Meilahden leijonat
Meilahden leijonat Athene ja Zephyr olivat Korkeasaaren eläintarhassa vuonna 1941 syntyneet leijonakaksoset, jotka kasvatettiin Helsingin Meilahdessa.
Leijonanpennut syntyivät Korkeasaaressa pitkäperjantaina 11. huhtikuuta 1941. Niiden emo oli nimeltään Lady ja isä leijonauros Janne. Lady oli jo aiemmin saanut pentuja kolmesti, mutta oli joka kerta jättänyt ne hoitamatta ja ne olivat kuolleet. Korkeasaaren työntekijät halusivat etsiä uusille pennuille sijaisemon, jotta ne jäisivät varmasti henkiin.[1]
Sijaisemoksi etsittiin sopivan suurta naaraskoiraa, joka olisi aivan äskettäin, enintään viikkoa aiemmin synnyttänyt pentuja mutta menettänyt ne. Tällainen koira tuottaisi vielä maitoa ja sen emontunteet olisivat vielä jäljellä ja se voisi hyväksyä vieraat pennut.[1]
Sopiva koira, nimeltään Blue Shepherd ja rodultaan vanhaenglanninlammaskoira, löytyi unissasaarnaaja Maria Åkerblomin kennelistä Meilahden Villa Toivolasta. Blue Shepherd oli aiemmin synnyttänyt onnistuneesti kaksi pentuetta, ja näyttelyissä se oli saanut 17 ensimmäistä palkintoa.[1] Se oli synnyttänyt viimeksi kaksi päivää aiemmin, mutta sen pennut olivat kuolleet.[1][2]
Åkerblom ei halunnut luovuttaa koiraansa Korkeasaareen, joten leijonanpennut tuotiin Meilahteen. Åkerblom hyväili koiraansa, asetti pennut nisiin, ja koiraemo hyväksyi pennut välittömästi omikseen. Tieto tästä perheidyllistä kulkeutui pian myös ulkomaille, ainakin Ruotsiin. Pennut saivat nimensä Åkerblomilta. Åkerblom myös vei koiransa toukokuun lopulla 1941 näyttelyyn Turkuun, ja leijonanpentujen oli pakko seurata mukana, jotta ne olisivat tulleet ruokituiksi. Perhe herätti Turussa suurta huomiota ja useat sanomalehdet kertoivat siitä. Meilahdessa leijonista tiettävästi kuvattiin myös filmi.[1][2]
Kun pennut oli keskikesällä, noin kolmen kuukauden imetyksen jälkeen vieroitettu keinoemostaan, ryhdyttiin valmistelemaan niiden paluuta Korkeasaareen. Åkerblom oli kuitenkin kiintynyt niihin eikä halunnut luopua niistä. Syyskuun lopulla Athene palasi lopulta eläintarhaan, mutta neuvottelujen tuloksena Zephyr sai jäädä Åkerblomille, sillä sen toinen etutassu oli vaurioitunut ranteesta, ja se laahasi sitä kävellessään. Se ei siis kelvannut “näyttelyesineeksi”.[1]
Korkeasaaressa Athene oli aluksi äkäinen, sillä Meilahdessa se oli tottunut ainoastaan naisiin, kun taas Korkeasaaressa sitä hoitivat yksinomaan miehet. Se ei muutamaan päivään edes suostunut syömään. Se ei koskaan elämänsä aikana päästänyt uusia hoitajiaan paria metriä lähemmäksi.[1]
Åkerblom kävi ajoittain katsomassa Athenea, ja tämä oli aina innostunut entisen emäntänsä vierailuista. Kun Athene lopulta tutustui biologisiin vanhempiinsa, se vihasi ja pelkäsi niitä, mutta uusista pikkusiskoista se piti.[1]
Meilahteen jääneen Zephyrin luonne oli lempeämpi aina 10 kuukauden ikään saakka. Se päästi vieraatkin lähestymään itseään, ja lapsetkin saattoivat valvotusti leikkiä sen kanssa. Ennen ensimmäisen ikävuoden täyttymistä sen luonne kuitenkin kävi rajummaksi, ja omistaja pelkäsi, että se voisi tehdä ympäristössään tyhmyyksiä ja herättää kauhuakin. Myös poliisi käski Åkerblomia luopumaan leijonastaan. Niinpä se lopetettiin kevättalvella 1942 ja sitten täytettiin, ja sellaisena se jäi koristamaan Villa Toivolaa. Se mainittiin Nya Pressenin haastattelussa vuonna 1948.[1][2][4]
Vuonna 1951 Athene oli vielä hengissä ja asui Korkeasaaressa.[1] Kun se jossain vaiheessa kuoli tai lopetettiin, sen talja päätyi Åkerblomille Villa Toivolaan. Åkerblomin kuoltua 1981 siellä järjestettiin 1980-luvun aikana huutokauppa, ja eräs yksityishenkilö osti sekä Athenen taljan että täytetyn Zephyrin. Nämä huonokuntoiset muistot leijonista koristivat aikansa ostajan venettä. Athenen talja haudattiin sitten erääseen Suomenlinnan lahteen, mutta Zephyr päätyi vielä erään “mainostoimiston mannekiiniksi”, kunnes siitä lähtenyt haju pakotti omistajat antamaan sille polttohautauksen espoolaisessa metsässä.[5]
Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- ↑ a b c d e f g h i j Lehtonen, Väinö: ”Perheidylli”, Korkeasaaren kirja: Kuvauksia Korkeasaaren eläimistä, s. 174–192. Helsinki: Otava, 1951.
- ↑ a b c Torsti: Torsti tietää. Helsingin Sanomat, 28.10.2012, s. D ?.
- ↑ Virtanen, Leena: Outo nainen naapurissa. Helsingin Sanomat, 13.8.2018, s. B 1–3. Artikkelin maksullinen verkkoversio.
- ↑ Torsti: Torsti tietää. Helsingin Sanomat, 25.11.2012, s. D ?.
- ↑ Torsti: Torsti tietää. Helsingin Sanomat, 23.12.2012, s. D 7.