Maimana

Wikipediasta
(Ohjattu sivulta Meimana)
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Maimana
Markkinakatu
Markkinakatu

Maimana

Koordinaatit: 35°56′N, 64°45′E

Valtio Afganistan
Maakunta Farjab
Väkiluku (2014/2015)  (arvio) 124 200–149 040


















Maimana[1] on kaupunki Afganistanin luoteisosassa Farjabin maakunnassa. Sen asukasluku oli vuonna 2014/2015 Yk:n arvion mukaan 124 200–149 040. Paikalliset ovat pääasiassa uzbekkeja. Uzbekit hallitsivat puoli-itsenäistä Maimanan kaanikuntaa aikan 1800-luvulle saakka, jolloin alueesta tuli osa Afganistania.

Maantiede[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Maimana sijaitsee Afganistanin luoteisosassa Torkestanvuorten juurella. Sen korkeus merenpinnasta on noin 870 metriä.[2] Maimana on Farjabin maakunnan keskus.[3] Kaupunki on Ab-i Maimanajoen varrella. Joki laskee Ab-i Kaysarjokeen, joka haihtuu Andkhoin jälkeen Kyzylkumin aavikolle. Kaupungin kautta kulkee maantie Heratista Mazar e-Šarifiin.[4]

Historia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Mahdollisia viittauksia nykyiseen kaupunkiin tehdään useissa vanhoissa historiallisissa lähteissä. Vendidad mainitsee Nisaya-nimisen paikan ja 700-luvulla kirjoitettu armenialainen Persian maantieteestä kertova teos mainitsee paikannimen Nsai-mianak. Nimi viittaa mahdollisesti samaan paikkaan, kuin Ptolemaioksen mainitsema Nisaía (Νισαία) Margianassa.[4]

Hieman islamilaisen kauden alkamisen jälkeen ilmeisesti samalla paikalla oli kaupunki, jota kutsuttiin nimellä al-Yahudiyya. Nimi viitta juutalaisiin ja saattaa tarkoittaa juutalaisen yhteisön olemassaoloa tuona aikana. Myöhemmät islamilaiset maantieteilijät, kuten al-Yakubi ja Ibn Hawkal kuvailevat kaupungin olevan Farjabin hallitsijan pääkaupunki. Kaupungissa oli perjantaimoskeija ja sitä kuvailtuiin rikkaaksi. Paikallinen hallitsija oli ilmeisesti itsenäinen, kunnes Mahmud Ghaznilainen liitti sen ghaznavidien valtakuntaan.[4]

Maimanaa hallitsivat sittemmin uzbekit, jotka muodostivat eri aikoina useita pieniä puoli-itsenäisiä kaanikuntia. Ajoittain ne olivat alisteisia Buharan kaanille. Unkarilainen tutkimusmatkailija Ármin Vámbéry kuvaili Maimanaa vuonna 1863, mainiten kaupungin käsittävän noin 1 500 mutatiilistä rakennusta ja ränsistyneen basaarin.[4] Afganistanin emiirit alkoivat tavoitella kaupungin aluetta 1800-luvulla. Maimanan uzbekkien kaanikunta liitettiin Afganistaniin vuonna 1876[3] ja lopullisesti se jäi osaksi Afganistania Venäjän keisarikunnan kanssa solmitun rajasopimuksen jälkeen vuonna 1885.[2]

Maimana muodosti sittemmin oman hallinnollisen alueensa osana Afganistania. Nykyinen Farjabin maakunta perustettiin vuonna 1965 ja sai nimensä historiallisen Farjabin kaupungin mukaan.[3]

Väestö[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Yhdistyneiden kansakuntien asuinyhdyskuntaohjelman arvio Maimanan asukasluvusta oli vuonna 2014–2015 alemman arvion mukaan 124 200 ja ylemmän arvion mukaan 149 040.[5] Sen asukkaiden valtaosa on etniseltä taustaltaan uzbekkeja. Pienempiä vähemmistöjä ovat paštut ja tadžikit. Paikkakunta tunnetaan mattojen valmistuksesta.[4]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Andrei Sergejeff: Afganistanin historia - Silkkitietä kulttuurien risteykseen, s. 20. Gaudeamus Helsinki University Press, 2011. ISBN 978-952-495-219-4.
  2. a b Meymaneh Encyclopaedia Britannica. Viitattu 23.11.2020. (englanniksi)
  3. a b c Daniel Balland: FĀRYĀB Encyclopædia Iranica. Viitattu 23.11.2020. (englanniksi)
  4. a b c d e C.E. Bosworth, E. van Donzel ja Ch. Pellat: Encyclopaedia of Islam, Volume VI (Mahk-Mid), s. 915. BRILL, 1991. ISBN 9789004081123. (englanniksi)
  5. State of Afghan cities 2015 (pdf) (s. 12) Yhdistyneiden kansakuntien asuinyhdyskuntaohjelma. Viitattu 23.11.2020. (englanniksi)