Matti Helenius-Seppälä

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Hakusana ”Matti Helenius” ohjaa tänne. Kuvataiteilijasta kerrotaan artikkelissa Matti Helenius (taiteilija).
Matti Helenius-Seppälä
Matti Helenius-Seppälä 1920.jpg
Helenius-Seppälä kuvattuna vähän ennen kuolemaansa vuonna 1920.
Kansanedustaja
1.8.190831.5.1909,
1.2.19111.2.1914,
4.4.31.10.1917,
1.4.191918.10.1920[1]
Tiedot
Syntynyt 27. kesäkuuta 1870[1]
Pälkäne[1]
Kuollut 18. lokakuuta 1920 (50 vuotta)[1]
laivassa Atlantilla[1]
Puolue Kristillinen työväenliitto
Puoliso Alli Trygg (1897→)[1]

Mathias (Matti) Oskar Helenius-Seppälä (vuoteen 1906 Helenius; 27. kesäkuuta 1870 Pälkäne18. lokakuuta 1920 Atlantin valtameri) oli suomalainen raittiusliikkeen johtaja ja alkoholin sosiaalisiin vaikutuksiin erikoistunut tutkija sekä Suomen Kristillisen Työväen Liiton johtajiin kuulunut poliitikko. Hän ajoi voimakkaasti kieltolakia Suomeen. Helenius-Seppälä työskenteli yhdessä vaimonsa Alli Trygg-Heleniuksen kanssa, joka myös oli suomalaisen raittiusliikkeen vaikuttajia.

Elämä[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Varhaiset vaiheet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Matti Heleniuksen vanhemmat olivat karvari ja teurastaja Matti Helenius sekä Erika Adolfintytär.[1] Kolmetoistalapsinen perhe oli vähävarainen, mutta Matti onnistui lahjakkuutensa ansiosta pääsemään vuonna 1880 kymmenvuotiaana Hämeenlinnan lyseoon, joka oli maan ainoa suomenkielinen normaalilyseo. Hän oli luokkansa parhaita oppilaita. Helenius oli sujuva kirjoittaja ja kirjoitti jo kouluaikoinaan Hämeen Sanomiin sekä pilalehti Matti Meikäläiseen. Hän antoi myös yksityisopetusta, yhdessä vaiheessa Zachris Topeliuksen lapsenlapsille Sipoon Koivuniemessä.[2] Helenius kirjoitti ylioppilaaksi vuonna 1888 ja suoritti filosofian kandidaatin tutkinnon 1894.[1] Hänen opiskeluaan hidasti samanaikainen työskentely. Vuosina 1890–1892 hän toimi Uusi Suometar -lehden aputoimittajana.[2]

Raittiustyön alku ja alkoholitutkimus[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Helenius antoi raittiuslupauksen Kuopion yleisessä raittiuskokouksessa vuonna 1886 ja liittyi 1888 raittiusyhdistykseen.[2] Hän tutustui tulevaan puolisoonsa Alli Tryggiin alkujaan tammikuussa 1890, kun molemmat oli kutsuttu Kangasalan kansanopistoon esitelmöimään raittiudesta. Trygg käytti tämän jälkeen Heleniuksen apua monissa käytännön asioissa, kuten ruotsinkielisten tekstiensä suomentamisessa. Heidän yhteistyönsä ja ystävyytensä syveni, kunnes pari meni naimisiin vuonna 1897, 18 vuoden ikäerosta huolimatta. Todennäköisesti Tryggin iän vuoksi liitto jäi lapsettomaksi.[3] Puolisoiden luonteita on kuvattu varsin erilaisiksi. He toimittivat vuosina 1892–1896 yhdessä Kansan Lehteä ja julkaisivat 1897 yhteiseen luentosarjaan perustuneen kirjan Mitä tiede sanoo väkijuomista?.[2] Siinä raittius esitettiin laajana yhteiskunnallisena kysymyksenä.[4]

Helenius syventyi tämän jälkeen alkoholikysymyksen tutkimiseen ja työ laajeni lopulta väitöskirjaksi asti. Hän väitteli valtiotieteen tohtoriksi Kööpenhaminan yliopistosta vuonna 1902 tutkimuksellaan Alkoholspørgsmaalet. En sociologisk-statistik Undersøgelse.[2][5] Siinä Helenius osoitti eri maiden vakuutusyhtiöiden kuolleisuustilastojen avulla, että täysraittiit elivät alkoholin kohtuukäyttäjiä pidempään.[2] Hänen mukaansa vähäinenkin alkoholin käyttö oli vaarallista ja alkoholi aiheutti tilastojen valossa enemmän haittoja kuin kaikki muut myrkyt yhteensä.[6] Väitöskirja käännettiin suomeksi, ruotsiksi, saksaksi ja puolaksi.[5]

Helenius halusi saada tutkimustuloksensa osaksi koulujen raittiusopetusta ja julkaisi tähän tarkoitukseen vuonna 1903 kirjasen Alkoholin vaikutukset, joka käännettiin ainakin kymmenelle eri kielelle.[2] Sen oli tarkoitus esitellä aiheesta uusimpia tieteellisiä tosiseikkoja ja soveltua sekä oppilaille että opettajille. Tämäkin teos syntyi yhteistyössä Alli Tryggin kanssa. Pariskunta osasi raittiusvalistustyössään taitavasti yhdistää Heleniuksen tieteellisen asiantuntemuksen ja Tryggin kyvyn lähestyä välittömästi ihmisiä, varsinkin lapsia.[3] Helenius teki kirjasta kymmenen vuotta myöhemmin uudistetun version nimellä Alkoholioppi.[2] Hän kirjoitti kaikkiaan suuren määrän tieteellisiä artikkeleita ja selontekoja ja piti valtavan määrän luentoja sekä Suomessa että ulkomailla. Hänestä tuli alkoholikysymyksissä suoranainen auktoriteetti.[2]

Toiminta raittiusjärjestöissä[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Helenius oli aktiivinen käytännön raittiustyössä ja valtakunnallisessa raittiusliikkeessä. Hän toimi vuosina 1896–1902 Opettajien Terveys- ja Raittiusyhdistyksen sihteerinä ja esitelmöitsijänä.[2] Hänen yhdessä Tryggin kanssa vuosina 1897–1898 järjestämät raittiusluennot toimivat merkittävinä joukkojen mobilisoijina, sillä niihin osallistui satoja tai jopa tuhansia ihmisiä.[7] Helenius oli merkittävä vaikuttaja myös vuoden 1898 suuren juomalakkoliikkeen taustalla.[2] Hän tähtäsi tarmokkaasti vaikutusvaltaisiin asemiin raittiusliikkeen keskusjärjestössä, Raittiuden Ystävissä. Jo vuonna 1893 hän esitti järjestön sihteerin tehtävien huomattavaa laajentamista varsinkin kansainvälisten suhteiden hoitoon. Hän tarjosi samalla itseään virkaan ja lupasi jakaa tehtävien hoitamisen Tryggin kanssa. Ehdotuksesta ei innostuttu, sillä Raittiuden Ystävien vanhempaa ikäpolvea ja säätyläistöä edustanut johto suhtautui Heleniukseen epäilevästi. Alhaisen syntyperänsä, innokkuutensa sekä nopean urakehityksensä vuoksi häntä pidettiin epäilyttävänä nousukkaana ja varsinkin hänen yhteyksiään työväenliikkeeseen vieroksuttiin. Erityisesti Raittiuden Ystävien johtohahmon A. A. Granfeltin ja Heleniuksen välit olivat tämän vuoksi kireät.[7]

Vuonna 1896 Helenius valittiin Raittiuden Ystävien päätoimikuntaan ja seuraavana vuonna yhdistyksen julkaiseman Kylväjä-lehden toimittajaksi.[3] Tarkoituksena oli pitää hänet poissa järjestön sihteerinvirasta, joka oli tullut avoimeksi vuonna 1897 Kaarle Werkon jäljiltä. Granfelt lykkäsi virantäyttöä viidellä vuodella, mutta 1902 Helenius lopulta valittiin sihteeriksi.[7] Hän toimi tehtävässä vuoteen 1913. Heleniuksen kaudella Raittiuden Ystävien järjestörakenne ja toiminta uudistuivat, ja se laajeni yhdeksi Suomen merkittävimmistä kansalaisjärjestöistä.[2] Helenius-Seppälä oli myös Ylioppilaiden raittiusyhdistyksen ja Suomen opiskelevan nuorison raittiusliiton puheenjohtaja sekä Lausannen kansainvälisen raittiustoimiston ja alkoholistiparantola Turvan johtokunnan jäsen.[1] Hän toimi useiden kansainvälisten raittiuskokousten järjestelykomiteoissa ja kiersi luennoimassa niissä.[2]

Helenius ja Trygg esitelmämatkalla Pohjois-Ruotsissa noin vuonna 1903.

Poliittinen toiminta[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Helenius tutustui työväen aatemaailmaan alkuaan vaimonsa vuonna 1890 Helsinkiin perustaman Kansankoti-setlementin kautta. Hän tunsi vetoa työväenliikkeeseen ja omaksui kansainvälisen sosiaalidemokratian aatteen, mutta ei voinut hyväksyä sosialistisen työväenliikkeen kristinuskonvastaisuutta.[2] Hänen mielestään sosialistinen aate ja kristinusko eivät olleet ristiriidassa.[8] Vuonna 1906 hän sai tietää, että hänet oli lupaa kysymättä asetettu SDP:n eduskuntavaaliehdokkaaksi seuraavan kevään vaaleissa. Hänen aatteellinen linjansa kuitenkin herätti puolueessa epäilyksiä ja vaaliehdokkuus peruuntui Edvard Valppaan otettua poleemisesti kantaa sitä vastaan. Helenius siirtyi tämän jälkeen Suomen Kristillisen Työväen liiton riveihin ja hänet valittiin sen listoilta kansanedustajaksi ensi kerran vuoden 1908 vaaleissa.[2]

Helenius edusti Suomen Kristillistä Työväen liittoa eduskunnassa vuosina 1908–1909, 1911–1913, 1917 ja 1919–1920, joka kerran Turun läänin eteläisestä vaalipiiristä valittuna.[1] Vuoden 1909 eduskuntavaaleista hän joutui jättäytymään pois, sillä henkikirjoituksessa tapahtuneen virheen vuoksi hänen nimensä puuttui äänioikeutettujen luettelosta.[9] Eduskunnassa hän teki muun muassa vaalilakia, vanhuusvakuutusta ja maanvuokralainsäädäntöä koskeneita lakialoitteita.[2] Vuonna 1908 hän teki kauaskantoisen anomusehdotuksen Eduskunnan kirjaston kokoelmien avaamisesta kaikkien käyttöön. Ehdotusta ei ehditty käsitellä, mutta ajatus toteutui viisi vuotta myöhemmin kirjaston ohjesäännön muutoksen yhteydessä.[10]

Vuoden 1906 suuressa nimenmuutoksessa Helenius muutti sukunimensä Helenius-Seppäläksi, mikä viittasi hänen sukunsa Pälkäneellä omistamaan Iso-Seppälän tilaan.[2]

Suomen sisällissodan aikana 1918 kristillinen työväenliike oli muodollisesti puolueeton, mutta puolueen puheenjohtaja Antti Kaarne ja sen äänenkannattaja Työkansa myötäilivät punaisia näiden ollessa vallassa eteläisessä Suomessa. Sodan jälkeen Helenius-Seppälä liittyi linjauksen arvostelijoihin ja vaati kapinan jyrkkää tuomitsemista sekä kaikkien punakaartiin kuuluneiden erottamista puolueesta.[11] Sisällissotaa seuranneen valtiomuototaistelun aikana hän oli innokkaimpia tasavallan kannattajia.[2]

Toiminta kieltolain puolesta[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Helenius-Seppälä oli innokas kieltolain kannattaja ja toimi Raittiuden Ystävien kieltolakikomitean puheenjohtajana. Hän teki valtion avustuksella opintomatkan kieltolain säätäneisiin Yhdysvaltojen osavaltioihin ja laati esityksen, jonka pohjalta eduskunta vuonna 1907 hyväksyi kieltolain Suomessa. Se ei kuitenkaan tullut voimaan vielä useaan vuoteen, vaikka samaa asiaa koskeva laki hyväksyttiin uudelleen vuonna 1909. Niinpä Helenius-Seppälä siirtyi ajamaan muita tiukennuksia alkoholilainsäädäntöön ja onnistuikin saamaan läpi väkijuomien valmisteveron korotuksen, joka pakotti useat panimot lopettamaan toimintansa. Lisäksi ensimmäisen maailmansodan seurauksena Suomessa säädettiin lähes täydellinen väkijuomakielto.[2] Helenius-Seppälän aloitteesta kerättiin myös laaja kansalaisadressi kieltolain puolesta vuonna 1915.[8] Kieltolakikysymys henkilöityi Suomessa vahvasti häneen ja hänen vaimoonsa, ja he joutuivat molemmat monenlaisen kritiikin, pilkan ja häirinnän kohteiksi. Lehdistön pilakuvissa he saivat toimia kieltolain ja raittiusliikkeen keulakuvina. Helenius-Seppälä sai jopa tappouhkauksia.[3][12]

Vuosina 1913–1917 Helenius-Seppälä toimi Raittiusjärjestöjen keskustoimiston johtajana, joka oli Raittiuden Ystävien ja sen ruotsinkielisen sisarjärjestön perustama katto-organisaatio. Senaatti asetti lopulta hänen johtamansa komitean laatimaan ehdotuksia kieltolain toimeenpanosta ja valvonnasta.[2] Helmikuun vallankumouksen jälkeen toukokuussa 1917 Helenius-Seppälä esitti Tokoin senaatille välikysymyksen kieltolain toimeenpanosta. Vastauksessaan senaatin puheenjohtaja Oskari Tokoi ilmoitti jo pyytäneensä sille vahvistusta Venäjän väliaikaiselta hallitukselta. Venäjän hallitus vahvistikin Suomen kieltolain toukokuun lopussa, mutta sen voimaantulo lykkääntyi vielä kahdella vuodella.[13] Sitä ennen Helenius-Seppälä nimitettiin 1918 Sosiaalihallituksen raittiusosaston johtajaksi. Santeri Alkion tultua seuraavana vuonna sosiaaliministeriksi raittiusosasto siirrettiin Sosiaaliministeriön alaiseksi. Vuosia odotettu kieltolaki astui viimein voimaan 1. kesäkuuta 1919. Helenius-Seppälän ansiosta tarvittaviin toimenpiteisiin oli ryhdytty jo pari viikkoa etuajassa.[2] Hän toimi myös Alkion aloitteesta lokakuussa 1919 perustetun Kieltolakiliiton johtokunnassa kuolemaansa asti.[14]

Vuonna 1920 Helenius-Seppälä osallistui Washingtonissa kansainväliseen raittiuskokoukseen Suomen hallituksen edustajana. Paluumatkalla hän kuoli keuhkoveritulppaan laivassa keskellä Atlantin valtamerta.[2] Hänen tilalleen eduskuntaan nousi varasijalta Eelis Rantanen.[1]

Muistaminen[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Hämeenlinnassa Raatihuoneenkatu 4:ssä paljastettiin marraskuussa 1950 kaupungin raittiuslautakunnan aloitteesta Helenius-Seppälän muistolaatta. Hän asui paikalla sijainneessa talossa nuoruusvuosinaan 1884–1894, ennen Helsinkiin muuttamistaan.[8] Helsingin Kalliossa Kallion kirjaston takana sijaitseva puisto nimettin vuonna 1963 Matti Heleniuksen puistoksi. Viereinen puisto oli jo aiemmin saanut nimekseen Alli Tryggin puisto.[15]

Teoksia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Mitä tiede sanoo väkijuomista?, 1897
  • Alkoholikysymys: sosioloogis-tilastotieteellinen tutkimus, 1902 (alkuteos Alkoholspørgsmaalet: en sociologisk-statistik Undersøgelse)
  • Alkoholin vaikutukset, 1903 (yhdessä Alli Tryggin kanssa)
  • Väkijuomain vaikutus: lyhyt esitys kansakouluja ja kansaa varten, 1903
  • Invaliditeetti- ja vanhuudenvakuutuksen tila eri maissa, 1905
  • Raittiuskysymyksen yhteiskunnallinen merkitys, 1906
  • Sosialismia (yhdessä Väinö Voionmaan kanssa), 1906
  • Alkoholi apteekkiin, 1907
  • Yleinen kieltolaki, 1907
  • Kieltolakiolot Amerikan yhdysvalloissa: valtion matkarahalla tehdyn tutkimusmatkan tulokset, 1907
  • Sosiaalisesta alkoholitilastosta, 1909
  • Alkoholioppi: raittiusopetuksen oppaaksi ja itseopintojen pohjaksi, 1914
  • Venäjän alkoholikielto, 1916
  • Uudet viinakauppasuunnitelmat, 1916
  • Raittiusasian alkeet, 1917
  • Paloviina-astusten rikkominen: tilastollinen ja raittiuspoliittinen tutkimus, 1917
  • Tasavalta vai kuningasvalta?, 1918
  • Suomi raittiiksi!, 1918
  • Kieltolain toimeenpanon nykyiset mahdollisuudet, 1918
  • Kieltolaki, 1920

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kirjallisuus[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Aija Kaartinen: Kansan raittiudeksi ja kotien onneksi: Naisten kieltolakimielipiteet ja toiminta kieltolain puolesta ja sitä vastaan 1919–1932. Bibliotheca Historica 133. Suomalaisen Kirjallisuuden Seura, Helsinki 2011.

Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. a b c d e f g h i j k Matti Helenius-Seppälä Suomen kansanedustajat. Eduskunta.
  2. a b c d e f g h i j k l m n o p q r s t u v Venla Sainio: Helenius-Seppälä, Matti Kansallisbiografia-verkkojulkaisu (maksullinen). 4.5.2001. Helsinki: Suomalaisen Kirjallisuuden Seura.
  3. a b c d Sannu Syrjä: Maailmaa parantaakseen: Alli Trygg-Helenius ja 1800-luvun lopun naistoimijuus, s. 75–79. Historian pro gradu -tutkielma. Tampereen yliopisto 2010.
  4. Venla Sainio: Trygg-Helenius, Alli (1852–1926) Kansallisbiografia-verkkojulkaisu (maksullinen). 4.5.2001. Helsinki: Suomalaisen Kirjallisuuden Seura.
  5. a b Ilmari Heikinheimo: Suomen elämäkerrasto, s. 286. WSOY, Helsinki 1955.
  6. Alkoholikysymys tilastotieteen valossa Hämeenlinnan kaupunki. Viitattu 25.12.2012.
  7. a b c Irma Sulkunen: Raittius kansalaisuskontona: Raittiusliike ja järjestäytyminen 1870-luvulta suurlakon jälkeisiin vuosiin, s. 215–220. Historiallisia Tutkimuksia 134. Suomen Historiallinen Seura, Helsinki 1986.
  8. a b c Matti Helenius-Seppälän muistolaatta Hämeenlinnan kaupunki. Viitattu 25.12.2012.
  9. Minna Harjula: Kelvoton valtiokansalaiseksi? Yleisen äänioikeuden rajoitukset ja äänioikeusanomukset Suomessa 1906–1917, s. 379. Historiallinen aikakauskirja 4/2006.
  10. Neljä tarinaa Eduskunnan kirjasto. Viitattu 25.12.2012.
  11. Johannes Heikkilä: Vuoden 1918 sisällissota ja Kristillinen Työväen Liitto, s. 5, 9. Seminaarityö, Jyväskylän yliopisto 2012. Viitattu 10.1.2013.
  12. Kaartinen 2011, s. 65, 135.
  13. Kaartinen 2011, s. 69.
  14. Kaartinen 2011, s. 87–88.
  15. Antti Manninen: Kenen kadulla asut?, s. 99. Helsingin Sanomat, Helsinki 2009.

Kirjallisuutta[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Wikiaineisto
Wikiaineistossa on lähdetekstiä aiheesta: