Merihaarikko

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Merihaarikko
Sagina maritima.jpg
Tieteellinen luokittelu
Domeeni: Aitotumaiset Eucarya
Kunta: Kasvit Plantae
Alakunta: Putkilokasvit Tracheobionta
Kaari: Siemenkasvit Spermatophyta
Alakaari: Koppisiemeniset Magnoliophytina
Luokka: Kaksisirkkaiset Magnoliopsida
Lahko: Caryophyllales
Heimo: Kohokkikasvit Caryophyllaceae
Suku: Haarikot Sagina
Laji: maritima
Kaksiosainen nimi
Sagina maritima
G. Don
Katso myös
 Commons-logo.svg Merihaarikko Commonsissa

Merihaarikko (Sagina maritima) on Euroopan ja Pohjois-Afrikan merenrantojen hento kohokkikasvi. Suomessa se on luokiteltu erittäin uhanalaiseksi lajiksi.[1]

Ulkonäkö ja koko[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Rentohaarikko on yksivuotinen, tummanvihreä tai punertava ja kasvaa 2–10 cm korkeaksi. Varret ovat kaljuja ja pystyjä tai kohenevia. Parettain yhdistyviset lehdet ovat lyhyitä, rihmamaisia, möyheitä, nipukkakärkisiä ja usein harvaan lyhytkarvaisia. Ruusukelehtiä ei ole. Valkoisia kukkia on 1–6 kappaletta, ja niiden kukkaperät ovat suoria. Nuput ovat pallomaisia. Sekä verhiö että teriö ovat nelilehtisiä, mutta kukat ovat huomaamattomat, sillä terälehdet ovat hyvin pieniä tai jopa puuttuvat kokonaan. Suomessa merihaarikko kukkii kesä-elokuussa. Hedelmä on kota, joka on verhiön pituinen.[2]

Merihaarikon voi sekoittaa merenrannoillakin esiintyvään rentohaarikkoon (S. procumbens), joka on kuitenkin väriltään puhtaan vihreä, kukkavarsiltaan nuokkuva, lehdet otakärkisiä ja kukan verholehdet siirottavat suoraan eteenpäin.[1]

Levinneisyys[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Merihaarikkoa kasvaa Euroopan ja Pohjois-Afrikan rannikoilla Atlantilla, Itämerellä ja Välimerellä. Keski-Norjasta ja eteläiseltä Itämereltä Pohjois-Espanjaan saakka levinnäisyysalue on suhteellisen yhtenäinen. Euroopan puoleisella Välimeren rannikolla lajia tavataan satunnaisemmin, Pohjois-Afrikassa levinnäisyysalue on yhtenäinen Marokosta Libyaan.[3] Suomessa merihaarikkoa on tavattu Ahvenanmaalta ja Saaristomeren alueelta kaikkiaan noin 50 paikasta.[4] Näistä kolmisenkymmentä paikkaa on arvioitu hävinneeksi ja kymmenkunnan tila on epävarma. Säilyneitä esiintymiä on reilu kymmennen, joista useimmat Korppoon Jurmossa ja sen lähisaarilla.[1]

Elinympäristö[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Merihaarikko on hiekkaisten merenrantaniittyjen laji. Se kasvaa usein säännöllisesti veden peittämillä vyöhykkeillä.[5] Itämeren alueella laji on suuresti harvinaistunut varsinkin lammaslaidunnuksen ja Itämeren rehevöitymisen vuoksi, jotka ovat johtaneet rantojen umpeenkasvuun.[4]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Laine, Unto: Merihaarikko. Teoksessa Uhanalaiset kasvimme. Toim. Terhi Ryttäri ja Taina Kettunen. Suomen ympäristökeskus, Helsinki 1997, s. 232.
  • Lindgren, Leif: Merihaarikko. Teoksessa Suomen uhanalaiset kasvit. Toim. Ryttäri, Terhi & Kalliovirta, Mika & Lampinen, Taina. Kustannusosakeyhtiö Tammi, Helsinki 2012, s. 289–291. ISBN 978-951-31-6593-2.
  • Retkeilykasvio. Toim. Hämet-Ahti, Leena & Suominen, Juha & Ulvinen, Tauno & Uotila, Pertti. Luonnontieteellinen keskusmuseo, Kasvimuseo, Helsinki 1998.

Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. a b c Lindgren 2012, s. 289.
  2. Retkeilykasvio 1998, s. 112, 114.
  3. Den virtuella floran: Strandarv (myös levinneisyyskartat) (ruotsiksi) Viitattu 2.5.2012.
  4. a b Laine 1997, s. 232.
  5. Retkeilykasvio 1998, s. 114.

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]