Mata Atlântica

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Mata Atlântica-sademetsää

Brasilian rannikkosademetsä eli Mata Atlântica on sademetsäalue Brasilian itärannikolla. Siihen kuuluu myös alueita Argentiinasta ja Paraguaysta.

Alue[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Alun perin Mata Atlântican pinta-ala oli arviolta 1,4 miljoonaa neliökilometriä, mutta runsaiden hakkuiden takia siitä oli vuonna 2004 jäljellä enää alle 7 prosenttia eli 91 900 neliökilometriä. Sademetsä ulottui paikoin satoja kilometrejä sisämaahan. Entisen sademetsän alueella sijaitsevat Brasilian miljoonakaupungit São Paulo ja Rio de Janeiro, joissa asuu 70% Brasilian väestöstä. Alueella on myös laajoja viljelmiä ja eukalyptusplantaaseja. Nykyään alueella on enää pieniä sademetsäsaarekkeita

Luonto[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Mata Atlânticassa on yhden hehtaarin alueelta löydetty 450 puulajia, mikä on enemmän kuin esimerkiksi Saksassa. Alueen lajisto on erittäin rikasta, Mata Atlântica kuuluukin luonnon monimuotoisuuskeskuksiin. Mata Atlânticasta on löydetty 8000 endeemistä kasvi-, 188 lintu-, 90 nisäkas-, ja 340 sammakkoeläinlajia ja lukuisia hyönteisiä. Rannikkosademetsän rikkaudesta kertoo myös se, että alueelta on tavattu 269 nisäkäslajia. Luku on vain kolmanneksen pienempi kuin paljon suuremmassa Amazonin sademetsässä. Alueen luontotyyppejä ovat trooppiset ja subtrooppiset metsät merenpinnan tasosta 2000 metriin asti.

Suojelu ja uhat[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Brasilian hallitus kielsi Mata Atlântican hakkuut 1990-luvulla, mutta pienimuotoisia hakkuita tehdään laittomasti yhä. Metsien sirpaloitumisen takia eläimet ovat jääneet eristyksiin pieniin metsäsaarekkeisiin. Monet lajit ovat vaarassa kuolla pois, kun muualta ei saada uutta geneettistä materiaalia. Mata Atlânticassa alueen sademetsät voivat kuitenkin vielä palautua hakkuun jälkeen, toisin kuin Amazonasissa. Tilannetta onkin alettu korjata yhdistämällä ja suurentamalla metsäpalasia toisiinsa. Tämä on auttanut erityisesti kultaleijona-apinaa, joka on tehokkaan suojelun ansiosta runsastunut 1970-luvun 200 yksilöstä 1000 yksilöön luonnossa. Myös jotkin muut lajit, kuten muriki-apina ja alagoasinhokko-lintu ovat elpymässä.

Alueelle on perustettu useita suojelualueita, jotka kuuluvat UNESCOn maailmanperintöluetteloon.

Katso myös[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]