5 843 kg
  • Suurin lentopaino: 9 914 kg
  • Suurin kuormituskerroin: +8,5 G
  • Moottori: Tumanski R-25-300, jonka suurin työntövoima perusmoottorilla on 41 000 newtonia, minimijälkipoltolla 53 000 N, maksimijälkipoltolla 68 500 N ja poikkeusteholla 71 000 N (karkeasti newtonia vastaa kp-arvona luku joka saadaan jakamalla N-arvo luvulla 9,81)
  • Lentomatka: 1 225 km ilman lisätankkeja
  • Suurin nopeus korkealla on 2,05 Mach ja matalalla 1 300 km/h.
  • Aseistus
    • yksi 23 mm GŠ-23L-tykki, jolle on 200 ammusta
    • neljä siipiin ripustettavaa R-3S-, R-13M- tai R-60-infrapunaohjusta tai R-3R-tutkaohjusta
    • kaksi UB-32A- ja kaksi UB-16-57-rakettikasettia, joissa kussakin 32 ja 16 S-5M- tai S-5K-rakettia, yhteensä 96 rakettia

MiG-21 UTI

  • Pituus ilman pitot-putkea (ilmaisin nopeusmittarille) 12,8 m
  • Kärkiväli 7,15 m
  • Nousuaika 10 000 m 2 min 35 s
  • Lentomatka ilman lisäsäiliöitä 1 470 km
  • Suurin nopeus yli 2 Mach
  • Lakikorkeus yli 18 000 m
  • Moottori: Tumanski R-11 F-300 3 900 kp, jälkipoltolla 5 750 kp
  • Aseistus 1 kpl 12,7 mm A-12,7-konekivääri, 57 mm raketteja 2 x 16 kpl kaseteissa tai
  • 2 kpl R-3S-ilmataisteluohjusta

MiG-21BIS-versiota vastasi koulutusversio MiG-21 UM

  • Moottori: Tumanski R-13-300 6 600 kp[8]
  • Ei kiinteää aseistusta

Romanian LanceR-versio perustuu MF-versioon. A-version aseistukseen kuuluu laser-maalinosoitin ohjautuvine pommeineen. C-versio voi käyttää useita sekä venäläisvalmisteisia että länsimaissa valmistettuja infrapunaohjuksia. Alkuperäisestä MF-versiosta poiketen siinä ei voi käyttää tutkaohjattuja ohjuksia.[4]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. ↑ a b c Koelentäjän päiväkirja 195-198
  2. ↑ Green, Pollinger s. 178
  3. ↑ Ilmavoimat s. 75
  4. ↑ a b Siivet 5/2015
  5. ↑ a b acid.org
  6. ↑ https://www.airforce-technology.com/news/romania-farewell-mig-21-lancer-welcomes-f-16/
  7. ↑ Green, Pollinger
  8. ↑ Ilmavoimat 1996 ISSN 0782-5293

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

 

Noudettu kohteesta ”https://fi.wikipedia.org/w/index.php?title=Mikojan-Gurevitš_MiG-21&oldid=22058304”