Matti Raivio

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Mitalit
Maa: Suomen lippu Suomi
Miesten hiihto
MM-kilpailut
Kultaa Kultaa Lahti 1926 30 km
Kultaa Kultaa Lahti 1926 50 km

Matti Raivio (22. helmikuuta 1893 Pihlajavesi25. toukokuuta 1957 Pihlajavesi) oli suomalainen maastohiihtäjä ja maailmanmestari.

Raivio voitti kultaa 30:n ja 50 kilometrin matkoilla vuoden 1926 hiihdon maailmanmestaruuskilpailuissa Lahdessa. Hänen 30 kilometrin voittomarginaalinsa, 6 minuuttia ja 18 sekuntia, on edelleenkin kaikkien aikojen suurin arvokisavoitto kyseisellä matkalla. 50 kilometrillä Raivio voitti hopeamitalisti Tauno Lappalaisen 8 minuutilla ja 27 sekunnilla.

Raivio osallistui kaksiin olympialaisiin: Chamonix'ssa 1924 hän sijoittui seitsemänneksi sekä 18:lla että 50 kilometrillä. Sankt Moritzissa 1928 hän keskeytti 50 kilometrillä.

Raivio voitti urallaan kuusi Suomen mestaruutta vuosina 1920–1927. Viimeinen mestaruus tuli vasta uusinnassa, kun hän ja Martti Lappalainen olivat 10 kilometrillä hiihtäneet saman ajan. Salpausselän Kisoissa hän voitti 10 kilometriä vuosina 1925 ja 1927 sekä jälkimmäisenä vuonna myös 50 kilometrin kilpailun. Hän sai Salpausselkä-mitalin numero 3. Puijon kisoissa hän voitti 30 ja 50 kilometriä vuonna 1923.

Matti Raivion sisar Aino Raivio voitti maastohiihdossa kaksi Suomen mestaruutta vuosina 1924–1925.

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Siukonen, Markku: Urheilukunniamme puolustajat – Suomen olympiaedustajat 1906–2000, s. 265–266. Graface Jyväskylä, 2001. ISBN 951-98673-1-7.
Tämä urheilijaan liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.