Matti Lukkari
Matti Kustaa Lukkari (3. lokakuuta 1936 – 21. maaliskuuta 2012[1]) oli suomalainen yleisesikuntaeversti, Sotilasaikakauslehden päätoimittaja ja sotahistorioitsija[2]. Hän toimi Kadettikoulun viimeisenä johtajana vuosina 1988–1993 juuri ennen Maanpuolustuskorkeakoulun (MpKK) perustamista.[1] Kadettikoulun jälkeen hän toimi Viron uudelleen perustetun Kaitseväen pääesikunnan neuvonantajana.[2]
Lukkari oli lähtöisin upseeriperheestä. Hänen isänsä oli asekätkijä ja Mannerheim-ristin ritari nro 67, pioneerimajuri Reino Lukkari. Hänen veljensä yleisesikuntaupseeri, everstiluutnantti Jussi Reino Lukkari (s. 1943) on myös pioneeriupseeri.[3][4]
Lukkari toimi myös Sotilasaikakauslehden päätoimittajana ja Upseeriliiton puheenjohtajana, josta asemasta hän siirtyi Kadettikoulun johtajaksi.[2] Uransa aikana hän toimi erityisesti pioneerialan opettajana Kadettikoulun lisäksi Reserviupseerikoulussa ja Sotakorkeakoulussa, jossa hän oli sotateknisen opintosuunnan johtajana. Opettamisen ohella hän ehti toimia myös johtotehtävissä, muun muassa Keski-Suomen Pioneeripataljoonan komentajana Keuruulla.[2]
Laajempaan tietoisuuteen Lukkari nousi sotahistorioitsijana ja kirjailijana. Hänen esikois- ja pääteoksensa oli Asekätkentä, joka käsitteli historiantapahtumia, joissa hänen isänsäkin oli mukana. Teos ilmestyi aikana, jolloin vaikuttivat vielä suomettumisen jälkimainingit.[1] Toinen pääteos oli kenraali Lauri Sutelan elämäkerta.[2] Lukkarin viides ja viimeinen teos oli Syyttömänä Siperiassa. Kalevi Leppälän tarina, joka kertoo 1930-luvun Neuvostoliitossa eläneen suomalaisen kommunistiperheen pojasta. Teos käsittelee myös Suomen sodissa taistellutta heimopataljoonaa, johon Leppälä päätyi jäätyään suomalaisten vangiksi talvisodassa, sekä heimopataljoonalaisten karkottamisesta Siperiaan.[5]
Kausi Virossa[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Lukkari erosi Kadettikoulun johtajan paikalta ja lopulta koko puolustusvoimista keväällä 1993, koska olisi halunnut säilyttää itsenäisen Kadettikoulun.[1] Puolustusvoimista erottuaan hän toimi vuosina 1993–1994 Viron puolustusvoimain pääesikunnassa vapaaehtoisena avustajana ja johti "Lukkarin Pojat" -ryhmää, joka organisoi itsenäisyytensä palauttaneen Viron armeijaa.[6][7] Suomeen palattuaan hän jatkoi kenraaliluutnantti Pentti Lehtimäen johtamaan Viro-projektiin, jota Suomen valtio ja puolustusvoimat tukivat.[2]
Viron-aikanaan Lukkari tutustui Jalkaväkirykmentti 200:n veteraanien olosuhteisiin, ja tuolloin perustettiin heitä auttamaan Suomen-poikien tukiyhdistys.[1]
Teokset[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- Asekätkentä, Otava 1984
- Viron itsenäistyminen: kerran me voitamme kuitenkin, Otava 1996.
- Veteraanien perintö – itsenäinen isänmaa (toim. Matti Lukkari), Suomi 80 vuotta - toimikunta 1997.
- Vastuunkantaja: Aito Keravuoren sotilaanelämä, Otava 2000.
- Lauri Sutela: puolustusvoimain komentaja, Otava 2003.
- Syyttömänä Siperiassa. Kalevi Leppälän tarina, Otava 2008.
Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- ↑ a b c d e Heikki Koskelo, Purmo Saarikoski, Kaivoi kätketyt aseet esiin, Kuolleet, Helsingin Sanomat 29.4.2011 sivu C 12 Artikkelin verkkoversio
- ↑ a b c d e f Tapio Partanen ja Stig-Göran Grönberg, Matti Lukkarin haastattelu, Perinnepalsta, Defensor Patriae, 3/2009 sivut 42-45
- ↑ Pioneeriaselajinliitto
- ↑ Mannerheim-ristin ritarit
- ↑ Juhana Lepoluoto: Matti Lukkari, Syyttömänä Siperiaan, kirja-arvostelu, Keskisuomalainen 9.11.2008
- ↑ Lauri Väättänen, ”Ystäviä tulee auttaa”, Viro.org
- ↑ Matti Lukkari Estofilia. 2018. Tallinna: Suomen suurlähetystö. Viitattu 4.5.2018. (viroksi) (suomeksi)
| ||||||||||||||
