Matti Kuortti

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Matti Kuortti
Syntynyt 12. toukokuuta 1948
Kuollut 21. maaliskuuta 2010
Kansallisuus Suomi
Ammatti Elokuvaäänittäjä
Elokuvaleikkaaja
Elokuvaohjaaja
Näyttelijä

Matti Kuortti (käytti myös nimeä Rekku Kuortti, 12. toukokuuta 1948[1]21. maaliskuuta 2010[2]) oli suomalainen elokuvaäänittäjä, -leikkaaja ja -ohjaaja ja näyttelijä.

Kuortti oli mukana suomalaisen elokuvan teossa 1960-luvun lopulta asti. Samoihin aikoihin Kuortti työllistyi elokuvaosakeyhtiö Filminoriin ja hänestä tuli Risto Jarvan elokuvien vakioäänittäjä ja -leikkaaja. Hän äänitti myös monia muita yhtiön tuottamia elokuvia, kuten Timo Linnasalon Vartioitu kylä 1944 (1978) ja Antti Peipon Ihmemies (1979). Tämän lisäksi hän on toiminut äänittäjänä Rauni Mollbergin Tuntemattomassa sotilaassa (1985) sekä Pekka Parikan Talvisodassa (1989).

Kuortti ohjasi kaksi elokuvaa, kummatkin Jalmari Finnen suosittujen Kiljusen herrasväki -kirjojen pohjalta. Ensimmäinen elokuva oli Kiljusen herrasväki (1981) ja jälkimmäinen Kiljusen herrasväen uudet seikkailut (1990). Kummassakin elokuvassa pääosaa näytteli Jukka Sipilä.

Kuortti toimi Taideteollisen korkeakoulun elokuva- ja lavastustaiteen osastolla äänisuunnittelun professorina. Pitkän uransa ja ammattitaitonsa vuoksi Kuortti oli käytetty opettaja myös muissa alan kouluissa Suomessa.

Muiden töiden ohella Kuortti näytteli myös lukuisia pieniä osia eri elokuvissa, kuten pelikoneen pelaajaa (Mustaa valkoisella 1968), Jumalaa (Kreivi 1971), miestä puistonpenkillä ja saunassa (Mies joka ei osannut sanoa ei 1975) ja pajatsoa kantavaa miestä (Ihmemies 1979). Kuortin tunnisti hänen tuuheasta mustasta parrastaan sekä muhkean matalasta äänestään. Elokuvatutkija Peter von Bagh luonnehti Suomalaisen elokuvan kultainen kirja -teoksessaan (Otava 2005) Kuorttia ”suomalaisen elokuvan hyväksi hengeksi”.

Kirjallisuutta [muokkaa]

  • Bagh, Peter von, 2005. Suomalaisen elokuvan kultainen kirja.

Viitteet [muokkaa]

  1. Matti Kuortti Elonetissä
  2. Lahdenmäki, Ari: Elokuvaäänityksen professori Matti Kuortti on kuollut MTV3.fi. 22.3.2010. MTV Oy. Viitattu 24.3.2010.

Aiheesta muualla [muokkaa]