Marie Laforêt

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun

Marie Laforêt, oikealta nimeltään Maïtèna Marie Brigitte Doumenach, (s. 5. lokakuuta 1939, Soulac-sur-Mer, Ranska) on ranskalainen laulaja ja näyttelijä.

Laforêt syntyi Ranskassa armenialaistaustaiseen perheeseen. Hän osallistui 1959 kykyjenetsintäkilpailuun ja sai sitä kautta roolin ensimmäisessä elokuvassaan: René Clémentin ohjaamassa Patricia Highsmith -filmatisoinnissa Kuuma aurinko (1959), jossa hänen vastanäyttelijänään toimi Alain Delon. Laforêt’n laulajanura avautui hänen toisen elokuvansa Saint-Tropez Blues (1960) myötä hänen laulettuaan elokuvan tunnuskappaleen.

Laforêt meni naimisiin ohjaaja Jean-Gabriel Albicoccon kanssa 1960, mutta liitto päättyi myöhemmin eroon. Albicocco ohjasi vaimoaan ensimmäistä kertaa elokuvassa Kultasilmäinen tyttö (La Fille aux yeux d’or, 1961), jonka mukaan näyttelijä sai lempinimensä ”kultasilmäinen tyttö”[1]. Sittemmin Laforêt on esiintynyt säännöllisesti valkokankaalla. Häntä ovat ohjanneet muun muassa Claude Chabrol (Punaiset rubiinit, 1965) ja Georges Lautner (Iso kala koukussa, 1990). Teatterissa hän on esittänyt esimerkiksi Maria Callasta Mestariluokassa (1999) Pariisissa.

Laulajana Laforêt on monipuolinen. Hän on esittänyt muun muassa folkia, rockia ja popia. ”Mon amour, mon ami” (1967) on muodostunut pieneksi pop-klassikoksi, jonka coverversion on levyttänyt esimerkiksi Carla Bruni. ”Je voudrais tant que tu comprennes” (1966) on Francis Lain sävellys. Laforêt’n suurimmaksi hitiksi lienee noussut ”Il a neigé sur Yesterday” (1977), jonka aiheena on Beatlesin hajoaminen.

Myös Laforêt’n monet coverkappaleet ovat kohonneet maineeseen. Esimerkiksi vuoden 1973 suosittu ”Viens, viens” on käännösiskelmä brittiläisen Simon Butterflyn kappaleesta ”Rain, Rain, Rain”. Laforêt on duetoinutSummer Winen” ranskankielisen version ”Le vin de l’été” (1969) Gérard Kleinin kanssa.

Laforêt muutti Geneveen 1978, minkä jälkeen hän on vähentänyt laulamistaan tuntuvasti. Hänellä on nykyään Sveitsin kansalaisuus.

Lähdeviitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Tämä näyttelijään liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.