Mario Caserini
Mario Caserini (26. helmikuuta 1874 Rooma – 17. marraskuuta 1920 Rooma) oli italialainen elokuvaohjaaja.
Taidemaalarina ja lavastajana työskennelleen Caserinin elokuvaura alkoi näyttelijänä vuonna 1905. Seuraavana vuonna hänestä tuli yksi Cinesin tärkeimmistä ohjaajista. Hän teki yhtiölle etupäässä historiallisia draamoja ja kirjallisuussovituksia, joiden pääosissa esiintyi usein hänen vaimonsa Maria Caserini-Gasperini. Vuonna 1911 Caserini siirtyi Ambrosio Filmille, jolle hän ohjasi ensimmäisen pitkän elokuvasovituksen Edward Bulwer-Lyttonin romaanista Pompeijin viimeiset päivät (1913). Vuonna 1913 Caserini oli mukana perustamassa Gloria Films -yhtiötä, jolle hän teki tunnetuimmat elokuvansa Mutta rakkauteni ei kuole koskaan (1913) ja Nerone e Agrippina (”Nero ja Agrippina”, 1914). Niistä ensimmäinen muistetaan Lyda Borellin läpimurtoelokuvana ja jälkimmäinen yhtenä italialaisen spektaakkelielokuvan suurmenestyksistä.[1][2]
Vuonna 1915 Caserini perusti Torinoon oman tuotantoyhtiön Caserini Filmin, jonka tähtinäyttelijöitä olivat Mario Bonnard ja Leda Gys. Ennen kuolemaansa hän palasi vielä Cinesin palvelukseen.[1][2]
Elokuvia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- L’amorino, 1910
- La ribalta, 1912
- Mutta rakkauteni ei kuole koskaan, 1913
- Il dramma di una notte, 1918
Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- ↑ a b Enciclopedia del Cinema treccani.it. Viitattu 6.2.2015. (italiaksi)
- ↑ a b Moliterno, Gino: Historical Dictionary of Italian Cinema, s. 64–65. Lanham, Toronto, Plymouth: The Scarecrow Press, 2008. ISBN 978-0-8108-6073-5.
Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
| ||||||||||||||||||
