Mežyhirjan luostari

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Dneprjoen oikealla rannalla sijaitseva Mežyhirjan luostari. Fjodor Solntsev, 1843.

Mežyhirjan luostari (ukr. Межигірський монастир, Mežyhirskyi monastyr) oli keskiaikainen kuninkaallinen residenssi Vyšhorodin kaupungin lähellä, nykyisellä Kiovan alueella Ukrainassa. Se sijaitsi Mežyhirjan rotkossa, Dneprjoen oikealla rannalla.

Mežyhirjan luostari perustettiin vuonna 988 ja se oli yksi Kiovan Venäjän ensimmäisistä luostareista. Luostari on tuhottu ja rakennettu uudelleen useasti. Viimeksi se tuhottiin vuonna 1935 Neuvostoliiton toimesta. Aikanaan Mežyhirjan luostari oli aluetta hallinneen Rurik-dynastian ja myöhemmin kasakoiden hengellinen keskus.

Luostari mainitaan Taras Ševtšenkon runossa ja Nikolai Gogolin vuonna 1835 julkaistussa romaanissa Taras Bulba.

Historia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Perustaminen[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kiovan luolaluostarissa asuneen Jevgeni Bolhovitinovin merkintöjen mukaan Kiovan ensimmäinen metropoliitta Mikael perusti Mežyhirjan luostarin vuonna 988 yhdessä Byzantionista saapuneiden kreikkalaisten munkkien kanssa.

Vuonna 1154 Vladimir–Suzdalin prinssi Juri Dolgoruki jakoi luostarin ympärillä olleet maa-alueet pojilleen. Hänen poikansa Andrei I sai haltuunsa lähinnä luostaria olleen maan, nykyisen Vyšhorodin kaupungin. Pian tämän jälkeen hän siirsi luostarin nykyiselle paikalleen Dneprjoen rannalla olleille kukkuloille. Andrei halveksi Kiovan kaupunkia ja muutti Suzdaliin. Matkalle hän otti mukaan Konstantinopolin patriarkalta lahjaksi saamansa Vladimirin Jumalanäiti -ikonin. Ikoni on nykyään yksi ortodoksisen kirkon arvostetuimmista ikoneista. Sitä säilytetään nykyään Tretjakovin galleriassa, Moskovassa.

Batu-kaanin johdolla vuosina 1237–1240 tapahtuneen mongolien valloituksen aikana luostari tuhottiin täydellisesti. Vuonna 1482 Krimin kaanikunnan tataarit tuhosivat luostarin jälleen. Jälleenrakennustyöt alkoivat 40 vuotta myöhemmin. Vuonna 1523 luostari siirtyi Puolan kuninkaalle ja Liettuan suurherttualle Sigismund I. Luostari sai samalla täyden hallintaoikeuden alueellaan olleisiin maihin. Vuonna 1555 alueella sijaitsi neljä kirkkoa.

Kasakkaluostari[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

1500-luvulla luostari useasti menetti ja sai uudestaan haltuunsa maa-alueiden omistusoikeudet. Konstanty Wasyl Ostrogskin suojatin, igumenin Afanasin rahoittamana luostarin vanhat rakennukset tuhottiin ja niiden tilalle rakennettiin uudet. Afanasin aikana, luostaria pidettiin Ukrainan toisena lavrana eli luolaluostarina.

Jälleenrakentamisen jälkeen Mežyhirjan luostarista tuli Zaporižžjan kasakoiden alueellinen keskus ja se toimi sotilasluostarina. Vuonna 1610 luostari sai ortodoksisen kirkon autonomian ja se siirrettiin suoraan Konstantinopolin patriarkan alaisuuteen.

Ukrainalaisen runoilijan ja taiteilijan Taras Ševtšenkon piirros luostarista, 1843.

Vuonna 1656 Bohdan H’melnytskyin määräyksestä lähistöllä sijainneet Vyšhorod, Novi Petrivtsi ja Moštšany liitettiin luostarin alaisuuteen.

Trahtemyrivin luostarin tuhoutumisen jälkeen Mežyhirjan luostarista tuli kasakoiden pääluostari. Eläkkeelle jääneet kasakat vetäytyivät luostariin ja viettivät siellä loppuelämänsä.

Vuonna 1676 luostari paloi. Luostarissa asuneen Ivan Savelovin, josta myöhemmin tuli Moskovan patriarkka Joakim, johdolla alue rakennettiin uudelleen.

Igumeni Feodosin johdolla 1600-luvun lopulla luostarista kehittyi yksi Ukrainan laajimmista luostareista.

Pietari Suuren pyynnöstä luostarin itsenäinen asema poistettiin mutta se palautettiin vuonna 1710. Vuonna 1717 laaja tulipalo tuhosi suuren osan luostarin rakennuksista. Kasakat vahvistivat luostarin "sotilaallisen" aseman uudelleen vuonna 1735. Vuonna 1774 Petro Kalnyševskyin rahoituksella luostaria uudistettiin.

Rappeutuminen, fajanssitehdas ja uudelleenrakennus[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Luostari kuvattuna 1900-luvun alun postikorttiin.

Katariina II:n hajotettua Zaporižžjan kasakkavaltion vuonna 1775, luostari joutui rappeutuman tilaan. Jäljelle jääneet kasakat siirtyivät pian Kubaniin, minne he perustivat Kubanin kasakkaluostarin. Poistuessaan Mežyhirjasta kasakat ottivat mukaansa joitakin luostarin käsikirjoituksia.

Vuonna 1787 Katariina II saapui Kiovaan ja halusi nähdä Mežyhirjan luostarin. Tämä ei kuitenkaan onnistunut sillä luostari paloi hänen saapumistaan edeltäneenä yönä.

Vuonna 1796 saksalainen insinööri huomasi, että alueen savi soveltui fajanssin valmistamiseen ja perusti alueelle tehtaan. Vuoteen 1852 mennessä fajanssitehtaasta oli tullut Kiovan suurin teollisuusyritys. Vuonna 1884 tehdas kuitenkin suljettiin kannattamattomana.

Vuonna 1894 luostari rakennettiin uudelleen ja muutettiin naisluostariksi.

Luostarin tuhoaminen ja virallisen residenssin perustaminen[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Luostarin katedraali ennen tuhoamista vuonna 1935.

Kun Ukrainan sosialistisen neuvostotasavallan pääkaupunki siirrettiin vuonna 1934 Harkovasta Kiovaan, syntyi tarve kaupungin ulkopuolella sijainneelle residenssille. Mežyhirja valittiin uuden hallinnon maaseuturesidenssiksi. Ennen luostarin tuhoamista, se valokuvattiin.

Neuvostoliiton kommunistisen puolueen keskuskomitean politbyroon päätöksellä koko luostarialue tuhottiin vuonna 1935. Rakennustöiden aikana löydettiin käsikirjoituksia täynnä ollut maanalainen kirjasto. On esitetty arvioita, joiden mukaan kirjoitukset kuuluvat Jaroslav I Viisaan kadonneeseen kokoelmaan. Ainoa luostarista jäljellä oleva rakennus on alueella oleva vesikaivo.

Neuvostoaikana alue toimi Leonid Brežnevin ja Volodymyr Štšerbytskyin asuntona. Tänä aikana alue oli suljettu yleisöltä.

Mežyhirjan kartano[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kartano ja sen laajat viheralueet.

Vuonna 2008 Mežyhirjan omistusoikeus oli Ukrainan entisen pääministerin Viktor Janukovytšin ja Julija Tymošenkon johtaman hallituksen välisen kiistan kohteena. Sen päätteeksi 1,4 neliökilometrin laajuisen Mežyhirjan virka-asunnon hallinta siirtyi Nadra Ukrainy -nimisen yrityksen haltuun 11. heinäkuuta 2007.

Ukrainan presidentti Viktor Juštšenko allekirjoitti 9. heinäkuuta 2007 salaisen määräyksen, jolla alue siirrettiin Janukovytšin käyttöön. Sanomalehdissä on esitetty epäilyjä, joiden mukaan Janukovytš luopui vallasta ja sai vastineeksi Mežyhirjan virka-asunnon. Helmikuun lopulla 2008 Janukovytš myönsi omistavansa datšan Mežyhirjan alueella. Ukrainan valtion viraston mukaan datša on kooltaan 136,8 hehtaaria ja sen ympärillä on 5 metriä korkea teräsaita. Janukovytš ilmoitti käyttävänsä ainoastaan yhtä alueella sijaitsevaa rakennusta, joka on kooltaan 250 neliömetriä ja jonka ympärillä on 1,5 hehtaarin maa-alue.

Alueen arvoksi arvioitiin noin 200 miljoonaa dollaria. Tymošenkon noustua pääministeriksi, hallitus peruutti presidentin määräyksen ja palautti alueen valtion hallintaan. 28. heinäkuuta 2008 Kiovan talousoikeus kumosi hallituksen päätöksen ja palautti Mežyhirjan residenssin Janukovytšille.

Janukovytš rakennutti 140 hehtaarin tontilleen eläintarhan, ampumaradan, golfkentän, tenniskenttiä, kasvihuoneen ja helikopterikentän. Autotallissa oli kymmenien vanhojen autojen kokoelma. Päärakennus on toimitettu Suomesta, Honkarakenteen tehtaalta. Janukovytšin kukistumisen jälkeen alue on ollut turistikohde.[1]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Teppo Tiilikainen: Tällainen on Viktor Janukovytšin hulppea hirsilinna – rakennettu Suomessa (Osa artikkelista maksullinen) Suomen Kuvalehti. 18.7.2014. Otavamedia. Viitattu 22.7.2014.
Käännös suomeksi
Tämä artikkeli tai sen osa on käännetty tai siihen on haettu tietoja vieraskielisen Wikipedian artikkelista.
Alkuperäinen artikkeli: en:Mezhyhirya Monastery

Koordinaatit: 50°37′7″N, 30°27′55″E