Marikki

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun

Marikki on Astrid Lindgrenin luoma kirjan hahmo.

Marikki on kirjoissa suunnilleen seitsemänvuotias. Marikin oikea nimi on Margareeta. Hän asuu Kesäkumpu-nimisessä talossa perheensä eli isänsä, äitinsä ja Liisa-pikkusiskonsa kanssa.Liisan oikea nimi on Elisabet. Liisa on viisivuotias. Perhe ei ole köyhä ja he elävät normaalia perusturvallista elämää, jota kirjassa kuvataan.

Marikki keksii kokeilla kaikenlaista, vaikka ei aina ajattelekaan loppuun asti seurauksia. Tosin pikkusiskokin keksii välillä kaikenlaista. Naapurissa asuu köyhä perhe, jonka Marikkia vanhempi poika Abbe on hänen ystävänsä, vaikka Marikin vanhemmat eivät olekaan aivan samaa mieltä Abben sopivuudesta ystäväksi.

Marikki pitää koulunkäynnistä, vaikka se ei aivan ongelmitta sujukaan. Koulussa on ongelmia myös köyhästä perheestä olevan Miian kanssa. Tosin se ongelma ratkeaa myöhemmin, kun tytöt ystävystyvät ja sitten Miian pikkusisko Ellakin pääsee mukaan.

Göran Graffman ohjasi kaksi elokuvaa Marikista vuosina 1979 ja 1980, joiden pääosissa olivat Jonna Liljendahl Marikkina ja Liv Alsterlund Liisana.

Marikista kertovat kirjat[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Marikki (Madicken, 1960)
  • Marikki ja Kesäkummun Tuikku (Madicken och Junibackens Pims, 1976)
  • Meidän Marikki -yhteisnide (Allas vår Madicken, 1983)
  • Marikki, katso, lunta sataa! -kuvakirja (Titta, Madicken, det snöar!, 1983)
  • Liisa työntää herneen nenään (När Lisabet pillade in en ärta i näsan -kuvakirja (1991)
  • Marikin joululoma -kuvakirja (Jullov är en bra påhitt, sa Madicken, 1993)

Marikista kertovat elokuvat[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Marikki (Madicken på Junibacken, 1980), kirjan Marikki pohjalta.
  • Marikin hassut seikkailut (Du är inte klok Madicken,1979), kirjan Marikki ja Kesäkummun Tuikku pohjalta.