Merja Kuusisto (hiihtäjä)

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Tämä artikkeli kertoo hiihtäjä Merja Kuusistosta. Samannimisestä poliitikosta kertoo artikkeli Merja Kuusisto.

Merja Päivikki Kuusisto (o.s. Lahtinen s. 30. kesäkuuta 1968 Laihia) on suomalainen, 1990-luvulla arvokilpailuihin osallistunut maastohiihtäjä.

Kuusisto sijoittui Falunin 1993 MM-kilpailuissa 32:nneksi 30 kilometrin vapaan hiihtotavan kilpailussa.[1] Lillehammerin olympialaisissa 1994 hän oli 15 kilometrin vapaan tyylin kilpailussa kuudestoista ja 30 kilometrin perinteisellä viidestoista.[2] 4 × 5 kilometrin viestissä hän hiihti kolmannen osuuden Suomen joukkueessa, joka sijoittui neljänneksi runsaat puoli minuuttia pronssista jääneenä.[3]

Kuusisto sijoittui Thunder Bayn 1995 MM-kilpailuissa 15 kilometrin perinteisen hiihtotavan kilpailussa kymmenenneksi. 5 kilometrin perinteisen tyylin kilpailussa hän oli sijalla 29.[4] Viestissä hän toi Suomen maaliin kuudentena.[5] Maailmancupin osakilpailussa hän sijoittui parhaimmillaan kaksi kertaa yhdenneksitoista.

Kuusisto voitti Suomen-mestaruuden vapaan hiihtotavan 5 kilometrillä 1994 sekä perinteisen hiihtotavan 5 kilometrillä ja takaa-ajossa 1995 [6][7]

Kuusisto saavutti SM-mitalin myös maastojuoksussa oltuaan kolmas kuuden kilometrin matkalla vuonna 1998.

Merja Kuusisto on naimisissa entisen maastohiihtäjän Mika Kuusiston kanssa.

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Siukonen, Markku & Ahola, Matti: Urheilun vuosikirja 14, s. 242. Sporttikustannus Oy, 1993. ISBN 951-8920-18-4.
  2. Siukonen, Markku: Urheilun vuosikirja 15. Sporttikustannus Oy, 1994. ISBN 951-8920-20-6.
  3. Cross-Country Olympic Games 1994 at Lillehammer (nor) Women: 4 x 5 km Relay Sports123.com (englanniksi)
  4. Siukonen, Markku: Urheilun vuosikirja 17, s. 59. Kustannus-Notariaatti Oy, 1996. ISBN 952-5106-00-4.
  5. Cross-Country World Championships 1995 at Thunder Bay (can) Women: 4 x 5 km Relay Sports123.com (englanniksi)
  6. Siukonen, Markku: Urheilun vuosikirja 16, s. 227. Kustannus-Notariaatti Oy, 1995. ISSN 0358-9536.
  7. Siukonen, Markku: Urheilun vuosikirja 17, s. 202. Kustannus-Notariaatti Oy, 1996. ISBN 952-5106-00-4.

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Merja Kuusisto Tilastopaja (vaatii kirjautumisen, maksullinen palvelu).