Metsänemä

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Metsänemä
Epipogium aphyllum Luxembourg 36.jpg
Tieteellinen luokittelu
Domeeni: Aitotumaiset Eucarya
Kunta: Kasvit Plantae
Alakunta: Putkilokasvit Tracheobionta
Kaari: Siemenkasvit Spermatophyta
Alakaari: Koppisiemeniset Magnoliophytina
Luokka: Yksisirkkaiset Liliopsida
Lahko: Asparagales
Heimo: Kämmekkäkasvit Orchidaceae
Suku: Metsänemät Epipogium
Laji: aphyllum
Kaksiosainen nimi
Epipogium aphyllum
Sw.[1]
Katso myös
 Commons-logo.svg Metsänemä Commonsissa

Metsänemä (Epipogium aphyllum) on Euroopassa ja Aasiassa kasvava kämmekkälaji. Se on lehtivihreätön kasvi, joka elää yhteyttämisen sijaan sienijuuren varassa. Metsänemän tieteellinen sukunimi Epipogium (kreik. epi + pogon, "parran päällä") viittaa kukan muotoon, sen huulen alapuolelle kääntyneisiin kehälehtiin, ja lajinimi aphyllum viittaa varren lehdettömyyteen.[2]

Ulkonäkö ja koko[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Metsänemän kukka

Metsänemässä ei ole lainkaan lehtivihreää, vaan se on läpikuultavan kellertävä tai rusehtava kasvi. Juurakko on korallimaisen haarova ja vailla juuria. Kasvin juurakko elääkin maan sisässä sienirihmaston varassa. Metsänemä leviää juurakosta kasvavien maarönsyjen avulla, ja kukkaversot nousevat niistä loppukesästä. Kukkavarret kasvavat 10–30 cm korkeiksi. Kasvin vähäiset lehdet ovat suomumaisia. Kellertäviä, punasävyisiä kukkia on 1–5 kappaletta. Kukat ovat yli senttimetrin leveitä, kukan huuli on kääntynyt ylöspäinen kehälehtien yläpuolelle. Kannus on paksu ja tylppä. Kukat tuoksuvat lievästi banaanille. Metsänemä kukkii Suomessa elo-syyskuussa, mutta ei kuitenkaan joka vuosi.[3][4][5] Kasvin on havaittu myös kukkineen maan alla.[6] Kukista kehittyy kotia vain harvoin.[7]

Metsänemä lienee hyönteispölytteinen. Kukkien rakenne viittaa kimalaispölytykseen, mutta toisaalta kimalaiset harvoin eksyvät lajin suosimiin kasvupaikkoihin.[6]

Levinneisyys[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Metsänemä on pohjoinen ja mantereinen kasvi. Sen levinneisyysalue on varsin laaja ja ulottuu Britteinsaarilta ja Keski-Euroopasta itään Aasian havumetsävyöhykkeen kautta Japaniin saakka. Pohjoismaissa metsänemää tavataan Suomessa, Ruotsissa ja Norjassa. Suomessa lajia on tavattu harvinaisena koko maassa etelärannikolta Pohjois-Lappiin ja sen havaintoja on kaikista eliömaankunnista. Suuri osa Etelä- ja Keski-Suomen havainnoista on kuitenkin vanhoja. Epäsäännöllinen ja lyhyt kukinta vaikeuttaa metsänemän havainnointia, joten lajin nykytilaa Suomessa on vaikea arvioida.[4][3]

Elinympäristö[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Metsänemä viihtyy vanhoissa, varjoisissa, multavissa lehti- ja sekametsissä, puronvarsissa, lähteikköjen äärellä sekä lehto- ja lettokorvissa. Pohjoisessa lajia tavataan myös tunturikoivikoissa.[4]

Uhanalaisuus[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Suomessa metsänemä on uhanalaisuudeltaan vaarantunut. [8] Metsänemän elinympäristöjä uhkaavat erityisesti raskaat metsänhoitotoimet kuten avohakkuu ja auraus. Myös metsänojitus voi kuivattaa kasvupaikkoja liikaa. Aikaisemmin laji kärsi pellonraivauksesta. [4][8]

Metsänemä on Suomessa rauhoitettu laji Ahvenanmaata lukuun ottamatta. [9][3] Myös Ruotsissa se on rauhoitettu.

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Kämmekät, Suomen orkideat. Toim. Korhonen, Mauri & Vuokko, Seppo. Forssan kustannus Oy, Forssa 1987.
  • Retkeilykasvio. Toim. Hämet-Ahti, Leena & Suominen, Juha & Ulvinen, Tauno & Uotila, Pertti. Luonnontieteellinen keskusmuseo, Kasvimuseo, Helsinki 1998.
  • Ulvinen, Tauno: Metsänemä. Teoksessa Uhanalaiset kasvimme. Toim. Ryttäri, Terhi & Kettunen, Taina. Suomen ympäristökeskus, Helsinki 1997, s. 147–148.
  • Uusitalo, Anna: Kylien kaunokit, soiden sarat. Keski-Suomen uhanalaiset kasvit. Keski-Suomen ympäristökeskus, Jyväskylä 2007.

Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. The Plant List: Epipogium aphyllum Sw. Viitattu 10.2.2012. (englanniksi)
  2. Den virtuella floran: Epipogium – Skogsfruar (ruotsiksi)
  3. a b c Retkeilykasvio 1998, s. 497.
  4. a b c d Ulvinen 1997, s. 147–148.
  5. Uusitalo 2007, s. 62.
  6. a b Kämmekät, Suomen orkideat 1987, s. 39–40.
  7. Mossberg, B. & Stenberg, L. (suom. Vuokko, S. & Väre, H.): Suuri Pohjolan kasvio, s. 721. 2. painos. Tammi, 2005. ISBN 951-31-2924-1.
  8. a b Rassi, P., Hyvärinen, E., Juslén, A. & Mannerkoski, I. (toim.): Suomen lajien uhanalaisuus – Punainen kirja 2010, s. 195. Ympäristöministeriö & Suomen ympäristökeskus, 2010. ISBN 978-952-11-3806-5. Suomen lajien uhanalaisuus – Punainen kirja 2010 sivut 181–685 (pdf).
  9. Ympäristöministeriö: Luonnonsuojeluasetuksella rauhoitetut lasvilajit Viitattu 22.9.2011.

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]