Marsin kanavat
Sivulta puuttuu
 |
Tätä artikkelia tai sen osaa on pyydetty parannettavaksi, koska se ei täytä Wikipedian laatuvaatimuksia. Voit auttaa Wikipediaa parantamalla artikkelia. Lisää tietoa saattaa olla keskustelusivulla. Tarkennus: Epäselvä, linkit henkilöihin, ei yleisiä lähteitä |
Marsin kanavat on nimitys eräiden 1800-luvun lopun ja 1900-luvun alun tähtitieteilijöiden Marsin pinnassa näkemille kuvioille. Myöhemmin todettiin, että kyseessä oli optinen harha ja silmien taipumus yhdistellä pisteitä ketjuksi
Kanavat havaitsi ensimmäisenä italialainen tähtitieteilijä Giovanni Schiaparelli. Vuonna 1877 hän uskoi löytäneensä Marsin pinnalta pitkiä suoria muotoja, joita hän kutsui italiaksi nimellä canali. Kanavat johtivat kuvitelmiin Marsissa vaikuttavasta sivilisaatiosta. Tunnetuin kanavien puolestapuhuja oli yhdysvaltalainen Percival Lowell. Kaikki eivät kanavia kuitenkaan nähneet ja niistä sukeutui pian tähtitieteilijöiden välille ankara kiista. Sen ratkaisi italialaisen Eugène Michel Antoniadin tekemät tarkat havainnot Marsista vuonna 1909, jotka osoittivat ettei Marsissa ole kanavia.
Nykyään Marsin kanaviksi on toisinaan nimitetty avaruusluotainten planeetalta löytämiä jokiuomia, jotka ovat yleensä eri paikassa kuin aiemmin kaukoputkilla nähdyt kanavat.
[muokkaa]
Jo Angelo Secchi kutsui vuonna 1858 esimerkiksi suurta tummaa Syrtis Majoria kanavaksi, mutta havainto ei vielä aloittanut varsinaista kanavainnostusta.
Syksyllä 1877 Mars oli harvinaisen lähellä Maata niin sanotussa perihelioppositiossa. Tällöin Marsia havannoi suotuisina öinä myös italialainen tähtitieteilijä Giovanni Schiaparelli. Hän käytti 22 cm peilikaukoputkea[1]. Hän väitti nähneensä vuonna 1877 Marsin pinnalla suoria alueita, joita hän kutsui sanalla canali, joka kääntyi monille kielille "kanaviksi" tai "joiksi". Kun tieto tästä levisi, monet harrastelijat ja ammattilaiset väittivät nähneensä kanavia. E. E. Barnard ja monet muut eivät sen sijaan havainneet kanavia.
Ranskalainen Camille Flammarion ajatteli kanavien olevan marsilaisten tekemiä. Ajan kuluessa kanavien havaitsijoitten määrä kasvoi, ja tähtitieteilijät haukkuivat toisiaan lehdissä. Kanavien puolustajat uskoivat kanaviin vankasti. 1882 William Hayward Pickering huomasi kanavien risteyskohdissa tummia läiskiä. Tunnetuin kanavien havaitsija oli amerikkalainen miljonääri ja amatööritähtitietelijä Percival Lowell, joka rakennutti itselleen Lowellin observatorion ja vaati ammattilaisobservaattoreiltaan työsopimuksen ehtona, että he näkevät Marsissa kanavia. Jotkut näkivät kaksoiskanavia. Ilmiö ilmestyi jonkin ajan kuluttua ja kanavat myös siirtyilivät. Tämä sai monet epäilemään kanavia. Epäilyttävää oli myös että kanavat näkyivät paremmin hieman pienemmällä kuin suuremmalla kaukoputkella.lähde?
Kanavien suosio alkoi hiipua nopeasti 1900-luvun alkuvuosina. 1903 J. E. Evans ja Edward Maunder järjestivät koulupojilla kokeen, jossa he näkivät "kanavia" pistekuvioissa. Lowellin sitkein vastustaja, englantilainen Simon Newcomb laski, että näkyäkseen Maahan Marsin kanavien tulisi peittää 60% planeetan pinta-alasta. Jos kanavia olisi noin 400, niiden leveys 40 mailia ja heijastuskyky puolet pinnan heijastuskyvystä, sekä pituus 2000 mailia. Italialainen Eugène Antoniadi väitti 1890-luvulla nähneensä 40 kanavaa, mutta ei myöhemmin uskonut niihin vaan piti niitä optisena harhana ja silmien taipumuksena yhdistellä pisteitä ketjuun. Vuonna 1901 hän laati ensimmäisen kartan 25 vuoteen, joissa kanavia ei ollut.[2]
Antoniadin tekemät havainnot Marsin perihelioppositiossa vuonna 1909 murskasivat kanavapuheet.[3] Jälkikäteen kanavien on väitetty liittyneen siihen, että Schiaparelli oli värisokea, ja että silmän verkkokalvon verisuonet voivat heijastua vaaleata Marsia vasten.
Lähteet [muokkaa]
- ↑ Sullivan & Baros 2007, planets and Life, s 19
- ↑ http://www.ursa.fi/yhd/komeetta/hota.htm
- ↑ Markus Hotakainen: Mars-myytistä maisemaksi s. 39
