Marxilais-leniniläiset ryhmät

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun

Marxilais-leniniläiset ryhmät (MLR) oli vuosina 1973–1979 toiminut suomalaisten marxismi-leninismi-Mao Zedongin ajattelun kannattajien eli maolaisten keskusjärjestö.

Historia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Ryhmien synty[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

MLR perustettiin alkuvuodesta 1973 maolaisten maanlaajuiseksi järjestöksi yhdistämään eri puolille Suomea perustettuja paikallisryhmiä. Helsingissä maolaisten toimintaa oli ollut jo vuodesta 1967 lähtien (useaan otteeseen perustetun)[1] Helsingin marxilais-leniniläisen seuran (HMLS) puitteissa. Seura osallistui aktiivisesti 1960-luvun lopun ja 1970-luvun alun radikaaliin nuorisoliikehdintään. Maolaisia pitivät tarkkailun arvoisena ja järjestöön soluttautuivat muun muassa Suojelupoliisi, KGB ja Suomen Kommunistinen Puolue (SKP).[1] Myös kiinalaiset olivat kiinnostuneita suomalaistovereistaan. HMLS:n aktiivit tekivät matkoja Kiinaan ja suomalaisten julkilausumia julkaistiin kiinalaisissa lehdissä.[2]

1970-luvun alussa SKP alkoi puhdistaa maolaisia riveistään,[3] mikä osaltaan vauhditti MLR:n perustamista. MLR kertoi järjestöä tarvittavan varsinkin siksi, ettei SKP:ssa noudatettu demokraattista sentralismia.[4] Maaliskuussa 1973 SKP:n poliittinen toimikunta kehotti puolueen piirijärjestöjä hankkiutumaan eroon maolaisista.[5]

Loppu[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

MLR:n toiminta kriisiytyi Maon kuoleman (1976) jälkeen, minkä seurauksena toiminta päätettiin lakkauttaa 1979. Maolaiset jatkoivat toimintaansa muun muassa perustamassaan Vaihtoehtoliike Idussa, joka kuitenkin loittoni pian marxismi-leninismistä.

Politiikka[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

MLR koki olevansa ainoa oikeaoppisen marxismi-leninismin edustaja Suomessa ja se kritisoi voimakkaasti SKP:ssa esiintyneitä kilpailevia tulkintoja. SKP oli MLR:n mielestä "peruuttamattomasti revisionistinen".[4] Maolaiset olivat kuitenkin poliittisesti lähellä varsinkin SKP:n oppositiota eli ns. taistolaisia.[1] Lokakuu-lehdessä kerrottiin alkuvuodesta 1973 näiden puolustavan työväenluokan etuja "ainakin yhdeksässä tapauksessa kymmenestä".[4] Maolaiset myös äänestivät SKP:n opposition ehdokkaita vaaleissa.[1] SKP puolestaan seurasi maolaisuuden suhteen neuvostoliittolaista linjaa, joka tuomitsi Mao Zedongin opetukset jyrkästi virheellisinä ja vaarallisina. Keskinäiset erimielisyydet tekivät yhteistyön käytännössä mahdottomaksi. SKP:ssa maolaisuuden vastaista taistelua johti Jaakko Laakso,[6] joka itsekin oli lyhytaikaisesti viehättynyt kiinalaisesta kommunismista 1960-luvun lopussa. Jukka Relanderin mukaan maolaisuus oli taistolaisille huomattava teoreettinen ongelma, ja hän on esittänyt, että maolaisuus olisi ollut Suomessa elinvoimaisimmillaan taistolaisten diskurssin sisällä.[7]

Suhtautuminen Neuvostoliittoon oli MLR:n kannalta erittäin keskeinen kysymys. MLR hyväksyi kiinalaisen analyysin, jossa Neuvostoliitto leimattiin sosiaali-imperialistiseksi valtioksi, joka oli palauttamassa kapitalismia. Suomettuneessa suomalaisessa ilmapiirissä, ja varsinkin laitavasemmiston keskuudessa, tätä äänekästä kritiikkiä itänaapuria kohtaan ei suvaittu. Pirkko-Liisa Kastarin mukaan maolaisista tuli 1970-luvun radikaalin opiskelijaliikkeen "outoja lintuja – kummajaisia, joita katsottiin hieman kieroon ja lopulta enimmäkseen huvittuneesti."[8] Kimmo Rentola on nähnyt suomalaismaolaisten neuvostovastaisuudessa lievää arkailua,[9] mutta kriittisyys riitti silti eristämään MLR:n vasemmiston muista toimijoista. Maolaiset pitivät kohteluaan epäoikeudenmukaisena ja korostivat, ettei arvostelua tullut käsittää neuvostovastaisuudeksi.

MLR:n muita painotuksia olivat muun muassa tuki kolmannen maailman vapaustaisteluille ja keskitetyn tulopolitiikan kritiikki.

Organisaatio[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

MLR:n jäsenmäärä ei koskaan ylittänyt kahta sataa. Suurin osa jäsenistä oli nuoria, monet opiskelijoita. Joitakin järjestön jäseniä oli luottamusmiehinä työpaikoilla. MLR:n toiminnassa keskeisissä opintopiireissä kävi myös liikkeen ulkopuolisia henkilöitä samoin kuin muissa maolaisten järjestämissä yleisötilaisuuksissa. Tunnetuin suomalainen maolainen oli liikkeen teoreetikko Matti Puolakka. Puheenjohtajana toimi alkuvaiheessa Seppo Merinen.

MLR:n toimintaa leimasi varovaisuudesta johtunut salaperäisyys, sillä järjestö oli useamman tiedusteluorganisaation tarkkailulistalla.[1] Taistolaisten on väitetty tehneen "parhaansa välittääkseen kaikki tietonsa Suomen maolaisista KGB:lle".[10]kenen mukaan?

MLR:llä oli läheiset suhteet Kiinan kansantasavaltaan, sen Suomen suurlähetystöön ja kommunistiseen puolueeseen (KKP) samoin kuin toisiin pohjoismaisiin maolaispuolueisiin. Vuonna 1975 MLR julkaisi aineistoa pohjoismaiden marxilais-leniniläisten puolueiden ja järjestöjen ensimmäisestä neuvottelukokouksesta kirjasessa nimeltä Pohjoismaat supervaltojen välissä – taistelkaa nykyajan revisionismia vastaan.

Maolaisilla oli huomattavasti vaikutusvaltaa Suomi-Kiina seurassa ja Suomi-Albania Seurassa.

Tiedotus[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

MLR julkaisi kahta lehteä, joista Punakaarti (ilmestyi 1969–1977) keskittyi teoreettiseen keskusteluun ja Lokakuu (ilmestyi 1972–1978) toimi agitaatiolehtenä. Lehdet ilmestyivät epäsäännöllisin väliajoin muutaman kerran vuodessa, kunnes Lokakuu alkoi ilmestyä viikkolehtenä huhtikuussa 1976. Kaikki lehtien kirjoitukset olivat anonyymeja lukuun ottamatta joitakin nimimerkeillä kirjoitettuja artikkeleita. Vuodesta 1971 lähtien julkaistiin turvallisuussyistä vain lain vaatima vastaavan julkaisijan nimi, mikä Lokakuun tapauksessa tarkoitti muun muassa Kalevi Mäkelää (1973–?).

MLR:llä oli Lokakuu-nimisiä kirjakauppoja Helsingissä, Turussa ja Raumalla. Niissä kaupattiin lehtien lisäksi muuta MLR:n suomentamaa ja julkaisemaa kirjallisuutta.[11] Sarjassa "Marxismin klassikoita" MLR julkaisi vuosina 1972–1975 Stalinin, Maon, Enver Hoxhan ja Karl Marxin teoksia.

Vuonna 1976 Kirjakauppa Lokakuu kustansi vinyylialbumin Lauluja kansojen taistelusta (LSLP7601), jolla MLR:n ohjelmaryhmä tulkitsee muun muassa kiinalaisia ja albanialaisia työväenlauluja. Kappaleiden suomennokset ja sovitukset olivat pääasiassa ohjelmaryhmän tekemiä. Levyn kansiteksteissä annettiin tuki Kiinan, Albanian, Palestiinan ja Chilen anti-imperialistisille voimille sekä tuomittiin SKP ja Neuvostoliitto revisionistisiksi.

Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. a b c d e Kimmo Rentola: Vallankumouksen aave (Otava 2005), s. 155-157.
  2. Robert Jackson Alexander: Maoism in the Developed World (Greenwood 2001), s. 143.
  3. Reijo Viitanen: Punainen aate, sininen vaate (SDNL 1994), s. 522.
  4. a b c Marxilais-leniniläisten ryhmien toiminnasta (Lokakuu 1/1973), s. 4.
  5. Pirkko-Liisa Kastari: Mao, missä sä oot? Kiinan kulttuurivallankumous Suomen 1960-luvun keskusteluissa (SKS 2001), s. 382,397.
  6. Kimmo Rentola: Vallankumouksen aave (Otava 2005), s. 190.
  7. Jukka Relander: Missä Mao? Historiallinen aikakauskirja 2/2002), s. 208–209.
  8. Pirkko-Liisa Kastari: Maolaiset – 60-luvun nuoret, jotka joutuivat marginaaliin.
  9. Kimmo Rentola: Vallankumouksen aave (Otava 2005), s. 169–170.
  10. Reijo Noukka: Suomettuneessa Suomessa vaati rohkeutta olla maolainen (Ydin 7/1997), s. 29.
  11. ks. Kirjakauppa Lokakuun mainos (Lokakuu 2/1973), s. 24.

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]