Markku Veijalainen
Markku ”Mape” Veijalainen (s. 2. maaliskuuta 1947 Hämeenlinna) on suomalainen radio- ja tv- sekä lehtitoimittaja. Hän tuli tunnetuksi 1960-luvulla, jolloin hän juonsi suosittua Popsävel-65 -radio-ohjelmaa sekä esimerkiksi vuonna 1969 lähetettyä Jälkipuintia-nimistä popmusiikkiohjelmaa.[1] Hän myös pyöritti jonkin aikaa Vexi Salmen kanssa mv-production -ohjelmatoimistoa, joka myi muun muassa Irwin Goodmania.
Veijalainen työskenteli 1960-luvulla myös toimittajana mm. Apu-lehdessä ja nuortenlehti Introssa, jonka kustantajana myös toimi. Samalla vuosikymmenellä hän toimitti Yleisradiossa radio-ohjelmien lisäksi televisiolle ohjelmia nimeltä Ohimennen, Syrjähyppy, Kertaheitolla ja Antaa soittaa, yleensä yhdessä Jyrki Hämäläisen kanssa.[2] 1970-luvun puolivälissä Veijalainen käsikirjoitti Mainos-TV:lle komediasarjaa Sämpy yhdessä pääosaa esittäneen Seppo Laineen kanssa[3]. Pekka Parikka ohjasi Veijalaisen romaanin Kivisydän (1974) neliosaiseksi tv-sarjaksi vuonna 1985.
Sittemmin Veijalainen toimi vuonna 1985 perustetun helsinkiläisen paikallisradioyhtiön (Radio Ykkönen Oy - Radio Ettan Ab) toimitusjohtajana ja päätoimittajana liki kymmenen vuoden ajan. 1990-luvun puolestavälistä vuoteen 2005 hän päätoimitti Apu- ja Katso-lehtiä. Markku Veijalainen siirtyi huhtikuun 2005 alusta Naantaliin vetämään ”Footsteps Of Elvis” -näyttelyprojektia joka avattiin kesäkuussa 2005. Veijalainen on toiminut myös Suomen UNICEF-järjestön hallituksen jäsenenä vuosina 1998–2008. Vuodesta 2009 lähtien Veijalainen on toiminut toisena toimittajana MTV3:n Studio 55 -tv-ohjelmassa yhdessä Pirjo Haapojan kanssa.
Sisällysluettelo |
Teokset [muokkaa]
- Nuijasota. Helsinki: Kirjayhtymä, 1965.
- Kivisydän. Helsinki: Kirjayhtymä, 1966.
- Kakkonen. Helsinki: Kirjayhtymä, 1974. ISBN 951-26-0940-1.
Lähteet [muokkaa]
- Virkkunen, Urpo (toim.): Kuka on kuka TV:ssä. Helsinki: Otava, 1970.
Viitteet [muokkaa]
- ↑ YLE Radio Suomi, Olipa kerran radio, 9. tammikuuta 2011, toim. Harri Tuominen.
- ↑ Virkkunen 1970 s.106
- ↑ Annala, Jukka: Toopelivisio. Helsinki: Teos, 2006.
Sivulta puuttuu