Maruzzella – Eurooppalaisia suosikkeja 1950-luvulta

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Maruzzella – Eurooppalaisia suosikkeja 1950-luvulta
Eri esittäjiä
Kokoelmalevyn Maruzzella – Eurooppalaisia suosikkeja 1950-luvulta kansikuva
Kokoelmalevyn tiedot
 Julkaistu 1995
 Levy-yhtiö Radio Suomi
muut julkaisut

Maruzzella – Eurooppalaisia suosikkeja 1950-luvulta

Maruzzella - Eurooppalaisia suosikkeja 1950-luvulta on vuonna 1995 julkaistu kokoelma-albumi, joka sisältää alkuperäisesityksinä 50-luvun suuria suosikkikappaleita. Kaikki ovat koristaneet Suomen levytilastoja ja soineet ahkerasti Lauantain toivotut levyt -ohjelmassa. Jokainen kappale on myös saanut suomalaisen asun.

Viisikymmenluvun puolivälissä alkoi Suomessa varsinainen italialaisten iskelmien kausi, joka osin johtui italialaisen elokuvan samanaikaisesta noususta. Se jopa jätti varjoonsa samaan aikaan nousseen Rock and roll -buumin. Tosin italialaiset iskelmät olivat laajalti kansainvälisestikin suosittuja tuohon aikaan.

Levy on Radio Suomen tuotantoa (Tero Heinänen ja Pekka Gronow), alkuperäiset levytykset ovat peräisin Yleisradion äänilevystöstä.

Kappaleet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Unter den roten Laterne von St. Pauli - (Ralph Maria Siegel - Guenther Schwenn - Peter Schaeffers) - Lale Andersen - 3'30 (1950)
  2. Carina carissima - (Werner Bachmann - Cornelius Crohn) - Richard Monte - 3'01 (1953)
  3. Isabella - (Erwin Hallez - Andre Hoff) - Peter Alexander - 3'00 (1953)
  4. Domino - (Louis Ferrari - Jaques Plante) - André Claveau - 3'16 (1951)
  5. Les lavandieres du Portugal - (Andre Popp - Roger Lucchesi) - Yvette Giraud & Les Quatre de Paris - 3'01 (1956)
  6. Canzone da due soldi - (Cario Donida-Pinci) - Katyna Ranieri - 3'45 (1955)
  7. La strada - (Nino Rota) - L'Orchestra dei Films Italiani, joht. Raimondo Elgrino - 2'50 (1955)
  8. Maruzzella - (Renato Carosone - Enzo Bonagura) - Umberto Marcato - 2'59 (1957)
  9. Guaglione - (Giuseppe Fanciuli - Umberto Bertini - Umberto Marcato - 2'49 (1957)
  10. Chella'lla - (Sandro Taccani - Umberto Bertini) - Umberto Marcato - 3'13 (1957)
  11. Song of the Golden Trumpet - (Stanley Laudan - Melville Farley - Ted Gilbert) - Eddie Calvert - 2'55 (1951)
  12. Piccolissima serenata - (Gianni Ferrio - Antonio Amurri) - Vinicio Borsetti - 2'57 (1950-luku)
  13. Sucu sucu - (Tarateno Rojas) - Ping Ping & Al Verlane Combo - 1'29 (1950-luku)
  14. Rote Rosen werden blüh’n - (Bunny Botkin - Gil Garfield - Murtagh - Carl Ulrich Blecher) - Caterine Valente & Silvio Francesco - 2'21 (1959)
  15. Kriminal-tango - (Piero Trompetta - Aldo Locatelli - Kurt Feltz) - Ralf Bendix & Die Hansen Boys - 3'42 (1950-luku)
  16. L’homme et l’enfant - (Wayne Shanklin - Rene Rouzaud) - Eddie & Tania Constantine - 3'18 (1950-luku)
  17. Historia de un amor - (Carlos Almaran) - Georges Jouvin - 2'38 (1950-luku)
  18. Petite fleur - (Sidney Bechet) - Chris Barber - 2'42 (1956)
  19. Nous les amoreux - (Jacques Datin - Maurice Vidalin) - Jean-Claude Pascal - 3'04 (1961)
  20. Auf Wiederseh'n - (Eberhard Storch) - Rudi Schuricke - 2'39 (1950)
  • Kappale 19 voitti Eurovision laulukilpailut Luxemburgissa vuonna 1961.

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

CD-levy RSCD 1001 (Radio Suomi, 1995)

Tämä musiikkialbumiin liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.