Markku Arokanto

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Markku Arokanto.

Markku Arokanto (s. noin 1960) on suomalainen teatteriohjaaja ja näyttelijä.[1]

Arokanto on koulutukseltaan teatteri-ilmaisun ohjaaja ja opiskellut vuosina 1995–1999 Helsingin taide- ja viestintäoppilaitoksessa (nyk. Metropolia). Lisäksi hän on valmistunut Roihuvuoren ammattikoulusta vaatturiksi vuonna 1981. Hän on toiminut vuodesta 2015 Laajasalon Huvilateatterin toiminnanjohtajana ja ohjaajana ja ollut myös mukana perustamassa Lontoon suomalaista teatteria[1] ja toiminut sen toiminnanjohtajana ja ohjaajana vuosina 2001–2003. Arokanto työskenteli Eiran musiikkikoulussa musiikkiteatterilinjan ohjaajana vuosina 1995–1999. Hän on näytellyt teatteri- ja TV-tuotannoissa vuodesta 1982 sekä julkaissut studio-albumin vuonna 1983 ja esiintynyt myös drag-artistina.

Ohjauksia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Via Crucis (2024)
  • Kauppa-Lopo (Laajasalon Huvilateatteri, 2023)
  • Heinähattu, Vilttitossu ja Rubensin veljekset (Laajasalon Huvilateatteri, 2023)
  • Via Crucis (2023)[2]
  • Muista minua (Harjun seurakunta, 2022)
  • Tuhkimo (Laajasalon Huvilateatteri, 2022)
  • Tulesta valoon (Harjun seurakunta, 2021)
  • Bufo Bufon maa (2021)
  • Via Crucis – Resurrexit -musiikkivideo (2021)
  • Susi hukassa (Laajasalon Huvilateatteri, 2020)
  • Neiti Niemisen täydellinen koti (Kapsäkki, 2020)
  • Pekka Töpöhäntä Amerikassa (Laajasalon Huvilateatteri, 2019)
  • Pyhän Martin legenda (Roihuvuoren seurakunta, 2019)
  • Pekka Töpöhäntä (Laajasalon Huvilateatteri, 2018)
  • Peikkojen joulu (Roihuvuoren seurakunta, 2018)
  • Pyhän Martin legenda (Roihuvuoren seurakunta, 2018)
  • Kolme iloista rosvoa (Laajasalon Huvilateatteri, 2017)
  • Pyhän Martin legenda (Roihuvuoren seurakunta, 2017)
  • Noita Nokinenän suvipirskeet (Laajasalon Huvilateatteri, 2016)
  • Tirlittan (Laajasalon Huvilateatteri, 2015)
  • Viimeiset kiusaukset -ooppera (Pohjois-Kymen musiikkiopisto, Kouvolan kirkkopäivät, 2015)
  • Sulle salaisuuden kertoa mä voisin... (Riihimäen Teatteri, 2014)
  • Harmony Sisters-Kolmannen valtakunnan sisaret (Riihimäen Teatteri, 2014)
  • Sotajoulukuu (Pohjois-Kymen musiikkiopisto, 2014)
  • Kaksi Vihtoria ja Klaara (Riihimäen Teatteri, 2013)
  • Karaokekuningatar (Hangon Teatteri, 2013)
  • Ollaan ihmisiksi -Aika jätti- Juice elää! (Savoy-teatteri, 2012)
  • Kauhujen kenttä -Zombi rockmusikaali (Loviisan Teatteri, 2012)
  • Mustasulka ja merimies (Teatteri Hevosenkenkä, 2011)
  • Kultainen lohikäärme (Suomen Kansallisooppera, 2011)
  • Hupsu kreivitär (Valkeakosken kaupunginteatteri, 2010)
  • Saapasjalkakissa (Teatteri Hevosenkenkä, 2010)
  • Sattumuksia Sunilan kartanossa – J. Gadolinin syntymän 250-vuotisjuhlanäyteImä (Laajoen kesäteatteri, 2010)
  • Niskavuoren naiset (Valkeakosken kaupunginteatteri, 2009)
  • Särkelä itte! (Laajoen kesäteatteri, 2009)
  • Tuhkimo (Teatteri Hevosenkenkä, 2008)
  • Mustalaisleiri muuttaa taivaaseen (Karkkilan Työväen näyttämö, 2008)
  • Yön halki saapukaa (Helsingin Diakonissalaitoksen 140-vuotisjuhlanäytelmä, 2007)
  • Kauppa-Lopo (Hangon Teatteri, 2007)
  • Housut Pois-Full Monty (Kuusankosken Teatteri, 2007)
  • Lumikit (Kaarina-Teatteri, 2006)
  • Macbeth-RllVATUT! (Teatteri Hevosenkenkä, 2006)
  • Kauppa-Lopo (Vanhankaupungin Kesäteatteri, 2006)
  • Lumikki ja 7-käpiötä (Loviisan Teatteri, 2005)
  • Elämän jälki (Vantaan Diakonissalaitoksen 90-vuotisjuhlanäytelmä, 2005)
  • Velmu Viljami Vilppi (Teatteri Hevosenkenkä, 2004)
  • Kalle Aaltosen morsian (Salon Teatteri, 2004)
  • Sain kauniin elämän (Jaakko Haavion syntymän 100-vuotisjuhlanäytelmä, Turku, 2004)
  • Noidan taikapeili (Musiikkiteatteri Kapsäkki, 2003)
  • Niskavuoren naiset (Lontoon Suomalainen Teatteri, 2003)
  • Ylös Jerusalemiin (Lontoon Suomalainen Teatteri], 2003)
  • Myrskyissä ja myötätuulessa (Lontoon Merimieskirkon 120-vuotisjuhlanäytelmä, 2002)
  • Ylös Jerusalemiin (Lontoon Suomalainen Teatteri, 2002)
  • Jouluyö – Juhlayö (Joulunäytelmä, Lontoon Suomalainen Teatteri, 2001)
  • Yksisiipinen enkeli (Teatteri Avoimet Ovet, 2001)
  • Kultainen lohikäärme (Suomen Kansallisooppera, 2001)
  • Le Villi -Lumen neidot- Puccinin ooppera (Silja Europa, Matka Kaleva, 2000)
  • Saippuaooppera Hospital (Teatteri Raivoisat Ruusut/ Kapsäkki, 2000)
  • Parhaimmat piirretyistä (Lastenkonsertin ohjaus, Kapsäkki, 2000)
  • Riemuvuosi 2000 (Pääjuhlan ohjaus Turun tuomiokirkko, 2000)
  • Jevgeni Onegin, Tsaikovskin ooppera (Helsingin Konservatorio, 1999)
  • Juhannustanssit (Hangon Kesäteatteri, 1999)
  • Dream Factory-Road Show (Käsikirjoitus ja ohjaus, Kapsäkki, 1999)
  • Taistelevat sopraanot (Kapsäkki, 1999)
  • Lempi lainassa (käsikirjoitus ja ohjaus, Kapsäkki, 1998)
  • Noidan taikapeili (Suomen Kansallisoopera, 1997)
  • Gallantry – amerikkalainen pienoisooppera (ohjaus, Ooppera Skaala, 1997)
  • Sara & Sarri (Teatteri Pieni Suomi, Studio Pasila, 1999)
  • Villijoutsenet (Eiran Musiikkikoulu, Teatteri Pieni Suomi - Fredan näyttämö, 1998)
  • Midinetit (Musiikkiteatteri ohjaus Q-teatteri, 1995)
  • Avaruus-seikkailu (Eiran Musiikkikoulu, Teatteri Pieni Suomi - Fredan näyttämö, 1994)

Musiikki- ja teatteriroolit[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

TV, radio ja elokuva[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Diskografia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. a b Katja Martelius: Yhä riikinkukko (Haastattelulhettkelölä Arokanto oli 62 v.) HS Kuukausiliite. 2.7.2022. Viitattu 16.3.2024.
  2. Via Crucis palaa koronavuosien jälkeen Helsingin ytimeen – ”Tässä Jeesus on vielä ihmisen poika”, sanoo ohjaaja Markku Arokanto Kirkko ja kaupunki. Viitattu 16.3.2024.

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]