Michelle MacLaren

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Michelle MacLaren
Syntynyt 1965 (ikä 49–50)
Vancouver, Kanada
Ammatti ohjaaja, tuottaja
Aktiivisena 1989–
Merkittävät teokset Breaking Bad
Game of Thrones
The Walking Dead
Salaiset kansiot

Michelle Maxwell MacLaren (s. 1965) on kanadalainen televisio-ohjaaja ja -tuottaja, joka on työskennellyt useissa televisiosarjoissa sekä Kanadassa että Yhdysvalloissa. Hänet tunnetaan ehkä parhaiten työstään televisiosarjoissa Salaiset kansiot, Game of Thrones ja Breaking Bad, josta hän on voittanut kaksi Primetime Emmy -palkintoa.[1][2] Hän toimii ohjaajana myös Breaking Badin spin-off-sarjassa Better Call Saul.

MacLaren on kotoisin Vancouverista. Hän opiskeli elokuva-alaa Queen's Universityssä Kingstonissa ja valmistui sieltä vuonna 1986.[3]

Marraskuussa 2014 MacLaren teki Warner Brosin kanssa sopimuksen DC Comicsin sarjakuvien supersankarista Ihmenaisesta kertovan elokuvan kehittämisestä ja ohjaamisesta.[4] Hän kuitenkin erosi tehtävästä huhtikuussa 2015. Syyksi kerrottiin taiteelliset erimielisyydet studion kanssa.[5]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. HBO press release 27.6.2012. Viitattu 2.9.2012. (englanniksi)
  2. Awards for Michelle MacLaren Internet Movie Database. Viitattu 10.2.2015. (englanniksi)
  3. Gunn, Andrea: A woman of action: Michelle MacLaren, Artsci'86 Queen's Alumni Review. 2014. Viitattu 17.1.2015. (englanniksi)
  4. Kit, Borys: Michelle MacLaren Signs to Develop and Direct 'Wonder Woman' Movie (Exclusive) The Hollywood Reporter. 24.11.2014. Viitattu 17.1.2015. (englanniksi)
  5. Kit, Borys: 'Wonder Woman' Movie Loses Director Michelle MacLaren (Exclusive) The Hollywood Reporter. 13.4.2015. Viitattu 16.4.2015. (englanniksi)

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]