Metsästäjä-keräilijät
Sivulta puuttuu 
Metsästys-keräily on ravinnon hankkimista suoraan luonnosta. Tämä oli varhaisin tapa hankkia ravintoa ja sitä esiintyy vieläkin joillain alkuperäiskansoilla. Metsästäjä-keräilijät hankkivat metsästämällä, kalastamalla ja esimerkiksi marjoja ja syötäviä simpukoita keräilemällä. Lämpimillä seuduilla kerätty kasviravinto on tärkeämpi osa ruokavaliota kuin metsästetty liha[1]. Silloin keräily tuottaa 4/5 ravinnosta[2]. Keräily perustuu hyönteisten sekä villikasvien kuten juuresten, siementen, marjojen ja hedelmien hyödyntämiseen. Metsästykseen ja/tai kalastukseen perustuvaa elinkeinoa voidaan kutsua pyyntikulttuuriksi.
Metsästäjä-keräilijöiden yhteisöt ovat monesti liikkuvia ryhmiä [3]. Pienemmät ryhmät kokoontuvat monesti yhteen suurriistan metsästystä varten. Tällöin ryhmä noudattaa vuosikiertoa, tiettyinä aikoina metsästetään suurriistaa, tosina vuodenaikoina pienempää. Mutta joillakin riista- ja kalarikkailla seuduilla ihmiset asuvat paikallaan kylissä. Metsästäjä-keräilijän tarvitsee yleensä tehdä työtä korkeintaan 2-3 päivää viikossa[4].
Metsästäjä-keräilijöiden pääasiallisessa ravinnonlähteessä: suurriista, pienriista vai kalastus oli huomattavia eroja, käytettiin niitä luonnon antimia miltä asuinseudulta parhaiten sai. Useimmat metsästäjä-keräilijäryhmät ovat yhdistäneet monia ravinnonhankintatapoja.[5]
Metsästäjä-keräilijöillä on usein huomattavan paljon vapaa-aikaa. He käyttävät suhteellisen pienen osan elämästään ruoan hankintaan. Vapaa aikaa käytetään esimerkiksi nukkumiseen, vierailuihin, koruompeleiden tekemiseen ja tanssimiseen. Useilla alueilla ravinnonsaanti perustuu enemmän keräilyyn, joka on usein naisten työtä, kuin metsästykseen, jonka tuotto on sattumanvaraista.[6]
Yhteiskunta koostuu yleensä pienistä ja suhteellisen itsenäisistä leiri- tai kyläyhteisöistä. Koska muiden tuloilla elävää yläluokkaa ja hallintokoneistoa ei ole, heimoyhteisöä suuremman valtakunnan hallitsemiseen vaadittavaa byrokratiaa ja organisaatiota on mahdotonta koota metsästäjä-keräilykulttuurista. Muun muassa Jared Diamond on tarkastellut tätä asiaa teoksessaan "Tykit, taudit ja teräs". Joseph Tainter käsittelee samaa asiaa yhteiskunnan kompleksisuuden käsitteen kautta. Vastakohtana sivilisaatioille metsästäjä-keräilijöiden yhteiskunnan kompleksisuuden aste on erittäin alhainen. Koska lisääntyvä kompleksisuus tuottaa kasvavia kustannuksia henkeä kohden, selittää matala kompleksisuuden aste myös metsästäjä-keräilijöiden runsaan vapaa-ajan.[7]
2000-luvulla metsästys ja keräily ovat tapoja hankkia lisäravintoa palkkatyön tai kotitarveviljelyn lisäksi, tai kulttuuriperinteiden säilyttämistä, eivätkä enää pääasiallisia ravinnonhankintakeinoja.[5]
Sisällysluettelo |
Sedentismi ja vuotuiskierto [muokkaa]
Monesti metsästäjä-keräilijät muuttavat vuodenaikojen mukaan niille alueilla, missä kulloinkin on parhaiten saatavilla riistaa, kalaa, keräiltäviä kasveja ja muita luonnon antimia. Tätä sanotaan vuotuiskierroksi. Vuotuiskiertoon liittyvä yhteiskunta on yleensä tasa-arvoinen. Jos luonnon antimet, kuten riista- ja/tai kalakanta sen mahdollistavat, metsästäjä-keräilijät usein asuvat paikoillaan. Paikoillaan asuvien metsästys ja keräily saattaa luoda epätasa-arvoisen, enemmän tai vähemmän perinnöllisiin luokkiin jakautuneen yhteiskunnan, jossa päällikkö johtaa alaisiaan.
Suurriistan metsästyksen matematiikkaa [muokkaa]
Metsästys-keräilykulttuuria pidetään monesti luontoon hyvin sopeutuvana ja elinympäristön biodiversiteettiä säästävänä. Useat historiantutkijat uskovat silti melko alkeellisilla aseilla varustettujen metsästäjä-keräilijöiden hävittäneen monia lajeja sukupuuttoon. Suurriistan metsästyksen vauhti kiinnostaa tutkijoita, jotka haluavat tietää, missä ajassa muinaiset metsästäjät kykenivät hävittämään suurriistan pois. On väitetty Amerikkaan saapuneiden paleointiaanien hävittäneen pois kymmeniä miljoonia päitä suurriistaa. Jos joku elää suurriistan metsästyksellä, hän tarvitsee 1 kg lihaa henkeä kohden päivässä. Jos heimossa on 100 jäsentä, tarvitsee pyytää 2-3 peuraa päivässä. Suuresta hirvestä riittää ravintoa 100 hengen heimolle jo noin 7 päiväksi, biisonista yli viikoksi[8]. Vuodessa sataa ihmistä kohti tarvitaan ravinnoksi 700-800 peuraa tai 60 hirveä. Suuri biisoni painaa 900 kg[9]. Yhtä henkeä kohti tarvitaan riistamaata 18-1300 km² riippuen paikallisesta ympäristöstä.[5]
Lähteet [muokkaa]
- Reino Kero: Intiaanien Amerikka. Keuruu: Otava, 1986. ISBN 951-1-08974-9.
- Colin F. Taylor, William C Sturtevant: Suuri intiaanikirja. Gummerus, 1995. ISBN 951-20-4749-7.
Viitteet [muokkaa]
- ↑ Afrikan kulttuurien juuret, sivu 201
- ↑ Ihmisen suku, s. 142
- ↑ Afrikan kulttuurien juuret, Tietolipas 134,Tammer-Paino Oy, Tampere 1995ISBN 951-717-822-0. ISSN 0562-6129, s. 150.
- ↑ Ihmisen suku 5, Nykyisen alkuperäiskansat, WSOY 1955, ISBN 951-0-18783-6, s. 142.
- ↑ a b c hunting and gathering culture Encyclopedia Britannica. Viitattu 24.2.2013.
- ↑ http://shs.westport.k12.ct.us/ward/Latin%20America/Guns,%20Germs,%20and%20Steel%20Hand.doc
- ↑ Joseph Tainter: Problem Solving: Complexity, History, Sustainability, Population and Environment, 2000, 22. vsk, nro 1, s. 3–41.
- ↑ Reino Kero: Intiaanien Amerikka s. 197
- ↑ Suuri intiaanikirja s. 63
