Marmorisorsa

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Marmorisorsa
Uhanalaisuusluokitus

Silmälläpidettävä [1]

Silmälläpidettävä

Tieteellinen luokittelu
Kunta: Eläinkunta Animalia
Pääjakso: Selkäjänteiset Chordata
Luokka: Linnut Aves
Lahko: Sorsalinnut Anseriformes
Heimo: Sorsat Anatidae
Suku: Marmaronetta
Laji: angustirostris
Kaksiosainen nimi

Marmaronetta angustirostris
(Ménétries, 1832)

Katso myös

  Marmorisorsa Wikispeciesissä
  Marmorisorsa Commonsissa

Marmaronetta angustirostris

Marmorisorsa (Marmaronetta angustirostris) on pienikokoinen sorsalintujen (Anseriformes) lahkoon kuuluva lintu.[2]

Koko ja ulkonäkö[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Linnun pituus on 39–42 senttimetriä ja siivenkärkien väli 63–70 cm. Marmorisorsa on hoikka, pienikokoinen sorsalintu, jolla on pitkät siivet ja pyrstö. Sen kapea ja tumma nokka muistuttaa naaras jouhisorsaan (Anas acuta) nokkaa. Pää suhteessa ruumiiseen vaikuttaa suurelta ja pitkältä niskatöyhdön takia. Silmänalue on tumma. Linnun puku on hiekanruskean vaalea, ja sitä täplittävät likaisenvalkoiset pallukat. Siiven alapinnat on vaaleat, mutta päälipuolen kyynärsulat ovat vaaleimmat ja linnun ollessa lennossa edestäpäin katsottuna siiventaipeessa näkyy kaksi vaaleaa täplää. Marmorisorsan sukupuolet ja ikäluokat ovat samannäköisiä, mutta koirailla saattaa olla täyteläisempi niska ja tummempi nokka, sekä nuorilla vaalea täplitys epäselvempää ja beigensävyistä.[2]

Marmorisora on hiljainen, mutta soitimella naaras ääntelee kirkasta vihellystä ”vii-vih”.[2]

Levinneisyys[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Ennen vuotta 1991 lajin maailmanlaajuiseksi yksilömääräksi arvioitiin 34 000–40 000 lintua. Vaikka aineistoa on vähän, nykyiseksi yksilömääräksi on arvioitu 10 000–42 000 täysikasvuista lintua, ja kanta on vähenevä.[1]

Nykyinen kanta on 3 000–5 000 lintua läntisellä Välimerellä, 1 000 lintua itäisellä Välimerellä, 5 000–15 000 lintua Lounais-Aasiassa ja 5 000 lintua Etelä-Aasiassa.[1]

Talvehtimismäärät Iranissa ovat tippuneet vuosien 1985–1992 25 000–30 000 linnusta vuoden 1993 5 000 lintuun ja vuoden 1995 vain 3 700 lintuun. Arvioitu 3 000 linnun talvehtimispopulaatio vuonna 1997 ja 4 250 linnun määrä Tunisiassa näyttävät, että läntisen Välimeren populaatio on suurempi kuin aikaisemmin luultiin.[1]

Marmorisorsan levinneisyys on hajanaista. Sitä esiintyy läntisellä Välimerellä Espanjassa, Marokossa, Algeriassa, Tunisiassa ja talvehtimisalueilla Pohjois-Afrikassa ja Saharan eteläpuolisen Afrikan länsiosissa. Itäisen Välimeren maista se esiintyy Turkissa, Israelissa, Jordaniassa, Syyriassa ja talvehtimisalueella Egyptin eteläpuolella. Lähi-idässä ja Etelä-Aasiassa se esiintyy Azerbaidžanissa, Armeniassa, Venäjällä, Turkmenistanissa, Uzbekistanissa, Tadžikistanissa, Kazakstanissa, Irakissa, Iranissa, Afganistanissa, Pakistanissa, Intiassa ja Kiinassa, sekä talvehtivana Iranissa, Pakistanissa ja Luoteis-Intiassa.[1]

Laji on hävinnyt Kap Verdeltä, Kyprokselta ja Pohjois-Makedoniasta[1]

Elinympäristö[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Marmorisorsa pesii paikallisena reheväkasvuisissa, matalissa alankojärvissä.[2]

Uhat[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Yli 50 % marmorisorsalle sopivista elinympäristöistä on tuhoutunut 1900-luvulla. Ihmisen tekemät hydrologiset muutokset ovat vaikuttaneet vakavasti pesimäpaikoilla Tunisiassa, Turkissa, Marokossa ja Espanjassa.[1]

Marmorisorsan kanta on vähentynyt nopeasti, koska sen talvehtimisalueita on tuhoutunut. Aineistoa on kuitenkin niukasti ja saattaa olla, että jotkut linnut ovat siirtyneet uusille talvehtimisalueille. Läntisen Välimeren alueelta on löytynyt lisää yksilöitä, mutta tämä johtuu todennäköisesti parantuneista tarkkailujärjestelmistä. Tämä populaatio on kärsinyt elinympäristöjen häviämisestä.[1]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. a b c d e f g h BirdLife International: Marmaronetta angustirostris IUCN Red List of Threatened Species. Version 2022-2. 2022. International Union for Conservation of Nature, IUCN, Iucnredlist.org. Viitattu 9.12.2022. (englanniksi)
  2. a b c d Mullarney, Killian; Svensson, Lars; Zetterström, Dan & Grant, Peter: Lintuopas - Euroopan ja Välimeren alueen linnut, s. 50 ja 51. Otava, 2008. ISBN 951-1-15727-2.