Markus Heikkerö

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Markus Heikkerö Sleepy Sleeperseissä 1977. Kuva: Harri Ahola

Markus Heikkerö (s. 25. tammikuuta 1952 Helsinki) on suomalainen muusikko, sarjakuvapiirtäjä ja kuvataiteilija. Hän on soittanut lyömäsoittimia muun muassa yhtyeissä Sperm, Haikara ja Sleepy Sleepers. Hänen kuvataiteensa on usein surrealistista. Aikoinaan hänen seksuaalisesti latautuneet työnsä (hän on tehnyt muun muassa maalauksen, jossa Aku Ankka masturboi) herättivät siinä määrin kohua ja närkästystä, että niitä vaadittiin sensuroitaviksi. Heikkerö on myös toiminut opetustehtävissä muun muassa Lahden Taideinstituutissa.

Taiteilijan ura [muokkaa]

Markus Heikkerö esiintyi ensimmäisen kerran julkisesti kuvataiteilijana vuonna 1968 yhteisnäyttelyssä "13 Eri mieltä" Kluuvin galleriassa, Helsingissä. Hänen ensimmäinen yksityisnäyttelynsä oli Helsingissä vuonna 1969. Heikkerö maalasi 1960- ja 1970-luvuilla surrealistisia maalauksia, joissa esiintyi orgaanisia ihmisen elimiä. Läpi uransa hän kuvasi ihmisenä olemisen dilemmaa ja mikro- sekä makrokosmoksia.

Heikkerö opiskeli 1970-luvun lopussa Taideteollisessa korkeakoulussa, josta hän valmistui vuonna 1980. Koulussa järjestettiin ruiskumaalauskurssi, ja Heikkerö alkoi tehdä ruiskumaalauksia akryyli- ja guassi-väreillä. Hän halusi yhdistää pop-taiteen elementtejä surrealismiin. Teoksissaan hän kuvasi suomalaisen kulttuurin pop-ikoneja ja surrealistisia maisemia, joissa esimerkiksi Mona Lisa lentää mikroskoopilla autioon tyhjyyden mereen. Vuonna 1986 hän piti laajan näyttelyn "Surrealistinen popismi" Kluuvin Galleriassa Helsingissä.

Vuonna 1992 Markus Heikkerö kutsuttiin vierailevaksi professoriksi ja taiteilijaksi Tennesseen yliopistoon Knoxvilleen Yhdysvaltoihin. Siellä hän maalasi kokoelman akryylimaalauksia. Heikkerö siirtyi hiljalleen takaisin öljyväritekniikkaan. Vuosien 1995 ja 1997 välillä hän työskenteli San Francisco:ssa, Kaliforniassa. Vuonna 1999 Heikkeröllä oli yksityisnäyttely Kiasmassa. Teoksissaan hän yhdisteli sekä eurooppalaisen että amerikkalaisen kulttuurin elementtejä.

Heikkerön maalauksia oli esillä myös "Popcornia ja politiikkaa" -näyttelyssä ja "Maisema Kiasman kokoelmissa" -näyttelyssä.

Julkaisu [muokkaa]

  • "Taiteilijan kuvakirja" Kustannus Oy Taide 2001

Lähteet [muokkaa]

Tämä henkilöön liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia tai samankaltaisia artikkeleita.