Michelsonin–Morleyn koe

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Michelsonin interferometrin toimintaperiaate

Michelsonin-Morleyn koe (1887) oli kuuluisa koejärjestely, jolla pyrittiin selvittämään ns. eetterituulen vaikutus valon nopeuteen.[1] Kokeen tuloksena eetterituulta ei löydetty. Albert Michelson sai tämän tutkimuksen ansiosta Nobelin palkinnon 1907.

Kokeen lähtökohtana oli ajatus siitä, että maailmankaikkeuden täyttäisi jonkinlainen eetteriksi kutsuttu massaton väliaine, jossa sähkömagneettinen säteily voisi liikkua. Tällöin maapallon liikkeen eetterin suhteen pitäisi aiheuttaa Maan pinnalla havaittava "eetterituuli". Valon suunnan ja eetterituulen välisen kulman pitäisi vaikuttaa valon nopeuteen.[2] Kokeen tarkoituksena oli havaita "sivutuuleen" ja "vastatuuleen" liikkuneiden valonsäteiden eri nopeuksista aiheutunut vaihe-ero. Kokeessa ei kuitenkaan onnistuttu saamaan varmaa tulosta, sillä vaikka laitteella mitattiin pieni "nopeus", se mahtui mittausvirheen rajoihin. Koetta pidetään yhtenä kuuluisimmista epäonnistuneista kokeista.

Nykyisen suhteellisuusteoreettisen tietämyksen mukaan valonnopeus on absoluuttinen, eikä tällaista vaihe-eroa siten synny. Suhteellisuusteorian mukaan eetterin olemassaoloa tai -olemattomuutta on mahdotonta osoittaa todeksi.

Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Applied Physics, s. 262. I. K. International Pvt Ltd, 2010. ISBN 9789380578002. (englanniksi)
  2. Manoj Thulasidas: The Unreal Universe: A Study in Applied Spirituality, s. 237. Thulasidas, 2007. ISBN 9789810575946. (englanniksi)