Meri-Tuuli

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

Höyrylaiva Meri-Tuuli oli Kotkaan rekisteröity vuonna 1905 Yhdysvalloissa rakennettu pikimänty- ja tammirunkoinen 770 bruttorekisteritonnin rahtialus. Alun perin alus oli rakennettu purjelaivaksi, mutta sen purjeet poistettiin, ja siihen asennettiin 230 hevosvoiman höyrykone. Alus oli ostettu Suomeen Norjasta talvi- ja jatkosotien jälkeen, ja se katsastettiin Itämeren liikenteeseen toukokuussa 1947. Alus upposi Siikajoen Tauvon edustalle syyskuussa 1947.[1]

Alus lähti viimeiselle matkalleen Oulun Toppilan satamasta 23. syyskuuta 1947 lastinaan 33 000 kuutiojalkaa haapatukkeja ja määränpäänään Hysbyvikin tulitikkutehdas Etelä-Ruotsissa. Kun alus ehti Kokkolan edustalle, nousi 7–8 beaufortin myrsky, jonka vuoksi aluksen päällikkö päätti hakeutua suojaan Ykspihlajan satamaan Kokkolaan. Tässä kuitenkin epäonnistuttiin myrskyn vuoksi, ja samalla laivalla havaittiin vuoto. Pumput eivät voimakkaan keinunnan vuoksi toimineet täydellä teholla, jolloin alus jouduttiin kääntämään myötätuuleen. Tuulensuunnan vuoksi alus ei voinut yrittää Raahen satamaan, koska keinunta olisi heikentänyt pumppujen tehoa. Laivaneuvottelun jälkeen päällikkö päätti suunnata Hailuodon taakse tuulensuojaan. Aluksen ohittaessa Nahkiaisen majakkalaivan se viestitti majakkalaivalle tiedon tilanteesta valomerkein.[1]

Lähellä Hailuotoa myrsky kääntyi länteen, ja sivuaallokon seurauksena vuoto lisääntyi, jolloin alus jouduttiin kääntämään myötätuuleen kohti rannikkoa. Alusta päätettiin yrittää keventää päästämällä kansilasti mereen, mutta tässä ei kuitenkaan onnistuttu, sillä haapatukit eivät vierineet yli laidan. Tämän jälkeen vesi alkoi nousta ja höyrykattiloiden tulet sammuivat. Alus laski ankkurin noin kolmen meripeninkulman päässä Tauvon majakasta kello kahdeksan aamulla 25. syyskuuta. Alus käännettiin vastatuuleen tarkoituksena pitää se mahdollisimman kauan pinnalla. Korkea aalto heitti kansilastin vasten hyttirakenteita vieden ne mennessään, ja yksi pelastusveneistä karkasi. Toiseen vaurioituneeseen veneeseen pääsi viisi miestä mukaan lukien aluksella matkustajina olleet laivanvarustaja Ilmari Tuuli ja hallitussihteeri Erkki Tuuli, ja he pelastuivat veneen ajautuessa rantaan Tauvossa. Alukselle jäivät päällikkö ja yksi matruusi. Muut kuusi miehistönjäsentä olivat kadonneet mereen.[1]

Alus vajosi aaltoihin perä edellä, mutta keula pysyi pinnalla. Matruusi pelastautui mastoon, ja päällikkö piti kiinni mistä sai. Heidät pelasti luotsipiirin alus Perämeri puolenpäivän aikaan. Ennen uppoamistaan alus oli menettänyt peräpeilinsä ja oli lähes hajoamistilassa. Alus vajosi kymmenen sylen syvyyteen, mutta nousi jälleen pintaan 30. syyskuuta kelluen kumollaan. 42,5 metrin pituinen hylyn pohjaosa lepää ylösalaisin Siikajoen suulla Simppusäikän matalikolla matalassa vedessä,[2][1] ja siitä noin 900 metriä pohjoiseen on todennäköisesti hylyn toinen osa.[1]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. a b c d e Raimo Lehtimäki: Meri-Tuuli Hylyt.net. Viitattu 5.4.2012.
  2. Siikajoki, Simppusäikkä, nro 1860 Kulttuuriympäristön karttaselain. Arkistoitu 5.3.2016. Viitattu 5.4.2012.

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]