Mark Adamo

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun

Mark Adamo (s. 1962 Philadelphia, Pennsylvania) on amerikanitalialainen säveltäjä. Hän sävelsi ja kirjoitti libreton oopperaan Little Women (1998), jonka lisäksi hänen tuotantoonsa kuuluu muun muassa kuoroteoksia, sinfoninen kantaatti Late Victorians ja harppukonsertto Four Angels. Vuonna 2005 kantaesitettiin Houston Grand Operalle tilattu ooppera Lysistrata, or the Nude Goddess. 10-minuuttinen kamariooppera Avow on vuodelta 1999. Adamo toimi New York City Operan nimikkosäveltäjänä vuosina 20012006.

Little Women on saanut kansainvälisiäkin esityksiä muun muassa Australiassa ja Israelissa. San Francisco Opera on suunnitellut seuraavan oopperan (The Gospel of Mary Magdalene) kantaesityksen kesäkuulle 2013.

Adamo aloitti opiskelun New Yorkin yliopistolla, jossa hänelle myönnettiin Paulette Goddard Remarque -stipendi saavutuksista näytelmäkirjoittamisen alalla. Vuonna 1990 hän valmistui musiikin kandidaattina Amerikan katolisesta yliopistosta, jossa hänelle myönnettiin Theodore Presser -palkinto. Adamo on julkihomo ja meni elokuussa 2008 naimisiin säveltäjä John Coriglianon kanssa.

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Tämä säveltäjään liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.
Käännös suomeksi
Tämä artikkeli tai sen osa on käännetty tai siihen on haettu tietoja vieraskielisen Wikipedian artikkelista.
Alkuperäinen artikkeli: en:Mark Adamo