Markus Drake
Wikipedia
Markus Vilhelm Drake (e. Lång, s. 29. toukokuuta 1976) on suomalainen kansalaisaktivisti. Drake toimi Vihreiden nuorten ja opiskelijoiden puheenjohtajana vuosina 2001–2003 ja Euroopan vihreiden nuorten hallituksen jäsenenä ja tiedottajana 2005–2007.
Drake on saanut ajatteluunsa merkittäviä vaikutteita manner-Euroopan autonomeiksi itseään kutsuvilta marxilaishenkisiltä vasemmistoryhmiltä. Näiden ryhmien ajatteluun kuuluu vahvasti postmoderni poliittinen filosofia. Manner-Euroopassa tällaisten ryhmien jäseniä on toisinaan mennyt mukaan parlamenteissa vaikuttaviin puolueisiin. Osmo Soininvaara sanoi, että joukko ”anarkisteja” on soluttautunut puolueeseen.
Nykyään Markus Drake opiskelee ulkomailla. Hänen äitinsä Sunniva Drake on toiminut aktiivisesti seksismin vastaisessa työssä.
[muokkaa] Julkisuus
Vuonna 2001 Drake pääsi otsikoihin lyötyään kermakakun Maailmanpankin silloisen pääjohtajan James Wolfensohnin kasvoille. Seuraava julkisuusannos tuli, kun hän vuonna 2003 Vihreän liiton kansanedustajaehdokkaana tv-lähetyksessä ilmaisi kannattavansa mietojen huumeiden laillistamista. Ylioppilaslehti julkaisi artikkelin Draken kannabiksen polttamisesta Helsingissä Vihreiden vaalimökillä eduskuntavaalien alla. Drake tuomittiin artikkelin pohjalta sakkorangaistukseen. Maaliskuussa 2007 Drakea vastaan nostettiin syytteet talonvaltauksesta Vuorikatu 4:ssä, Helsingin Kluuvissa.[1]

