Marilii

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

Marilii (oik. Laura Eklund, o.s. Koivuniemi; s. 14. heinäkuuta 1978 Karkku) [1] on suomalainen laulaja ja lauluntekijä.

Maalaistalon tyttärenä varttuneen Mariliin musiikilliseen taustaan kuuluvat kymmenen vuoden tanssiopinnot sekä pianon ja harmonikan soitto. Hänen pitkäaikainen haaveensa laulajan urasta toteutui, kun manageri Hannele Laurila keksi uuden tulokkaan ja kiinnitti hänet omistamaansa Eurorecords-levy-yhtiöön pienimuotoisen koelaulutilaisuuden jälkeen. Samalla hän risti nuoren laulajan Mariliiksi.[1]

Mariliin ensilevytys, single Siivilläin lennän sai ensiesityksensä TV2:n Huvin vuoksi -ohjelman Tähtiputkessa vuonna 1998. Sen jälkeen single soi ahkerasti radioissa. Vuonna 2000 ilmestyi Mariliin ensimmäinen albumi, ensilevytyksen mukaan nimetty vahvasti slaavilaissävyinen Siivilläin lennän, jonka tunnetuimmiksi kappaleiksi nousivat käännösballadi Sinun sekä Viktor Drobychin ja Pertti Mäenpään Mariliille kirjoittama Nautin elämästä.[2]

Marilii on asettunut asumaan Kauhajoelle ja on toiminut muusikon uransa ohella mm. maatalouslomittajana ja radiojuontajana. Vuonna 2002 hänet nähtiin Seinäjoen Tangomarkkinoiden semifinaalissa.[1] Hän on esiintynyt 2008 alkaen myös erilaisilla kokoonpanoilla, kuten nimellä MistyLate. Taiteilijanimen ''Marilii” hän otti käyttöön uudelleen keväällä 2014 ja ryhtyi työstämään uutta albumia. Ensimmäinen single Luurangot Henkarilla julkaistiin syyskuussa 2014.

Kesäkuussa 2015 Marilii julkaisi albumin Omat siivet kantaa, jonka sävellykset ja sanoitukset ovat pääosin laulajan omia.

Marilii on kertonut julkisuudessa kokemuksistaan alkoholistin läheisenä ja hänen tarinaansa kerrottiin Ylen Pullopostia lapsuudesta dokumenttisarjassa[3]. Hän on tehnyt muusikon uransa lisäksi päihdetyötä ja on ollut luomassa läheisille suunnattua hoito-ohjelmaa. Tällä hetkellä hän toimii yrittäjänä Kirkkonummella ja Turussa Minnesota-mallista päihde- ja läheishoitoa tarjoavassa Fria-klinikka Oy:ssa.[4]

Diskografia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Albumit[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Siivilläin lennän (2000)
  • Omat siivet kantaa (2015)

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. a b c Tony Latva, Petri Tuunainen: Iskelmän tähtitaivas, s. 267. WSOY, 2004. ISBN 951-0-27817-3.
  2. Hannele Laurila käynnisti levy-yhtiön uudelleen, mukana jo kolme artistia Etelä-Suomen Sanomat.
  3. Pulloposti | Dokumentit | yle.fi yle.fi. Viitattu 23.7.2021.
  4. Fria-Klinikka: Ota yhteyttä Fria-Klinikka. Arkistoitu 23.7.2021. Viitattu 23.7.2021.

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]