Mayojen kirjoitusjärjestelmä

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Mayaglyyfejä stuccolla (Museo de sitio, Palenque)
Mayojen lukujärjestelmä

Mayojen kirjoitusjärjestelmä (toinen nimitys mayahieroglyfit) oli esikolumbiaanisen mayojen korkeakulttuurin käyttämä kirjoitusjärjestelmä. Se on toistaiseksi ainoa suurimmaksi osaksi ratkaistu mesoamerikkalainen kirjoitusjärjestelmä. Varhaisimmat selvästi mayojen tekemiksi tiedetyt kirjoitukset ovat peräisin 200-luvulta eaa.[1] ja järjestelmä oli jatkuvassa käytössä aina konkistadorien saapumisen jälkeiseen aikaan saakka (1500-luku), joillakin syrjäisillä alueilla kuten Tayasalissa sitäkin pidempään. Kirjoitusjärjestelmä on yhdistelmä logogrammeja ja tavumerkkejä, muistuttaen siten hieman japanin kielen kirjoitusta. 1700- ja 1800-lukujen varhaisille tutkijoille merkit toivat mieleen Egyptin valtakunnan hieroglyfit, joksi he mayojen kirjoitusmerkkejä myös kutsuivat.

Nykyisen käsityksen mukaan klassisen kauden mayakirjoitusta käytettiin pääasiallisesti kahden mayakielen kirjoittamiseen: cholin (keskeisillä maya-alueilla Tikalin ja Palenquen ympäristössä) ja jukatekin (Jukatanin niemimaalla). Kummankin on tuolloin katsottu olleen yksi kieli – nykyisin ne ovat jakautuneet muodostamaan omat ryhmänsä mayakielissä. On kuitenkin epäilty cholin toimineen alueella lingua francana ja useita paikallisia muunnoksia on havaittu. Kirjoitetussa jukatekissa näkyi usein vaikutteita cholista, antaen ymmärtää Jukatanilla käytetyn cholinkielisiä kirjureita. On myös olemassa viitteitä siitä, että glyyfejä olisi käytetty myös Guatemalan ylänköalueiden mayakielten kirjoittamiseen.

Mayojen kirjoitusta on opittu tyydyttävästi lukemaan vasta 1900-luvun loppupuolella. Mayojen hieroglyfikirjoitus oli kirjoituksena aikanaan Uuden maailman kehittynein.[2] Se oli ainoa intiaanien tuntema kirjoitus, jolla voitiin ilmaista kaikkia ihmisen ajatuksia. Kirjoitus koostui tyylitellyistä kuvista, "hieroglyfeistä", jotka tarkoittivat sanoja ja tavuja.[3] Vaikka merkkejä oli 800, ehkä vain 200-300:aa käytettiin yhtä aikaa samalla alueella.[3] Kirjoitus muistuttaa perustekniikaltaan Vanhan maailman Egyptin, Mesopotamian, Intian, Kiinan ja Japanin varhaisia sana/tavu-kirjoitusjärjestelmiä[2] mutta se ei ole kehittynyt näistä. Kirjoitus oli erillisinä merkkeinä, glyyfeinä kaksoissarakkeina ja sitä luettiin vasemmalta oikealle, ylhäältä alas[2]. Tyypillisessä yhdessä mayaglyyfissä oli pääglyyfi, jota täydensivät liitteet eli affiksit[4].

Suurin osa säilyneistä mayakirjoituksista on kivipilareihin eli steeloihin tehtyjä kaiverruksia, jotka kertovat kuninkaiden ja ylimysten sankarillisista teoista. Mayoilla oli myös eräänlaisia kirjoja, joiden sivut tehtiin puun kuoresta ja savilaastista. Näitä kirjoja on kuitenkin säilynyt vain neljä kappaletta, joista laajin on Dresdenin koodeksi.[5] Loput tuhosi espanjalainen piispa Diego de Landa 1500-luvulla, sillä hänen näkökulmastaan nuo kirjat saarnasivat iljettävää pakanauskontoa. Toisaalta sama piispa teki mayojen kulttuurista muistiinpanoja, jotka ovat nykyään tärkeä tietolähde mayojen historiaa tutkittaessa.

Mayat joko kehittivät itse hieroglyfikirjoituksensa[6], tai luultavammin omaksuivat sen sapoteekeilta tai olmeekeilta. Meidän tulkittavissamme oleva klassinen mayakirjoitus ilmestyi noin 250-300 jaa., mutta toisenlaista San Bartolin kirjoitusta oli jo esiklassisella ajalla 100 eaa.[7]

Varhaisen yrityksen tulkita merkkejä teki Diego de Landa ja hän liitti kertomuksiinsa 27 merkkiä, jotka tulkintansa mukaan olivat aakkoset. Myöhemmät tutkijat totesivat tämän olevan mahdotonta, ja tulkinta jäi sivuun.[8] Venäläinen (kotimaa tuohon aikaan Neuvostoliitto) Juri Knorosov esitti artikkelissaan 1952, että kirjoitusjärjestelmä voisi olla yhdistelmä tavu-, ideografista ja foneettista kirjoitusta kuten useiden jo tulkittujen muinaiskulttuurien kielten kirjoitus. Ajatus herätti vastustusta oletuksen foneettisista merkeistä ollessa tutkimuksen päälinja.[8]

1962 yhdysvaltalainen David Kelley julkaisi osaksi myös kriittisen tutkimuksensa Knorosovin työn pohjalta. Venäläinen Tatjana Prouskouriakoff tulkitsi kivisteelojen oikean merkityksen 1960. Linda Schelen 1973 koollekutsuma tutkijoiden foorumi Palenquen pyöreä pöytä oli menestyksekäs aloitus sarjalle kokouksia, joissa Palenquen merkit saatiin tulkituksi Knorosovin ja Prouskouriakoffin osoittamalla tavalla. Knorosovin keskeinen oivallus kirjoituksen tulkitsemiseksi tunnustettiin 1970- luvun lopulla. [8]

Mayojen numeroissa oli paikkajärjestelmä kuten meilläkin. Heidän lukujärjestelmänsä pohjana oli luku 20, toisin kuin meillä on 10.[9]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Mayamaa, Jyrki Talvitie & Juha Hiltunen, Tietoteos Ky Espoo 1993, Forssan Kirjapaino Oy 1993, ISBN 951-8919-20-8, s 36
  • Toim.Jyrki K. Talvitie, Anneli Ilmonen, useita kirjoittajia: Sulkakäärme ja jaguaarijumala. Tampereen Taidemuseo, 1997. ISBN 952-9549-42-3.

Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. sciencenow.sciencemag.org
  2. a b c Michael Coe: Atlas of ancient America. 1986, s. 118.
  3. a b Talvitie 1993, s. 276.
  4. Talvitie 1993, s. 279-280.
  5. The Dresden Codex 1200-1250. Viitattu 2013-08-21.
  6. Mayoista maoreihin, Ihmisen suku 4, Göran Burehnult (päätoimittaja), WSOY 1995, Painettu Hongkongissa 1995, ISBN 951-0-18782-8, Tietolaatikko Mayojen hieroglyfikirjoitus, David Stuart, s. 48-49.
  7. Tieteen kuvalehti 6/2010, Maalis-huhtikuu 2010, s. 25, s. 23.
  8. a b c Talvitie, Immonen s.42-47
  9. Mayat - muinainen kulttuuri, Timothy Laughton, Gummerus 2006, Painettu Singaporessa 2006, ISBN 951-20-7136-3, Suom. Ulla Lempinen, Luku ajanlasku ja ennustukset, kohta Tähtitiede ja numerot, s. 50.

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Commons
Wikimedia Commonsissa on kuvia tai muita tiedostoja aiheesta mayojen kirjoitusjärjestelmä.