NeverSeconds

Wikipediasta
(Ohjattu sivulta Martha Payne)
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

NeverSeconds on kouluruokailuaiheinen ruokablogi, jonka perusti keväällä 2011 yhdeksänvuotias skotlantilainen koululainen Martha Payne. Blogissa julkaistaan kuvia ja arvioita kouluruoka-annoksista. Blogi tuli suosituksi, ja sinne on lähetetty kuvia eri puolilta maailmaa.[1]

Blogi sai viestimissä julkisuutta erityisesti sen jälkeen, kun viranomaiset halusivat kieltää tyttöä kuvaamasta oman koulunsa ruoka-annoksia. Kiellosta noussut kohu sai kuitenkin viranomaiset perumaan päätöksen. Myös koulun ruoan tasoa nostettiin, ja hedelmien ja vihannesten mitätön määrä muutettiin vapaaksi. Kouluruokailun parantamisen hyväksi toiminut julkkiskokki Jamie Oliver on antanut Twitterissä tukensa blogille.[1][2][3]

Suomalaisiakin kouluruoka-annoksia blogissa on ollut, ja Payne on ihastellut ruoan laatua ja varsinkin sitä, että ruoka on maksutonta.[1]

Blogin avulla Payne on kerännyt rahaa Afrikan lapsille.[1] 15. kesäkuuta 2012 päivätyssä bloggauksessa hän kertoo, että keittolan saamiseksi Malawiin on koossa 45 889,46 puntaa.[2]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. a b c d Tanja Vasama, Skottitytön kouluruokablogi nosti sensuurikohun, Helsingin Sanomat 17.6.2012 sivu B 2
  2. a b Meals blogger, 9, thanks supporters, Yorkpress.co.uk, viitattu 17.6.2012
  3. Anne Orjala, 9-vuotias ruokabloggaaja saa jatkaa kouluruuan kuvaamista, Yle.fi/uutiset, viitattu 17.6.2012

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Tämä ruokaan, juomiin, ravintoon tai ruoanlaittoon liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.