Marsin kanavat

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Schiaparellin piirtämä kartta Marsin kanavista

Marsin kanavat tarkoittaa eräiden tähtitieteilijöiden 1800-luvun ja 1900-luvun alussa lopulla kaukoputkella paljain silmin havaitsemia Marsissa näkyneitä tummia viivamaisia kuvioita. Kanavien olemassaolosta ja luonteesta kiisteltiin kovasti. Jotkut tähtitietelijät uskoivat niiden olleen älyllisten olentojen rakentamia. Myöhemmin todettiin kanavien olevan näköharha ja silmien taipumus yhdistellä pisteitä ketjuksi.

Kanavat toi laajaan tietoisuuteen italialainen tähtitieteilijä Giovanni Schiaparelli vuonna 1877.

Tunnetuin kanavien puolestapuhuja oli yhdysvaltalainen Percival Lowell.

Vuonna 1909 Mars oli taas lähellä Maata. Silloin Eugène Michel Antoniadi teki tarkkoja havaintoja Marsista, eikä nähnyt kanavia.

Nykyään Marsin kanaviksi on toisinaan nimitetty avaruusluotainten planeetalta löytämiä jokiuomia[1][2], jotka ovat yleensä eri paikassa kuin aiemmin kaukoputkilla nähdyt kanavat.

Kanavat "löytyvät"[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Amerikkalaisen tähtitieteilijä Percival Lowellin tekemä kartta Marsista, jossa näkyy kanavia.
Perrotinin Marsin kartta.


Schöter teki 1700-luvulla Mars-piirroksia, joissa oli aavistuksia kanavista. Angelo Secchi kutsui vuonna 1858 esimerkiksi suurta tummaa Syrtis Majoria kanavaksi[3], ja kutsui vuonna 1869 havaitsemiaan selviä, runsaslukuisia melko suoria viivamaisia muodostumia kanaaleiksi[4]. Tämä ei kuitenkaan käynnistänyt laajaa kanavainnostusta.

Syksyllä 1877 Mars oli harvinaisen lähellä Maata niin sanotussa perihelioppositiossa. Tällöin Marsia havannoi suotuisina öinä myös italialainen tähtitieteilijä Giovanni Schiaparelli, joka oli Milanon Breran observatorion johtaja. Hän käytti 22 linssikaukoputkea[5][6] ja kartoitti Marsin tarkemmin kuin kukaan aiemmin. Schiaperelli nimesi vuoden 1877 havaintojensa pohjalta monia Marsin piirteitä[7][3], tummia "meriä" ja vaaleita "mantereita"[8]. Sciaparellin käyttämä nimistö yleistyi ajan kanssa muiden tutkijoiden keskuudessa. Sciaparelli väitti nähneensä myös Marsin pinnalla pitkulaisia suoria alueita, joita nimitti "joenuomaa" tai "kanavaa" tarkoittavalla sanalla canali' [7] tai joskus "fiume"[3]. Sciaparelli julkaisi Marsin karttansa vuonna 1978[3].

Kun tieto tästä levisi, monet harrastelijat ja ammattilaiset väittivät nähneensä kanavia[4].

Kiista kanavista[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Mutta E. E. Barnard ja monet muut eivät sen sijaan havainneet kanavia.

Ranskalainen Camille Flammarion ajatteli kanavien olevan marsilaisten tekemiä[9][4][10]. Uskoa kanaviin vahvisti yksitään sekin, että Suezin kanava oli valmistunut jokin aika sitten.

Ajan kuluessa kanavien havaitsijoitten määrä kasvoi[4]. Kanavien kannattajat ja vastustajat linnottautuivat omiin näkemyksiinsä yhä jyrkemmin[4]. Niinpä tähtitieteilijät haukkuivat toisiaan lehdissä[4] kanavakiistan takia. Kanavien puolustajat uskoivat kanaviin vankasti. 1882 William Hayward Pickering huomasi kanavien risteyskohdissa tummia läiskiä. Tunnetuin kanavien havaitsija oli amerikkalainen miljonääri ja amatööritähtitietelijä Percival Lowell, joka innostui kanavista, kun oli saanut tädiltään lahjaksi Flammarionin kirjoittaman mars-kirjan[11] vuonna 1893. Hän rakennutti itselleen Flagstaffin observatorion[12] vuonan 1894. Lowell vaati ammattilaisobservaattoreiltaan työsopimuksen ehtona, että he näkevät Marsissa kanavialähde?. Lowell uskoi Marsin olevan kuivunut planeetta, ja että kanavista näkyivät maahan niitä ympäröivät laajat viljelykset[13]. Lowellian kannatti Euroopassa alalla vähän aikaa "toiminut" tekotohtori Spiridion Goprevic[13], joka jätti "työnsä" tähtitieteen parissa vuonan 1909[13].

Jotkut näkivät kaksoiskanavia, ensi kertaa Sciaparelli 1881[14]. Kanavat kahdentuivat jo muutamassa tunnissa- parissa päivässä[15]. . Kanavat myös siirtyilivät. Tämä sai monet epäilemään kanavia. Epäilyttävää oli myös että kanavat näkyivät paremmin hieman pienemmällä kuin suuremmalla kaukoputkella[16]. Toisaalta ilmakehän rauhattomuus vaikutti suurempiin kaukoputkiin enemmän[16] häiriten pienten yksityskohtien näkymistä Marsin pinnalla. Kanavia ei myöskään kyetty valokuvaamaan, koska se olisi vaatinut pitkät valotusajat ja Maan ilmakehän rauhattomuus sotki valokuvan toisin kuin paljain silmin tehdyt havainnot. Tällöin valokuvilla ei voitu todistaa mitään suuntaan tai toiseen[17].

Kanavia väitettiin tietysti myös ei-älyllisistä syistä syntyneiksi. Tällöin ne saattoivat johtua joko ei-elollisista tai elollisista syistä. Marsin pinnan oloista tiedettiin tuolloin hyvin vähän. Kanavia väitettiin mm Marsia peittävän jään halkeamiksi tai vetisen Marsin tummiksi merivirroiksi[18] vaaleamman levälautan keskellä.

Kanavien suosio alkoi hiipua nopeasti 1900-luvun alkuvuosina. 1903 J. E. Evans ja Edward Walter Maunder järjestivät koulupojilla kokeen, jossa he näkivät "kanavia" pistekuvioissa. Silmän taipumus yhdistellä juuri ja juuri erottuvia kuvioita viivoiksi mainittiin jo heti Sciaparellin ilmoitettua näkemistään kanavista[19]. Huomattiin myös Sciaparellin värisokeus, joka aiheutti vähäisiin tummusseroihin kanavamaisa viivoja[19].

Lowellin sitkein vastustaja, englantilainen Simon Newcomb laski, että näkyäkseen Maahan Marsin kanavien tulisi peittää 60% planeetan pinta-alasta[20]. Jos kanavia olisi noin 400, niiden leveys 40 mailia ja heijastuskyky puolet pinnan heijastuskyvystä, sekä pituus 2000 mailia[21]. Italialainen Eugène Antoniadi väitti 1890-luvulla nähneensä 40 kanavaa[22], mutta ei myöhemmin uskonut niihin vaan piti niitä optisena harhana ja silmien taipumuksena yhdistellä pisteitä ketjuun[23]. Vuonna 1901 hän laati ensimmäisen kartan 25 vuoteen, joissa kanavia ei ollut.[24]

Kanavien vastustajien voitto[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Antoniadin erittäin tarkalla Meudonin observatorion 83 cm linssikaukoputkella tekemät havainnot Marsin perihelioppositiossa vuonna 1909 murskasivat kanavapuheet[25][26]. Jälkikäteen kanavien on väitetty liittyneen siihen, että Schiaparelli oli värisokea, ja että silmän verkkokalvon verisuonet voivat heijastua vaaleata Marsia vasten. Lovell näki suoria viivoja myös Merkuriuksessa ja Venuksessa[19].

Oikeat Marsin kanavat[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kasei valles, muinoin virranneen veden uurtama uoma Marsissa.

Nykyään avaruusluotaimilla Marsissa on havaittu kuivuneita jokiuomia, jotka syntyivät silloin, kun planeetalla oli luultavasti tulivuorista purkautunut tiheä kaasukehä, joka lämmitti kasvihuone-ilmiöllään planeettaa. Tuliperäisesti syntyneitä laavavirtojen jälkiä[27] ja tektonisesti syntyneitä repeämälaaksoja on havaittu monilta muilta Aurinkokunnan taivaankappaleilta. Marsin kanavien lisäksi nykyajan avaruusluotainten kuvista on löydetty joitain muodostumia, joita on väitetty keinotekoisiksi[28][29][30].

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Mars – myytistä maisemaksi, Markus Hotakainen, WSOY 2005, ISBN 951-0-29932-4.
  • Mars, Markus Hotakainen, s 42-52, Kustannusosakeyhtiö Paasilinna 2013, Painopaikka Bookwell OY, Porvoo 2013, ISBN 9789525856842

Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Marsin muinainen vesi Silva Hokkanen & Arto Järvinen
  2. The Martian Canals: A Saga of Martians and Mistakes
  3. a b c d Hotakainen 2005, s 40
  4. a b c d e f Hotakainen 2005, s 42
  5. Hotakainen 2005, s 39
  6. Sullivan & Baros 2007, planets and Life, s 19
  7. a b Hotakainen 2013, s 44
  8. The 'Canali' and the First Martians
  9. Hotakainen 2013, s 45
  10. [http://palermoproject.com/lowell2004/legacy.htm Lowell's Legacy Regarding the "effects of local intelligence" and possible cultural artifacts on the planet Mars. "A Twenty First Century Perspective on a 19th Century Vision..." A Johnny Danger Tome...with contributions by Percival Lowell ]
  11. Hotakainen 2005, s 43
  12. Hotakainen 2013, s 46
  13. a b c Hotakainen 2005, s 44
  14. Hotakainen 2005, s 45
  15. Hotakainen 2005, s 46, s 47
  16. a b Hotakainen 2005, s 48
  17. Hotakainen 2005, s 48, 49
  18. Hotakainen 2005, s 44, 45
  19. a b c Hotakainen 2005, s 47
  20. Hotakainen 2013, s 51
  21. Hotakainen 2005, s 49
  22. Hotakainen 2005, s 50
  23. Hotakainen 2005, s 51
  24. http://www.ursa.fi/yhd/komeetta/hota.htm
  25. Hotakainen 2005, s. 51, s 52
  26. Hotakainen 2013, s 52
  27. Outflow Channels of the Inner Solar System David Leverington, Associate Professor
  28. Lowell's Legacy- Part two - What constitutes proof?
  29. Lowell's Legacy- Part Three - Mars, Canvas of the Gods
  30. Lowell's Legacy- Part 4- Pareidolia and The Faces of Mars

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]