Mark English

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Mitalit
Mark English vuonna 2022.
Mark English vuonna 2022.
Maa:  Irlanti
Miesten yleisurheilu
EM-kilpailut
Pronssia Pronssia Zürich 2014 800 m
Pronssia Pronssia München 2022 800 m
Sisäratojen EM-kilpailut
Hopeaa Hopeaa Praha 2015 800 m
Pronssia Pronssia Glasgow 2019 800 m

Mark English (s. 18. maaliskuuta 1993 Letterkenny, Irlanti) on irlantilainen keskimatkojen juoksija, joka kilpailee 800 metrillä. Hän juoksi vuonna 2021 Castellónissa Irlannin ennätyksen 1.44,71. Myös hallissa hän on juossut maansa ennätyksen 1.46,10 (2021). Hän edustaa St. Eunan's Letterkennyä.

English voitti pronssia vuoden 2014 EM-kisoissa Zürichissä ajalla 1.45,03. Hän oli mukana myös 2013 MM-kisoissa Moskovassa, mutta jäi tuolloin alkueriin. Pekingin MM-kilpailuissa 2015 ja Rio de Janeiron olympialaisissa 2016 hän karsiutui välierissä, Lontoon MM-kilpailuissa 2017, Berliinin EM-kilpailuissa 2018, Dohan MM-kilpailuissa 2019 ja vuonna 2021 järjestetyissä Tokion olympialaisissa alkuerissä. Hän karsiutui 2022 Eugenen MM-kilpailuissa 800 metrin välierissä sekä saavutti Münchenin EM-kilpailuissa pronssia ajalla 1.45,19. Budapestin MM-kilpailuissa 2023 hän karsiutui 800 metrin välierissä.

Vuonna 2015 English saavutti hopeaa 800 metriltä sisäratojen EM-kilpailuista Prahasta ajalla 1,47,20. Glasgow'n EM-hallikilpailuissa 2019 hän sai pronssia ajalla 1.47,39. Sisäratojen EM-kilpailuissa Toruńissa 2021 hän karsiutui välierissä. MM-hallikilpailuissa hän karsiutui alkuerissä Sopotissa 2014 ja Belgradissa 2022.

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Käännös suomeksi
Käännös suomeksi
Tämä artikkeli tai sen osa on käännetty tai siihen on haettu tietoja muunkielisen Wikipedian artikkelista.
Tämä urheilijaan liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.