Maus (sarjakuva)

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Art Spiegelman: Maus I & II, Helsinki 2003, WSOY

Maus (suom. hiiri) on yhdysvaltalaisen Art Spiegelmanin piirtämä kaksiosainen omaelämäkerrallinen ja tunnustuksellinen sarjakuva, joka sai vuonna 1992 Pulitzer-palkinnon.

Ensimmäinen Maus-jakso ilmestyi Spiegelmanin ja hänen vaimonsa Françoise Moulyn toimittaman avantgardistisen sarjakuvalehti RAW:n toisessa numerossa. RAW oli formaatiltaan isokokoinen lehti, mutta Spiegelman halusi julkaista Mausia pienikokoisena 20-sivuisena liitteenä lehden mukana.[1]

Spiegelman on sanonut keksineensä, että hän voisi kertoa sukutarinansa funny animals -tyyliin (Funny Animals -lehdessä ilmestyi ensimmäinen Maus-tarina jo vuonna 1972), kuvitteellisen kerronnan avulla. Maus on myös piirretty suoraan julkaisukokoon, jotta muoto välittäisi vaikutelman päiväkirjan kirjoittamisesta.[2]

Tarina etenee kahdella tasolla, toisaalta kuvataan Yhdysvalloissa elävän sarjakuvapiirtäjän ongelmallista isäsuhdetta, toisaalta isän kokemuksia 1930- ja 1940-luvuilla. Spiegelmanin isä oli puolanjuutalainen, joka selvisi hengissä keskitysleiriltä.

Sarjakuvan ensimmäinen osa sijoittuu Puolaan, ennen toista maailmansotaa ja saksalaismiehityksen aikaan. Toinen osa kuvaa lähinnä keskitysleirielämää, jonkin verran myös sodanjälkeistä Eurooppaa. Kansallisuudet esitetään eläiminä: juutalaiset ovat hiiriä, saksalaiset kissoja (ja natsit katzeja), puolalaiset sikoja, ranskalaiset sammakoita, britit kaloja, ruotsalaiset poroja, yhdysvaltalaiset koiria ja romanit yöperhosia.

Yhdysvalloissa Mausia on usein käytetty myös opetuksessa.[3]

Suomalaiset painokset[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Maus selviytyjän tarina, Porvoo 1990, WSOY, suomentanut Jukka Snell
  • Maus selviytyjän tarina 2: Ja täällä vaikeudet alkoivat, Porvoo 1992, WSOY, suomentanut Jukka Snell
  • Maus selviytyjän tarina (sisältää molemmat niteet), Helsinki 2003, WSOY, ISBN 951-0-27903-X

Yhdysvaltalaiset painokset[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Kartalopoulos, Bill: A RAW History: The Magazine Indy Magazine. 2005. Arkistoitu 10.1.2008. Viitattu 20.7.2008. (englanniksi)
  2. Kataisto, Vesa: Eläinsatu, joka ei opeta Turun ylioppilaslehti. 11.4.2003. Turku: Turun yliopiston ylioppilaskunta. Viitattu 20.7.2008. [vanhentunut linkki]
  3. Teacher's Guide

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]