Marissa Cooper

Wikipedia

Loikkaa: valikkoon, hakuun

Marissa Cooper oli henkilöhahmo televisiosarja O.C.:ssa. Marissaa näytteli Mischa Barton ja hahmo poistui sarjasta kolmannen tuotantokauden viimeisessä jaksossa.

Sarjan alussa Marissa Cooperin elämä vaikutti täydelliseltä, ja etenkin hänen äitinsä Julie Cooper-Nichol halusikin saada koko perheen elämän näyttämään loistavalta. Heti sarjan alussa hänen elämässään tapahtui kuitenkin paljon raskaita asioita, kuten hänen vanhempiensa ero, isän lähteminen ja äidin uudet suhteet. Marissan äiti on erittäin manipuloiva ja juonitteleva, eikä tyttärellä ja äidillä ollut varsinkaan sarjan alkuaikoina hyvät välit.

Marissalla oli paljon ongelmia, joihin hän etsi lohtua niin alkoholista kuin huumeistakin. Lisäksi hänelle tapahtui paljon sarjan aikana, hän muun muassa otti yliannostuksen lääkkeitä, joutui mieleltään häiriintyneen pojan Oliverin huijaamaksi, deittaili komeaa puutarhuria ja seurusteli hetken aikaa tytön kanssa. Marissan poikaystävän Ryan Atwoodin veli Trey yritti raiskata hänet, ja Marissa ampui Treytä yrittäessään puolestaan pelastaa Ryanin, jota Trey yritti tappaa. Välikohtauksen seurauksena Marissa erotettiin koulusta. Uudessa koulussa hän sai uusia ystäviä, mikä loitonsi häntä Ryanista ja muista vanhoista kavereista. Erityisen läheiseksi hän tuli Johnny-nimisen pojan kanssa, joka kuitenkin yllättäen kuoli onnettomuuden seurauksena. Samoihin aikoihin myös on/off-suhde Ryanin kanssa päättyi lopullisesti, ja Marissa masentui kovasti tästä kaikesta. Hän lintsasi koulusta, joi liikaa ja tutustui vaaralliseen Volchokiin päätyen suhteeseen tämän kanssa. Suhde päättyi, kun Marissa sai tietää Volchokin pettäneen häntä.

Lopulta Marissa päätti saada elämänsä raiteilleen ja lähteä collegen sijasta isänsä risteilyalukselle vuodeksi töihin. Kolmannen kauden viimeisessä jaksossa high school loppuu ja kaikkien tulevaisuus näyttää lupaavalta, ja Ryan lähtee viemään Marissaa lentokentälle. Volchok on kuitenkin päättänyt saada Marissan takaisin itselleen keinolla millä hyvänsä, minkä seurauksena hän lähtee kaahaamaan Ryanin ja Marissaan perään onnistuen lopulta suistamaan heidän autonsa tieltä. Kausi loppuu siihen, kun Ryan kantaa Marissaa sylissään ja tämä kuolee vammoihinsa Ryanin käsivarsille.

[muokkaa] Katso myös

[muokkaa] Aiheesta muualla


Tämä kuvitteelliseen hahmoon, paikkaan tai ilmiöön liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.
Henkilökohtaiset työkalut