Mechanical Animals

Mechanical Animals Marilyn Manson
Studioalbumin tiedot
Äänitetty	White Roomissa, Westlakessa ja Conway studioilla
Julkaistu	14. syyskuuta 1998 15. syyskuuta 1998 15. syyskuuta 1998 15. syyskuuta 1998
Tuottaja(t)	Michael Beinhorn ja Marilyn Manson
Tyylilaji	Alternative metal, Heavy metal
Kesto	62.38
Levy-yhtiö	Nothing Records, Interscope Records
Marilyn Mansonin muut julkaisut
Antichrist Superstar 1996	Mechanical Animals 1998	The Last Tour on Earth 1999
Singlet albumilta Mechanical Animals
”The Dope Show” Julkaistu: 15. syyskuuta 1998 ”I Don't Like the Drugs (But the Drugs Like Me)” Julkaistu: 17. helmikuuta 1999 ”Rock is Dead” Julkaistu: 14. kesäkuuta 1999

Mechanical Animals on yhdysvaltalaisen hard rock -yhtye Marilyn Mansonin 15. syyskuuta 1998 julkaisema täyspitkä albumi. Maailmanlaajuisesti kiitelty ja kiistelty albumi nousi nopeasti listoille ja sitä pidetäänkin usein yhtyeen parhaimpana tuotoksena usein sen edeltäjän, Antichrist Superstar (1996) ohella.

Albumi

Toisin kuin edeltäjänsä, Portrait of an American Family, EP Smells Like Children ja erityisesti Antichrist Superstaria, Mechanical Animals on esteettisemmin vähemmän tummasävyinen. Tyylillisesti levy nojautuu voimakkaasti 1970-luvun glam rockkiin ja David Bowien The Rise and Fall of Ziggy Stardust and the Spiders from Mars albumiin ja teemoihin. Kuten Ziggy Stardustilla, Mechanical Animals kertoo Mansonista kaksoisroolissaan, Toisaalta ollen huumeisiin addiktoitunut Rocktähti, toisaalta sukupuoltaan vaihtava humanoidi jonka tehtävä on pelastaa rock-musiikki .

Haastattelussa 1998 Manson kertoo levyn jatkavan edellisten levyjen sanomaa, todeten "Antichrist Superstar oli suoraan vertaamista itseäni Luciferin karkotukseen paratiisista...Uudella albumilla minä/hän yrittää sopeutua elämään maan päällä ihmisenä".

Kansitaide

Itse levy on pakattu pahviseen lisäkuoreen jonka kannessa on Manson itse (kuten itse levyn kannessakin), Kokovartalo peitettynä valkoiseen lateksimaaliin, plastisissa tekorinnoissa ja sukuelimet peittävässä lisäkkeessä. Tämä androgyyninen ensikosketus on Mansonin uusi minä, jota hän kutsuu nimellä Omega. Kansi herätti suurta kohua ilmestyessään, ja Japanissa kantta boikotoitiin Mansonin kädessä olevan kuuden sormen takia (syytä tähän on selitetty ettei Japanissa pidetty sopivana esittää julkisesti epämuodostuneita ruumiinosia). Myös huhuja solistin (muka) läpikäyneistä kirurgisista toimenpiteistä uutta minäänsä varten alkoi liikkua vielä lisänä muihin internetissä liikkuviin huhuihin. Kieltämättä tämä kiinnitti levyä kohtaan lisähuomiota.

Katsoessa CD:n läpikuultavan sinisen kotelon läpi voi lukea salaisia viestejä piilotettuina ympäri lyriikoita, jotka näkyvät vihreänä tekstinä (kuten www.comawhite.com tai even machines can see we are dead ). Tarkastellen monia muita sisällöllisiä viestejä (oletettavasti niitä on paljon), tulee usein vastaan numero 15. Lähemmin tarkasteltuna bändin uusi logo MAR1LYN MAN5ON jossa 'i' on korvattu numerolla 1 ja 's' numerolla 5. Andy Warholin mukaan tulevaisuudessa jokainen ihminen voi olla viidentoista minuutin julkimo (15 minutes of fame) jolla kuvasi julkisuuden kertakäyttöisyyttä. Numero 15 on myös tarot-korteissa paholaisen korttinumero.

Albumi on jaettu selvästi kahteen osaan ja molemmilla puolilla on oma kantensa, josta molemmat ovat ylösalaisin toisiinsa nähden. Tämä vähemmän "säädytön" vaihtoehtoinen kansi, Omega and the Mechanical Animals , on fiktiivinen bändi jonka jäseniä Marilyn Mansonin jäsenet esittävät. Kansi on hyvä esimerkki taiteilijan työn jakamasta kaksoisviestistä, mutta tavalla jonka vain tietyt massayleisön jäsenet ymmärtävät: yksi merkitys muutamille valituille ja toinen sanoma massoille.

Musiikki

Siinä missä M.Manson maalasi psykedeelisiä kauhukuvia ja voimakasta kritiikkiä yhteiskuntaa sekä kristinuskoa kohtaan aiemilla levyillään, Mechanical Animals vei bändin uusiin ulottuvuuksiin. Musiikillisesti monet kappaleista ovat paljon kevyempiä kuin Antichrist Superstarilla , tosin eivät sanan yleisessä merkityksessä, samoin rakenne on paljon monimutkaisempi kuin aikaisemmilla, menestyneillä levyillään. Musiikkiin nähden sanoitukset luovat oman maailmansa jotka on yhdistetty kuin toistamaan musiikin moni-ulottuneisuutta. Sanoillaan Manson avaa itsestään uuden puolen julkisuudelle: Käänteenä väkivallalle, seksille, alistamiselle, tunteiden puutuneisuudelle / puuttumiselle hän on tuonut esiin myös haurautta. Itse hän kommentoi

"Monet olettivat että Antichrist Superstar oli rajamme siitä mihin pystyisimme viemään itsemme. Mutta olemme vasta alussa siinä mitä on tulossa... A.C oli hyvin ruma muodonmuutos, fyysisesti, henkisesti että musiikillisesti. Bändi oli hajoamispisteessä ja olin itse kyvytön tuntemaan mitään. Tämä levy on täysi vastakkaisuus. Henkinen tuska alkoi tulla takaisin samalla kun tunteettomuus rapisi pois. Oli kuin olisin alkanut saada takaisin tunteitani ja nyt opettelen käyttämään niitä" .

Kiistatta Mechanical Animalsin menestynein kappale on "The Dope Show", joka menestyi sekä musiikki että videolistoilla. Videolla bändi teki selvän eron aikaisempaan ja esitteli itsensä androgyyninä, ironisena ja kaupallisena kokonaisuutena maailmalle. Ennen levyn ilmestymistä joukko ryhmiä esitti huolestuneisuutensa kappaleen "Great Big White World" mahdollisesta rasistisesta viestistä jonka Manson itse kuittasi että kappale kertoo Kokaiinista.

Albumin kokeellinen viidestoista, piilotettu raita ("15 untitle") jonka voi kuunnella vain avaamalla levyn tietokoneella.

Kappaleet

1. "Great Big White World" - 5:01
2. "The Dope Show" - 3:46
3. "Mechanical Animals" - 4:33
4. "Rock is Dead" (Manson, Ramirez, Gacy) - 3:09
5. "Disassociative" - 4:50
6. "Speed of Pain" - 5:30
7. "Posthuman" - 4:17
8. "I Want to Disappear" - 2:56
9. "I Don't Like the Drugs (But the Drugs Like Me)" - 5:03
10. "New Model No. 15" - 3:40
11. "User Friendly" - 4:17
12. "Fundamentally Loathsome" - 4:49
13. "The Last Day on Earth" - 5:01
14. "Coma White" - 5:38
15. "15 Untitle" - 1:22