Indus-kulttuuri

Mohenjo-Daron kylpylän rauniot.

Indus-kulttuuri eli Harappan kulttuuri vallitsi nykyisessä Pakistanissa Indusjoen laaksossa ja Intiassa noin 2600–1800 eaa. Sitä edelsi pitkä kulttuurikehitys ja vaikutteet Lähi-idästä. Sen luoneet ihmiset kehittivät oman kirjoituksensa ja kehittyneen yhteiskunnan samaan tapaan kuin muinainen Mesopotamia ja Egypti. Näin ollen sitä pidetään kolmanneksi vanhimpana jokilaaksojen suurista sivilisaatioista. Indus-kulttuuri vallitsi alueella ennen indo­eurooppalaisten arjalaisten tuloa.

Kulttuuri rakensi ajan mittapuulla suuria kymmenien tuhansien asukkaiden kaupunkeja, joista tunnetuimmat ovat Mohenjo-Daro, Harappa, Lothal ja Dholavira. Ruutukaavan mukaan rakennetuissa kaupungeissa oli muun muassa viemäriverkosto, eli ne olivat varsin kehittyneitä. Kaupungit oli jaettu eri väestöluokkien asuma-alueisiin. Kaupunkeja johtava ylimystö asui omalla linnoitetulla alueellaan. Uskonnolla oli tärkeä merkitys. Indusjoen kaupungeista on löydetty sinettejä, joissa on meille tuntematonta kirjoitusta. Kaupungit kävivät kauppaa kauas, Mesopotamiaan asti. Ilmeisesti kulttuuripiiri kuului ainakin suurelta osalta samaan valtioon.

Indus-kulttuurin luojista ei tiedetä paljoakaan. On esitetty, että he olisivat olleet tamilien sukuisia dravidoja. Myös Indus-kulttuurin tuhon syyt ovat hämärän peitossa. Varhaisemman teorian mukaan sanskritin esiastetta puhuneet arjalaiset tuhosivat Indus-kulttuurin. Nykyään useammat uskovat äkilliseen luonnonkatastrofiin, joka saattoi olla tulva, maanjäristys tai jokien kulun muutos. Molemmista on jonkin verran todisteita. Historiantutkijoiden mukaan nyky-Intian kulttuurissa ja uskonnossa näkyy monia varhaisen Indus-kulttuurin piirteitä. Monet nykyajan hindunationalistit eivät hyväksy ajatusta siitä, että Indus-kulttuuri olisi ei-arjalaisten dravidojen luoma.

Indus-kulttuurin löytyminen

1920-luvulla nykyisen Pakistanin alueella, Mohenjo-Daron ja Harappan kaupunkien läheisyydessä, tehtiin kaksi maailman mitassakin merkittävää arkeologista löytöä. Alueilta, jotka ovat 600 kilometrin etäisyydellä toisistaan, löydettiin merkkejä vanhasta kaupunkikulttuurista. Nämä rauniot olivat löytyneet jo 1800-luvulla, muttei niitä osattu kytkeä ikivanhaan kulttuuriin.

Kaivauksissa kävi ilmi, että alueilla on ollut samankaltaista, esiintymisaikaansa nähden hyvin kehittynyttä kaupunkiasutusta yli 4 000 vuotta sitten. Kulttuurin kukoistuskausi ajoitettiin ajalle noin 2600–1900 eaa.

Nimitys

Löytynyt kaupunkikulttuuri nimettiin alueiden halki virtaavan Indus-joen eli Sindhun mukaan ”Indus-kulttuuriksi” eli ”Indus-sivilisaatioksi”. Toiset kutsuvat kulttuuria ”Harappan sivilisaatioksi” tai ”Harappa-kulttuuriksi”. Kolmansien mielestä Indus-kulttuuria voi sanoa ”Ghaggar-Hakran sivilisaatioksi” tai ”Saraswatin sivilisaatioksi”.

Indus-kulttuurin alue

Induskulttuurin alue on suunnilleen nykyisen Pakistanin alueella ja sen ympäristössä.

Pääartikkeli: Indus-kulttuurin maantiede

Indus-kulttuuri oli neljästä varhaisimmasta urbaanista sivilisaatiosta (Intia, Egypti, Mesopotamia, Kiina) kaikkein laajimmalle levinnyt kattaen jopa 1,5 miljoonaa neliökilometriä. Induskulttuurin alue Pakistanin Balutšistanin provinssista Intiaan Uttar Pradeshin osavaltioon idässä ja pohjoisessa Afganistanin eteläosista sekä Himalajan rinteiltä etelään Mumbaihin Intiaan.

Arkkitehtuuri, kaupungit

Lothalista löydetty kaivo.

Joitakin Induskulttuurin alueen kaupunkeja.

Muinaisen Indus-kaupunki Kalibanganin kartta. Treppe on yläkaupunki eli linnoitus, jonka oikealla puolella alakaupunki.

Ajatus Indus-jokilaakson kulttuurin kehittyneisyydestä liittyy suurimmalti osin tämän sivilisaation kaupunkijärjestelmän kehittyneisyyteen. Indus-kulttuurin asutuskeskukset olivat monesti suorakulmaisista kortteleista koostuvia kaupunkeja. Toki oli myös epäsäännöllisemmin rakennettuja ja pienempiä asutuskeskuksia. Suurten kaupunkien kadut kulkivat monesti pohjoisesta etelään ja idästä länteen. Näin syntyi ruutukaava. Kaupungit vaikuttavat etukäteen suunnitelluilta. Useimmiten on erotettavissa ainakin kaksi kaupunginosaa, eliitin asuttama läntinen linnavuori ja itäinen alakaupunki, jossa käsityöläiset ja muut alamaiset asuivat. Tyypillisen kaupungin rakenteeseen kuului monia muurien ympäröimiä kaupunginosia, jotka olivat monesti kukkuloilla. Muurit suojasivat kaupunkia hyökkäyksiltä ja tulvilta sekä erottivat eri väestöluokkia toisistaan.

Yläkaupungissa oli suuria rakennuksia, esimerkiksi kylpylöitä, hallintorakennuksia ja suuria pylväshalleja. Kaupungeille ominaisiin piirteisiin kuuluvat myös tiilitasanteet, jotka joskus olivat ympyrän muotoisia. Temppeleitä ei Indus-kulttuurin kaupungeista ole löydetty. Luultavasti rituaaliseen peseytymiseen käytetty kylpylä on toistaiseksi löydetty vain Mohenjo-Darosta. Rakentamisessa käytettiin sekä poltettua että polttamatonta tiiltä.

Alakaupungin talot, joista useat olivat monikerroksisia, oli rakennettu standardikokoisista poltetuista tiilistä. Ahtaita kortteleita erottivat toisistaan leveät kadut, ja taloihin pääsi kapeita mutkittelevia sivukujia pitkin. Talojen ovet ja ikkunat avautuivat kapeille sivukaduille, ei leveille pääkaduille.

Talojen koot vaihtelivat yksihuoneisista jopa yli 30-huoneisiin. Muutamissa kaupungeissa ilmenevä viemäröintijärjestelmä oli aikaansa nähden ainutlaatuisen kehittynyt. Lähes kaikissa taloissa oli likaviemäri. Talossa saattoi oma kaivonsa ja uima-altaansakin. Talossa oli yleensä sisäkeittiö ja ulkokeittiö, jota käytettiin aina hyvällä säällä, sillä polttoaineenna käytetiin muun muassa runsassavuista naudan lantaa ja kuivaa pensasta. Monet kaupungin asukkaat olivat kauppiaita ja käsityöläisiä. Monet alakaupungin taloista olivat asuinrakennuksia tai käsityöläisten pajoja.

Satamakaupungeista on löydetty myös todisteita meriteitse tapahtuvaan kaupankäyntiin tarvitusta infrastruktuurista, muun muassa Lothalin satama-allas. Kaupankäynin on arveltu suuntautuneen suurimmalta osin Mesopotamiaan.

Kaupungin yläkaupunki eli linnoitus on yleensä pitkulainen 1:2 pohjoisesta etelään ja joskus lännessä. Harappan linnoitus on 215 X 460 m, korkeus 7 m. Linnoitusten koot ovat pienemmissä paikoissa pienempiä. Linnoitukset ovat kaupunkien vanhempia osia, jotka ovat nousseet ajan mukana rauniokummuiksi, telleiksi.

Mohenjo-Darossa, tyypillisessä Indus-kulttuurin suurkaupungissa oli noin 35 000–41 000 asukasta. Kaupungin ala oli 250 ha eli 2.5 km². Akropoliin eli linnoituksen ala oli noin kymmenes tästä. Pienen Indus-kulttuurin kaupungin ala on vain 10–100 ha ja kylän 1–10 ha.

Yhteiskunta

Indus-kulttuurin alueen yhtenäisyys viittaa yhteen valtioon. Indus-kulttuurista on väitetty muun muassa seuraavaa: vähän todisteita sodista, orjista, suurista kuninkaista, suurista temppeleistä ja palatseista. Yhteiskuntaa on pidetty siististi luokattomana.

Tämä kuva näyttää uusien laajojen tutkimusten pohjalta liian ihanteelliselta. Indus-kulttuurin kaupungit näyttävät jakautuvan linnoitukseen ja tavalliseen kaupunkiin. Linnoituksessa eli akropoliissa oli suuria rakennelmia. Linnoituksessa asui eliitti, tavallisessa kaupungissa tavallinen kansa. Kaupunki jakautui usein kahteen-kolmeen alueeseen, joista voidaan päätellä niiden liittyvän eri yhteis­kunta­luokkiin. Eri ammattiryhmät asuivat omissa kortteleissaan.

Dholaviran kaupungissa oli muurien erottamat kolme osaa, linnoitus ja kaksi muuta kaupunginosaa, joka viittaa kolmeen väestökerrokseen, joiden välinen kanssakäyminen oli säänneltyä. Alakaupungin eri kokoiset talot Mohenjo-Darossa viitaavat varallisuuseroihin. Monen mielestä Intian kastilaitos sai alkunsa juuri Indus-kulttuurin piiristä. Epätasa-arvoa tukee ajatus, että muut vanhan ajan yhteiskunnat olivat epätasa-arvoisia, eli jakautuneita eliittiin ja tavalliseen kansaan. Myös esimerkiksi rakentamisessa käytetty tyylien määräkoko, vakioidut painot ja monet muut tekijät viittaavat lujaan keskusjohtoon.

Indus-kulttuuri mitä ilmeisimmin laajeni laajalle alueelle sotien avulla. Indus-kulttuuri oli mitä todennäköisimmin teokratia, eli papisto oli tärkeässä asemassa.

Induskulttuurin kansalaiset saivat elantonsa muun muassa maanviljelystä, karjanhoidosta, kalastuksesta, metsästyksestä ja käsitysötä sekä kaupasta. Viljeltiin muun muassa vehnää, ohraa ja kauraa, myöhemmin riisi yleistyi. Kaukokauppa etäisten maiden kanssa oli merkittävä varallisuuden tuottaja niille jotka sitä harjoittivat.

Kirjoitus ja kieli

Indus-kirjoitusta sisältäviä sinettejä.

Mohenjo-darosta löydetty pyörällinen lelu.

Indus-jokilaakson kulttuurin kieli on yhä tuntematon. Monet tutkijat pitävät Induskulttuurin kieltä mahdollisesti dravidakielenä, joihin kuuluvat muun muassa tamili ja telugu. Induksen kulttuurin tutkimuksen suurin yksittäinen haaste lienee kaivauksissa löydettyjen, pääosin yksisarvisen eläimen kohokuviolla koristeltujen sinettien kirjainmerkkien sisältö. Merkkejä on kaikkiaan noin 400, ja ne esiintyvät sineteissä 1–17 merkin sarjoissa. Yli 150 erilaista tulkintaehdotusta on esitetty. Tämän kirjoituksen tulkinta on erittäin vaikeaa, koska alkukieltä ei tunneta ja säilyneet kirjoitusnäytteet ovat lyhyitä eikä kaksikielisiä tekstejä ole säilynyt.

Useimmat tutkijat, esimerkiksi suomalainen Asko Parpola, ovat sitä mieltä, että Indus-sinettien kirjoitus olisi dravidakielten sukuista kieltä, mutta myös mundakieltä ja indoeurooppalaisen sanskritin sukuista kieltä on ehdotettu. Indus-kulttuurin kieli, jota joskus kutsutaan nimellä mleccha, saattoi olla myös nihalin, nahalin eli kalton sukulainen. Se saattoi ola myös kokonaan erillinen kieli tai elamin sukuinen.

Harappasta on löydetty kolmen tyyppisten ihmisten jäänteitä. Ensimmäistä pidetään "välimerellisenä". Nämä ihmiset olivat keskikokoisa, pitkä- ja kapeapäisiä, ja heillä oli kapea ulkoneva nenä ja pitkät kasvot . Toiset olivat pitkäkalloisia, mutta edellistä voimakaampia ja pitkiä. Kolmannet olivat lyhytkalloisia, ja neljännet mongolodisia.

Indus-kirjoituksessa näkyvät kaksi Indus-sivilisaation merkittävintä piirrettä, voimakas ulkoisten muotojen – kirjoituksen lisäksi muun muassa mittajärjestelmän – yhdenmukaisuus, ja kaiken ulkoisen toiminnan ajan kulusta piittaamaton samankaltaisuus, pysähtyneisyys.

Eräät tutkijat uskovat, ettei Indus-sinettien symboleissa ole lainkaan kyse kirjoitusjärjestelmästä. Farmer, Sproat, and Witzel (2004) väittävät, että merkit muodostavat luonnolliseen kieleen kytkeytymättömän symbolijärjestelmän, jollaiset olivat samalla aikakaudella yleisiä esimerkiksi Lähi-idässä. He perustelevat näkemystään muun muassa sinettimerkintöjen lyhyydellä: lähes kaikki löydetyt merkkijonot ovat vain muutaman merkin pituisia, alle yksi prosentti sisältää vähintään kymmenen merkkiä ja pisin on 17 merkkiä. Sitä vastoin kaikista muista tunnetuista esimoderneista kirjoitusjärjestelmistä on säilynyt huomattavasti pidempiä tekstejä.

Käsityö ja mittayksiköt

Indus-kulttuuri tunsi muun muassa härkien vetämät vankkurit ja kaisla-alukset ja puualukset liikennevälineinä. Kupari oli tärkein metalli. Pronssia tehtiin harvemmin tinan vaikean saatavuuden vuoksi. Työkaluista tunnettiin muun muassa taltat, sahat ja kirveet, joita tehtiin monesti kuparista.

Tiede ja insinööritaito olivat Indus-kulttuurissa melko pitkälle kehittyneitä. Aikaa, pituutta ja massaa mitattiin tarkasti. Tiilen mitat olivat 1:2:4. Pienin pituuden yksikkö oli 1.704 mm. Käytettiin 10-järjestelmää. Painon pohjayksikkö oli 28 g. Metallurgia hallittiin hyvin. Ennustettiin vuorovesiä. Tunnettiin simpukankuorikompassi.

Kuvataide

Mohenjo-darosta löydetty patsas, joke esittää ehkä pappia tai muuta korkea-arvoista henkilöä.

Useimmat kaivauksissa löydetyistä esineistä ovat käyttöesineitä, mutta myös selviä taide­teoksia on nostettu esiin. Osassa ihmishahmoja kuvaavista teoksista tunnetuin on täysin omintakeinen, pronssista veistetty, tyyliltään kepeä alastoman tanssijatytön hahmo. Intian kuva­taiteen kehityksen kannalta kenties olennaisimpia löytöjä ovat erilaiset kaivertamalla, veistämällä tai maalaamalla kuvatut eläinhahmot, joiden naturalistinen ja lämmin estetiikka tuli sittemmin osaksi koko Intian kuvataidetta.

Uskonto

Monet ovat sitä mieltä, että osa Intian nykyisestä uskonnosta on Indus-kulttuurin perua, vaikka indoarjalaiset toivat Intiaan oman uskontonsa, jumalansa ja kulttuurinsa. Aikaa myöten indoarjalainen ja Induskulttuurin kulttuuriperinne sulautuivat yhteen. Indus-sivilisaatiossa palveltiin monia jumalia, ylimmäisenä äitijumalaa, mutta myös eräänlaisessa jooga-asennossa istuvaa kolmikasvoista miespuolista jumaluutta (jonka on arveltu edeltävän hindulaisuuden Shiva-jumalaa); tärkeitä fyysisiä symboleita olivat myös kiviset fallos-hahmot (→ lingam) sekä niiden naispuoliset vastineet (→ yoni). Härkää palvottiin pyhänä (→ pyhä lehmä -kultti), ja sittemmin sekä buddhalaisuudessa että hindulaisuudessa korkeasti arvostettuun asemaan kohonnutta bodhipuuta (pyhäviikuna) pidettiin pyhänä. Pyhille puille luultavasti uhrattiin ruukuissa kaloja. Myös polttouhraus tunnettiin Indus-kulttuurin piirissä. Erään Mohenjo-Darosta löydetyn sinetin mukaan Indus-kulttuurin aikoihin olisi uhrattu ihmisiä, nimenomaan sotureita viikunapuulle niin kuin hindulaisessa Durgan-kultissa.

Indus-kulttuurin historia

Historiallisen Intian olemassaolon katsotaan alkaneen juuri täältä. Indus-kulttuurin syntyä edelsi pitkä kehitys ja vaikutteet Lähi-idästä. Silti kulttuurista tuli omaleimainen. Noin 7500 eaa levisi lännestä Iranista Baluchistaniin esikeraaminen maanviljelykulttuuri, joka tunnetaan Mehrgarhin kylän löydöistä. Ihmiset elivät maanviljelyllä ja karjanhoidolla, lammas, vuohi ja nauta olivat kotieläimiä. Kylmäkäsitelty kupari tunnettiin, tehtiin savisia naispatsaita ja kauppaverkko ulottui Afganistaniin ja meren rannoille.

Saviastiat tulivat noin 5500 eaa, ja kupari alkoi yleistyä noin 4800 eaa. Joskus 4000 eaa syntyi suuria linnoittetuja kyliä, ja noin 3600 eaa. linnoitettu Amrin pikkukaupunki, mikä enteili sivilisaation syntyä. Tulevan Induskulttuurin alueella vallitsi silloin monia paikallista esiharappalaisia kulttuureja, joilla oli muun muassa oma keramiikatyylinsä. Noin 3200 eaa alkoi esiharappalainen Ravi-vaihe, johon liittyi muun muassa leimasinettejä. Näihin aikoihin noin 3000 eaa kaupunki Kot Diji oli jakautunut yläkaupunkiin ja alakaupunkiin, mikä kertoo eri yhteiskuntaluokista. Lopullisesti Induskulttuuri muotoutui Kot Diji-vaiheessa noin 2800-2600 eaa, jolloin suuret kaupungit syntyivät. Harappan ala kasvoi kuusinkertaiseksi 25 ha:sta 150 ha:han. Joillain alueilla Indus-tyyli kehittyi asteittain, toisiin paikkoihin se ilmestyi äkkiä. Kauden lopussa jokin keskus laajeni suurelle alueelle Indus-joen laakson tienoilla. Tämä päätellään siitä, että 2550 eaa monelle alueelle Induslaaksossa ilmestyi Harappan arkkitehtuuria muistuttava ruutukaava, joka voi kertoa sotien avulla suoritetuista valloitusretkistä. Induskulttuuri ilmestyi tyypillisenä tällöin.

Samaan aikaan Indus-kulttuurin kanssa kukoisti muun muassa Egyptin vanha valtakunta, ennen kuin se hajosi ensimmäisen välikauden alkaessa. Mesopotamiassa oli Akkadin, gutilaisten, Lagashin, Gudean ja Uus-Sumerin valtakausi ja hieman idempänä varhainen Elam. Luoteessa oli Margianakulttuuri.

Noin 2400 eaa alkoi merikauppa Mesopotamiaan, ja näihin aikoihin Lothalin satamakaupunki oli rakennettu Gujaratiin.

Niin sanottuja Indus-sinettejä on löydetty laajalta alueelta Lähi-idästä ja Keski-Aasiasta. On mahdollista, että Indus-kulttuuriin viitataan sumerilaisten teksteissä Meluhhana (toinen vaihtoehto nimelle Meluhha on Egypti). Noin 1900 eaa Induskulttuuri romahti laajalle alueella, ehkä vieraiden kansojen hyökkäyksiin, mutta todennäköisemmin jonkun luonnonkatastrofin kuten maanjäristyksen, tulvan, jokien uoman muutoksen tai vastaavan aiheuttamaan tuhoon, tai näiden yhdistelmään. Monet kaupungit näyttävät hylätyn äkkiä. Alkoi jälkiharappalainen kausi, jolloin Induskulttuuri jatkui joillain alueilla heikentyneenä. Toisilla alueiola kukoistivat uudet kulttuurit, esimerkiksi Hautausmaa H-kulttuuri noin 1900 eaa., jota on pidetty indoiranilaisena. Etelässä Dholavira sinnitteli vielä 1500–1400 eaa. Noin 1300 eaa. arjalaisten valta levittäytyi laajalle, ja alkoi varsinainen rautakausi.

Indus-kulttuurin esihistoria lyhyesti

Pääartikkeli: Esiharappalaiset kulttuurit

Indus-kulttuuri lienee syntynyt Lähi-Idän vaikutuksesta. Ehkä noin 7000 eaa. alueelle saapui luultavimmin lännestä päin maanviljely, ja noin 5500 eaa. alueelle saapuneet saviastiat kertovat monista paikallisista kulttuureista.

Mehrgarh I–III oli varhainen maatalouskylä alkaen noin 7000-6000 eaa. Noin 4000–3600 eaa. syntyi suuria linnoitettuja kyliä. Tämä viittaa sotiin mikä on tyypillistä sivilisaation syntyä edeltävällä kaudella. Amrin linnoitettu pikkukaupunki oli 3600–3300 eaa. Noin 3000 eaa. rakennetussa Kot Dijin asutuskeskuksessa oli nähtävissä yläkaupunki ja alakaupunki, mikä kertoo väestön jakautumisesta hallitsevaan ja hallittavaan väestökerrokseen.

Klassisen Indus-kulttuurin synty tapahtui pohjoisessa Kot Dijin, Rehman Dheri ja Banawalin kolmiossa välillä noin 2800/2700–2600 eaa. ns Kot Diji -vaiheessa. Tällöin yksi keskus lienee valloittanut laajan alueen, ja perustanut Indus-kulttuurin asutuskeskuksia. Indus-kirjoitus syntyi jo 1700 eaa. Noin 2400 eaa. alkoi merikauppa Mesopotamiaan. Noin 2350 eaa Akkadin kuningas Sargon suuri mainitsee Meluhhan, kaukaisen idässä olevan maan kirjoituksissaan. Monien mielestä Meluhha oli muinainen Intia ja Pakistan.

Indus-kulttuurin alku

Kypsän Indus-kulttuurin kehitys oli vaatinut noin 200 vuotta. Klassisen Indus-kulttuurin alkuun näyttää liittyvän tulipaloja eri kaupungeissa (Amri, Kalibangan), ja niiden uudelleenrakentamista. Kot Diji paloi kaksi kertaa noin 2500 eaa. Tämä viittaa valloitukseen ja ryöstämiseen. Toiset arkeologit taas epäilevät näiden palojen olleen paikallisia, satunnaisia paloja.

Uudelleenrakennetut kaupungit olivat säännöllisempiä kuin vanhat. Vanhat keramiikkatyylit jatkoivat, mutta pääasiassa keramiikka oli uutta harappalaista tyyppiä. Samaan aikaan Egyptissä rakennettiin pyramideja ja Urissa haudattiin kuninkaita.

Induskulttuurin tuho

Pääartikkeli: Jälkiharappalaiset kulttuurit

Induskulttuurin tuho on herättänyt monia kiistoja. Perinteisesti on sanottu, että arjalaiset maahantunkeutujat tuhosivat tämän sivilisaation 1900–1700 eaa. Pohjoisempana Margianakulttuuri romahti samoihin aikoihin noin 1800–1700 eaa. uusien valloittajien saapumiseen, ja näihin aikoihin myös Mesopotamiaan vaelsi kassiitteja, jotka ottivat myöhemmin siellä vallan. Syynä ovat saattaneet olla myös kapinat, kuivuus ja/tai joen kulun muutokset ennen arjalaisten tuloa.

Monet Indus-kulttuuriin liittyvät tekijät ovat hyvin kiistanalaisia. Useat Intian hinduajattelijat pitävät Indus-kulttuuria nykyisten sanskritia puhuvien kansojen sukulaisten luojina, ei dravidojen luomina. Joidenkin intialaisten mukaan arjalaisten muutto Intiaan ei tuhonnut Indus-sivilisaatiota, koska arjalaisten sotavaunuja ei ole löydetty. Arjalaisten kulttuurin merkittävin tuntomerkki oli juuri nopeat sotavaunut. Silti löydöt kuten hautaustavat ja keramiikka viittaavat indoeurooppalaisten sukuisten kansojen saapumiseen alueelle. Indoeurooppalaisethan olivat vanhalla ajalla tunnetusti usein sotaisa, hyvin liikkuva kansanryhmä.

Joka tapauksessa noin 1500 eaa mennessä Induskulttuurin alue oli hajonnut moneen paikalliskulttuuriin. Pohjoisessa kukoisti polttohautaukseen siirtynyt indoiranilaisena pidetty Hautausmaa H-kulttuuri, Keskiosissa Jhukarin kulttuuri ja etelässä Rangpurin kulttuurin uusi vaihe.

Indus-kulttuuri tuhoutui monien nykyisten arvioiden mukaan noin 1900–1700 eaa., jolloin monet suuret kaupungit varsinkin alueen keskiosissa hylättiin äkkiä. Väki näyttää monista kaupungeista siirtyneen äkkiä muualle ilman merkejä hyökkäyksestä. Esimerkiksi Mohenjo-Darossa kuoli monia ihmissiä taloihin, mutta vain harvoissa on väkivallan merkkejä.

Etelämpänä muutos oli asteittainen. Esimerkiksi Lothal näyttää hylätyn tulvan takia, mutta väestö palasi sinne, vaikka yhteiskunta ei enää ollut järjestynyt. Joillakin seuduilla jälkiharappalainen vaihe kesti jopa vuoteen 1000–900 eaa. asti. Indus-kirjoitusta ei enää käytetty vuoden 1700 eaa. jälkeen. Viimeistään silloin maanlaajuinen ja ulkomaankauppa oli romahtanut. Monien tietojen mukaan Saraswati-joki olisi joskus 1900 eaa. muuttanut kulkuaan tai kuivunut kokonaan. Viimeistään vuonna 1600 eaa. maan luoteisosaan tunkeutui indoiranilaisia arjalaisia heimoja , jotka toivat raudan ja sotavaunut. Heimot olivat sotaisa paimentolaisia. Niin sanottuun Punjab-vaiheeseen liittyi monia jälkiharappalaisia kulttuureja. Ilmeisesti jo noin 1900 eaa. Induslaakson pohjoisosien Punjabin seuduilla oli alkanut levitä itään päin Kalmisto H -kulttuuri, johon liittyi aikaisemmasta arkkuhautauksesta poikkeava polttohautaus. Rautaa oli maassa nähty harvinaisena jo aiemminkin. Viimeistään noin 1300 eaa. maahan saapui uusi arjalaisten aalto, joka toi niin sanotun vedalaisen kulttuurin. Mutta siitä huolimatta monia vanhan Induskulttuurin piirteitä siirtyi Intian sanksritinkieliseen kulttuuriin. Intian kulttuurien historia on nykyään varsinkin Intiassa kiistelyn kohde, ja monien hindujen mukaan mitään arjalaisten muuttoa ei ole tapahtunutkaan, vaan Indus-kulttuuri olisi arjalaisten luomus.

Katso myös

• Indus-kulttuurin maantiede
• Esiharappalaiset kulttuurit
• Mohenjo-Daro
• Harappa
• Lothal
• Sumeri
• Elam
• BMAC
• Indoiranilaiset
• Arjalaiset
• Jälkiharappalaiset kulttuurit
• Vedalainen kausi
• Hautausmaa H-kulttuuri
• Gandharan kulttuuri

Aiheesta muualla

• Harappa.com
• An invitation to the Indus Civilization (Tokyo Metropolitan Museum)
• Week 16: Indus Valley (Harappan) Civilization
• Indus-Saraswati civilization
• Harrapa and Indus Valley civilization at harrapa.com
• Ancient Civilizations Timeline
• The Harappan Civilization
• Prehistoric dentistry evidence found in Indus – BBC News
• Indus artefacts
• Ancient Indian History
• Cache of Seal Impressions Discovered in Western India
• Sarasvati-Sindhu civilization
• image collection
• Kathiroli et al. 2004. "Recent Marine Archaeological Finds in Khambhat, Gujarat". Journal of Indian Ocean Archaeology No 1, s. 141–149.
• Kulli culture
• afganistan early history
• Mlecchawriting