Masi
Wikipedia
Masi (engl. Beetle Bailey) on Mort Walkerin luoma sarjakuvahahmo. Masin sanomalehtistrippi ilmestyi ensimmäisen kerran 4. syyskuuta 1950.
Masi oli viimeinen sarjakuva, jonka hyväksyi levitykseen King Features Syndicaten perustaja William Randolph Hearst, amerikkalainen sanomalehtimagnaatti.
Masin esimuoto oli Spider (suomeksi hämähäkki), joka esiintyi yliopistoelämää kuvaavissa yhden ruudun pilapiirroksissa. Kun hahmo rekisteröitiin ja siitä alettiin luoda useamman ruudun mittaisia sarjakuvia kävi ilmi, että Spider-nimi oli jo varattu. Uudeksi nimeksi otettiin Beetle (kovakuoriainen) Bailey.
Vuosien aikana Mort Walkeria on avustanut Masin piirtämisessä mm. Jerry Dumas, Bob Gustafson, Frank Johnson ja hänen poikansa Brian ja Greg Walker, joista jälkimmäinen on nykyisin Masin virallinen piirtäjä.
Sarjakuvan ympäristönä oli aluksi yhdysvaltalainen college nimeltään Rockview ja Masi oli opiskelija. Pian hän kuitenkin värväytyi armeijaan (Korean sodan aikana) ja sarjan aiheeksi muuttui armeijaelämä Jermulan varuskunnassa. Masi tosin jäi ikuisesti varuskunta-alueelle, sillä hän ei koskaan saanut komennusta sotaan.
Masilla on Suomessa ollut useaan otteeseen nimikkolehti. Viikkosanomat julkaisi Masia vuosina 1958–1966 ja Semic vuosina 1972–1985 ja 1996–1998. Lehden lisäksi on jatkuvasti julkaistu useita erilaisia Masi-albumeita ja -pokkareita.
Masi-sarjakuvaa 50 vuotta piirtänyt yhdysvaltalainen Mort Walker kävi vierailulla Suomessa vuonna 2000. Silloin ilmestyi myös kovakantinen Masin 50-vuotisjuhlakirja.
Sisällysluettelo |
[muokkaa] Sivuhahmoja
[muokkaa] Sivuhahmoja Rockview'n collegessa
- Fuksi / Keltanokka (Freshman) - Masin kämppäkaveri, ensimmäisen vuoden opiskelija, joka joutui usein Masin kiusanteon uhriksi.
- Katkera Kake / Kärtty (Bitter Bil) - Huonotuulinen ja pessimistinen nuorukainen. Ulkonäkö muistutti nykyajan Vikiä, mutta luonne enemmän Rokkia.
- Timantti-Jaska (Diamond Jim) - Rikkaan perheen poika, joka oli aina (isänsä) rahoissa.
- Plato (Plato) - Collegen nero. Plato ilmestyi myöhemmin myös Jermulan varuskuntaan.
[muokkaa] Sivuhahmoja Jermulan kasarmilla
- Kenraali Arvo Kaluuna (Brigadier General Amos Halftrack) - Varuskunnan komentaja, mutta työssään täysin epäpätevä. Hän on toivottomasti rakastunut sihteeriinsä neiti Söpöön.
- Martta Kaluuna (Martha Halftrack) - Kenraalin vaimo, joka pitää miestänsä tiukasti tossun alla.
- Majuri Piippi (Major Greenbrass) - Aina asiallinen ja asiansa osaava upseeri.
- Kapteeni Kalpa (Sam Scabbard) - Asiansa osaava upseeri.
- Luutnantti (joissain suomennoksissa vänrikki) Molli / Mölli (Lieutenant Jack Flap) - Mutkaton ja suoraselkäinen upseeri, varuskunnan ainoa mustaihoinen.
- Vänrikki Nappula (Lieutenant Sonny Fuzz) - Napoleonsyndroomasta kärsivä ikuinen pikkulapsi. Aina riitelemässä Kessun kanssa.
- Kersantti Urho Ärjylä eli Kessu (Sarge Orville P. Snorkel) - Kessu on yhtä aikaa sekä sadistinen että hyväsydäminen kova kouluttaja.
- Otto - Kessun koira. Vuonna 1969 Otto veti univormun päälleen ja nousi takajaloilleen. Hyvin inhimillinen otus.
- Kersantti Reetta Räyhä (Sergeant Louise Lugg) - Kessun naispuolinen vastine. Hän on pohjattoman rakastunut Kessuun.
- Bella - Reetan valtavan kokoinen kissa.
- Korpaali Yo (Corporal Yo) - Itäaasialaista syntyperää oleva yli-innokas ja ylienerginen touhupatteri.
- Neiti Söpö (miss Buxley), alkuaikojen suomennoksissa neiti Sirola - Kenraalin hemaisevan kaunis sihteeri. Taidoiltaan kohtalainen, mutta kukaan mies ei vain kykene koskaan moittimaan neiti Söpöä virheistä.
- Neiti Näpsä / Näppärä (Private Blips) - Kenraalin toinen sihteeri, neiti Söpöä vanhempi ja taitavampi. Söpö kuitenkin saa lähes aina kaikki kehut ja tämä raivostuttaa neiti Näpsää. Neiti Näpsä on sotilas, mutta suomennoksissa tähän ei koskaan viitata. Englanninkielisissä sarjakuvissa häntä puhutellaan termillä "private", joka on suomeksi sotamies.
- Pastori (Chaplain Staneglass) - Varuskunnan pastori, hyväntahtoinen mutta tiukka. Entinen nyrkkeilijä.
- Lotina (Cookie) - Alkuaikoina maukasta, mutta nykyään surkeaa ruokaa tekevä varuskunnan kokki.
- Kanttiini / Pakki (Canteen) - Aina nälkäinen suursyömäri
- Pappa / Isukki (Pop) - Nuori perheenisä, joka tuli armeijaan päästäkseen välillä eroon vaimostaan.
- Salama / Helppoheikki (Moocher) - Pummi, joka oli jatkuvasti lainailemassa tavaroita muilta.
- Viki (Killer Diller) - Masin pitkäikäisin armeijakaveri (tuli mukaan jo ensimmäisissä sarjakuvissa). Viki rakastaa naisia yli kaiken ja luulee kovasti olevansa taivaan lahja heille. Naiset eivät useimmiten kuitenkaan ole tätä mieltä, mutta Viki lannistumattomuus saa joskus harvoin jonkin naisen lopulta lähtemään hänen kanssaan treffeille.
- Rokki / Jannu joissain suomennoksissa myös Taneli (Rocky) - Katujen kasvatti ja Jermulan kova kundi
- Kormu / Lantti-Antti (Cosmo) - Varuskunnan bisnesmies, jolta voi ostaa mitä tahansa tavaroista tietoihin ja treffeihin.
- Julius (Julius) - Kasarmin äitihahmo (häntä haukuttiinkin usein "mammaksi" alkuaikoina). Julius on aina hyvätapainen ja siisti ja yritää ohjata muitakin siistimpään elämään. Hän pääsi myöhemmin kenraalin autonkuljettajaksi.
- Hönö (Zero) - Hieman hidas ja huonomuistinen nuorukainen, mutta ehdottoman hyväntahtoinen Väitetty joskus Walkerin minähahmoksi.
- Otsoni (Ozone) - Otsoni oli valtavan kokoinen ja useimmiten kaikissa asioissa todella taitava. Silti hän ymmärsi aina kaikki ohjeet väärin. Otsoni esiintyi sarjassa vain muutamia kertoja.
- Plato (Plato) - Kasarmin suuri älykkö ja filosofi. Kyseessä on selkeästi sama hahmo, kuin Rockview:n collegessa, mutta tuohon aikaan ei koskaan ole viitattu. Plato ehti olla sarjasta poissa vuosikausia ennen paluutaan.
- Pinnamo - sotamies, alkuaikoina Masin, Vikin ja Hönön joukkueessa.
[muokkaa] Aiheesta muualla
- Kvaak:Vanha Masi vs. nyky Masi
- Paras palkinto: piirros kaapin ovessa
- mortwalker.com (englanniksi)
- Beetle Bailey at King Features (englanniksi)
- BeetleBailey.com (englanniksi)
- Toonopedia (englanniksi)

