Max Graf

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Max Graf

Max Graf (1. lokakuuta 1873 Wien24. kesäkuuta 1958 Wien) oli itävaltalainen musiikkitieteilijä ja musiikkiarvostelija, yksi psykoanalyyttisen musiikintutkimuksen uranuurtajista. Hänen poikansa Herbert Graf (1904–1973) oli Sigmund Freudin ensimmäisiä lapsipotilaita, jonka esiintyi peitenimellä "Pikku Hans" tapauskertomuksessa "Viisivuotiaan pojan fobian analyysi" (1909).[1]

Elämänvaiheet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Max Graf syntyi wieniläiseen juutalaisperheeseen, ja hän opiskeli musiikintutkimusta Eduard Hanslickin, Anton Brucknerin ja Guido Adlerin johdolla, samoin kuin oikeustiedettä. Hän väitteli tohtoriksi Wienin yliopistosta vuonna 1896 aiheenaan renessanssin musiikki. Vuonna 1902 hänet nimitettiin professoriksi Wienin musiikkiakatemiaan, jossa hän opetti musiikin estetiikkaa ja musiikin historiaa. Maailmansotien välisenä aikana hän oli saksankielisen alueen tunnetuimpia musiikkiarvostelijoita.

Grafin ensimmäinen puoliso oli näyttelijä Olga König, joka oli ollut Freudin potilaana; Graf tutustui Freudiin morsiamensa kautta. Graf osallistui Freudin luona psykoanalyytikkojen "keskiviikkotapaamisiin" vuosina 1905–1912 ja esitelmöi siellä musiikista, ja Freudista tuli Grafien perheystävä. Freud hoiti heidän poikansa Herbertin fobiaa tämän isän välityksellä.

Graf pakeni natseja Yhdysvaltoihin heinäkuussa 1938, ja hän opetti New Yorkissa New School for Social Research -yliopistossa; hän palasi Itävaltaan vuonna 1947.

Teoksia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Die Musik der Frauen in der Renaissancezeit, 1896
  • Deutsche Musik im neunzehnten Jahrhundert, 1898
  • Wagner-Probleme und andere Studien, 1900
  • Die Musik im Zeitalter der Renaissance, 1905
  • Die innere Werkstatt des Musikers, 1910
  • Richard Wagner im »Fliegenden Holländer«: ein Beitrag zur Psychologie künstlerischen Schaffens, 1911
  • Legend of a musical city, 1945
  • Composer and critic: Two hundred years of musical criticism, 1946
  • Modern music: Composers and music of our time, 1946
  • From Beethoven to Shostakovich: The psychology of the composing process, 1947
  • Geschichte und Geist der modernen Musik, 1953
  • Die Wiener Oper, 1955
  • Jede Stunde war erfüllt: Ein halbes Jahrhundert Musik und Theaterleben, 1957

Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Freud, Sigmund: Tapauskertomukset, s. 129–256. Suom. Seppo Hyrkäs. Helsinki: Teos, 2006. ISBN 951-851-062-8.

Kirjallisuutta[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Halpert, Eugene: The Grafs: Father (Max) and Son (Herbert a.k.a. Little Hans). The Psychoanalytic Study of the Child, 2008, s. 115–142. Yale University Press. ISBN 978-0-300-12540-5. Artikkelin verkkoversio.
  • Mühlleitner, Elke: Biographisches Lexikon der Psychoanalyse: Die Mitglieder der Psychologischen Mittwoch-Gesellschaft und der Wiener Psychoanalytischen Vereinigung 1902–1938, s. 119–120. Tübingen: Edition Diskord, 1992. ISBN 3-89295-557-3.

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]