Mesotsooinen maailmankausi

Wikipedia
Ohjattu sivulta Mesotsooinen
Loikkaa: valikkoon, hakuun

Mesotsooinen maailmankausi eli elämän keskiaika oli geologinen ajanjakso noin 245–65 miljoonaa vuotta sitten. Maailmankausi tunnetaan dinosaurusten ja muiden matelijoiden valtakautena. Matelijat valloittivat maan, veden ja ilman ja niistä kehittyi suuria kasvinsyöjä- ja lihansyöjäliskoja. Kauden loppupuolella nisäkkäät ja linnut lajiutuivat omaksi ryhmäkseen. Hyönteiset ja kalat alkoivat muistuttaa nykyisiä. Kasvillisuutta hallitsivat käpypalmut ja saniaiset. Koppisiemeniset kasvit ilmestyivät liitukaudella. Maailmankausi jaetaan kolmeen kauteen: triaskauteen, jurakauteen ja liitukauteen.

Maapallolla oli tänä aikana lämmintä ja kuivaa, liitukauden keskivaiheilla saavutettiin kaikkien aikojen lämpöhuippu. Lämmin ja kuiva ilmasto suosi matelijoita. Millään mantereella ei ollut jäätiköitä. Tällä kaudella jättiläismanner Pangea (Pangaia) hajosi pohjoiseksi Lauraasiaksi ja eteläiseksi Gondwanamaaksi. Lauraasiassa oli mm. Amerikka ja Aasia, Gondwanamaassa taas mm. Etelä-Amerikka ja Afrikka. Gondwana alkoi pian hajota Amerikaksi ja Afrikaksi ja Aasia irrota Amerikasta.

Monia alkeellisempia matelijoita kuoli valtavan suuressa sukupuuttoaallossa trias- ja jurakauden välissä. Jättiläisliskot kuolivat tuntemattomasta syystä sukupuutton noin 65 miljoonaa vuotta sitten. Samaan aikaan hävisi meristä lukuisia elämänmuotoja kuten ammoniitit. Henkiin jäi vain alle kolmemetrisiä eläimiä. Liitukauden lopun katastrofin syyksi on ehdotettu suuren asteroidin törmäystä maahan. Tätä eivät kaikki pidä ainakaan yksinään tyydyttävänsä selityksenä. Samoihin aikoihin tapahtui Deccanin laakiolla Intiassa valtavia tulivuorenpurkauksia.

[muokkaa] Mesotsooisen maailmankauden jako

Karkea jako:

Mesotsooista maailmankautta edelsi permikausi ja sen päättää liitukauden Maastricht-vaihe jonka jälkeen alkaa kenotsooisen maailmankauden Dania-vaihe Liitukauden päättää KT-raja tai LT-raja.

Tarkempi jako:

Eoni Maailman
kausi
Kausi Epookki Vaihe Milloin oli
(miljoonaa vuotta sitten)
Fan
ero
tso
ooin
en
Meso
tsoo
inen
Liitukausi
145,5 - 65 miljoonaa vuotta sitten
Ylä
liitu
kausi
Senon
(engl,
Senonian)
Maastricht-vaihe 70,6—65
Champagne-vaihe 83,5—71,0
Saintes-vaihe 85,8—83,5
Cognac-vaihe 89,3—85,8
Gallia
(engl.
Gallic)
Tours-vaihe 93,5—89,3
Cenomanium-vaihe 99,6—93,5
Ala
liitu
kausi
Alba-vaihe 112—99,6
Apt-vaihe 125—112
Barrême-vaihe 130—125
Neocomia
(engl.
Neocomian)
Hauterivian 136,4—130
Valanginian 140,2—136,4
Berriasian 145,5—140,2
Jurakausi
199,6 - 145,5 miljoonaa vuotta sitten
Ylä
jura
kausi
Malm Tithonian 150,8 - 145,5
Kimmeridgian 155,7 - 150,8
Oxfordian 161,2 - 155,7
Keski
jura
kausi
Dogger Callovian 164,7 - 161,2
Bathonian 167,7 - 164,7
Bajocian 171,6 - 167,7
Aalenian 175,6 - 171,6
Ala
jura
kausi
Lias Toarcian 183 - 175,6
Pliensbachian 189,6 - 183
Sinemurian 196,5 - 189,6
Hettangian 199,6 - 196,5
Triaskausi
251 - 199,6 miljoonaa vuotta sitten

Ylä
trias
kausi
Keuper,
Tr3
Rhaetian 203,6 - 199,6
Norian 216,5 - 203,6
Carnian 228 - 216,5
Keski
trias
kausi
Tr2 ,
Muschelkalk
Ladinian 237 - 228
Anisian 245 - 237
Ala
trias
kausi
Scythian Olenekian 249,7 - 245
Induan 251 - 249,7

[muokkaa] Katso myös

Commons
Wikimedia Commonsissa on kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Mesotsooinen maailmankausi.

[muokkaa] Aiheesta muualla


Tämä historiaan liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia tai muita samantapaisia artikkeleita.
Henkilökohtaiset työkalut
Nimiavaruudet

Muuttujat
Toiminnot
Valikko
Osallistuminen
Tulosta tai vie
Työkalut
Muilla kielillä